Kiirehdin junalta työhuoneelle kantaen painavaa laukkua.
Kaupunki on harmaa, pohdin aikatauluja, toisten tarpeita.
Pallean ympärillä hiukan liian kireä vyö, vastaantulijat katsovat alaspäin.
Katson jotain, mitätöntä.
Jotain, minkä ohitan joka päivä.
Kiireen tuntu katoaa.
Aikaa on rajattomasti.
Värit voimistuvat.
Samalla, näin usein käy minulle, tahtoisin kertoa sen jotenkin.
Ja kerronkin.
