Joulunvihaajan joulu

”Jouluruuhkassa ihminen sokkona ryntää; kadulla adventtisohjoa kyntää.” (Juice Leskinen: Sika)

Minä en pidä joulusta.

Noin. Nyt se on sanottu. Tai oikeastaan minä en pidä länsimaisesta joulusta ja siihen liitetyistä odotuksista, stereotypioista ja kuvastosta. Elän kuitenkin kahden jouluhullun kanssa ja heistä toinen on 6-vuotias tyttäreni, jolta en henno joulua kieltää vain siksi, etten itse välitä kuusijuhlasta tuon taivaallista.

Minua ei nappaa pätkääkään koristella kotiani punaisella ja vihreällä, kullalla ja hopealla saati harmaan ja pellavan, ah, niin aneemisilla sävyillä. Viime vuonna joulumme oli valkoinen ja turkoosi. Tänä vuonna valkoinen, keltainen ja pinkki. Kuusemme on valtava, mutta se on muovia ja glitterillä höystetty valkoinen, koska luonnonkuusi näyttää paremmalta metsässä, kuin valkoiselle lattialleni varisseena. Harhaoppinen kuusemme on kuorrutettu yli kolmella sadalla pallolla. Se on överi isolla ö:llä. Olohuonemme katossa roikkuu yli viisitoista metriä keltapinkkiä viirinauhaa. Matto on tipunkeltainen. Kynttilöitä ei ole, eikä tule, koska arvostan puhdasta sisäilmaa. Hyasintti ei tuoksu, mutta jos löydän jostain shokkipinkin joulutähden, hankin ehkä sellaisen.

Minä vihaan joulun kaupallisuutta siinä määrin, etten halua ostaa, tehdä, saada tai antaa lahjoja jouluna. Lapsi saa minulta ja mieheltani lahjan tai kaksi, jottei tuntisi jäävänsä jostain paitsi. Minä en halua lahjaksi mitään. Jos joku minua haluaa lahjoa, niin syntymäpäiväni on tammikuussa; kannattaa ostaa lahjat tammialesta ja säästää, jos ei itse huvita tehdä. Käsintekijöille tiedoksi, että arvostan kotitekoista saippuaa, käsinvärjättyjä artesaanilankoja ja kehruukuituja. Ja villasukkia, sillä en edelleenkään osaa neuloa niitä itse, enkä taida viitsiä opetellakaan. Ylipäätään arvostan itsetehtyä ja aineetonta. Kahvit hyvässä seurassa on hyvä lahja; eikä tarvitse edes mennä kahvilaan. Termossumpit luontopolulla ja murukahvit kotikeittiössä; seura on se, joka ratkaisee.

En tykkää jouluruuasta, eikä tykkää perheenikään. Laatikot ovat pahoja. Rosolli on ihan oikeasti saatanasta; kylmiä, keitettyjä kasviksia, etikkapunajuurta ja maustekurkkua. Karvasta, pinkkiä kermavaahtoa. Yäk. Kinkku on toisinaan ihan hyvää, mutta sitäkin on tullut vuosien varrella syötyä niin paljon, että kuuden euron pizzakin kuulostaa paremmalta. Tehotuotettuun kinkkuun en koske muutenkaan. Joulupöytäämme saapuu ruokavieraaksi lapseni kummisetä, joka on kasvissyöjä. Meillä vietetään siis tänä jouluna pesco-ovo-lakto-vege-mässäilyt. Laitetaan pöytä koreaksi mätibuffalla, veljeni kylmäsavustamalla kalalla, salaateilla, hummuksella, tofulla ja muilla ituhippieväillä. Veskunasoppaa ei ole tarjolla. Eikä pipareita. Eikä etenkään joulutorttuja, koska emme suunnitelleet kärsivämme ummetuksesta ja siksi luumuhillon syöminen ei ole perusteltua.

Joulun soundtrack koostuu pääasiassa Juice Leskisen Kuusessa Ollaan -albumista. Levylautasella pyörähtänee myös M.A.Numminen ja Leevi and the Leavings.

En tiedä missä varpunen on jouluaamuna, mutta ainakaan se tipu ei ole meillä.

Sori siitä(kin).