Ihmisyydestä

suu

Oi ihmisyys,
oi käsitteellinen ummetus

kädellisyys, kädettömyys

Aivot jauhavat jauhot, jytisevät myllynkivet
Muinaiset kourut, urat, muurit.

Ylimmän käsitteen vaikerrus
en tunnista edes lajitoveria
Vaikeus tunnistaa
ponnistaako vai eikö ponnistaa

Oi verbien haluttomuus, pilkkujen paljous, suunnaton raskaus.

Ylin on elämä

Ylin on elämä

Luokat jauhavat vallankumouksesta.
Luokat puhuvat suillamme, elämä puhuu luokillamme, vitsaillen,
pelkäämme, elämmekö, jäämmekö luokalle, elämä elää,

vallankumouksena.

Käsitteiden sokerit, tärkätyt seinät,
jokin rapistelee labyrintissa

Ihminen on yhä syntymätön
rakkaus

Kuinka lyhyt hetki onkaan siitä, kun olin se jonka mekkoon pukeuduin, jonka lauluja lauloin,
jonka ajatukset yhä risteilevät mielessäni, jonka ajatukset me olemme

Nyt risteillään kumiveneillä.

Kesäkumibiisi! Risteilen Perämerellä, perätilassa,
Pikku-Matin veneestä on kumi puhjennut. Ensin tulisi hoitaa kotimaan vähäosaiset!
Hoitaisinko siis kotoiseni: vuotoseni, vihaseni, ummetukseni,

tämän vittumaisen synnytykseni!

Ei tästä ollut puhe! Perutaan! Peruutan!
Ihminen on vasta syntymässä. Hyvä luoja

Otetaanko sokeriarvot,

syntyykö todellisuus?

Puoletnielevässä mukavuudenhalussa pallon päällä synnyttelen kynttilöitä polttaa hiukan taidan
perua taidan jäädä pimeään kaikki murtuu, sokeriinkin turtuu

ponnistan