Valo(to)n juhla

Juhlava valo, 14.joulukuuta klo 15.20 valtatiellä 25.
Juhlava valo, 14.joulukuuta klo 15.20 valtatiellä 25.

 

En varsinaisesti pahastuisi, jos sijaitsisin pysyvästi leveyspiirillä, jossa päivänvaloa olisi tähän aikaan vuodesta enemmän kuin muutama himmeä tunti juuri siihen aikaan, kun on pakko paiskia töitä.

Kun liukastelet pitkin jäistä taivalta kohti työpaikkaa aamutuimaan, on säkkipimeää. Kun pääset töistä, on aurinko juuri laskenut ja ennen kuin ehdit kotiovelle, on jälleen säkkipimeää. Tuurilla ehdit ruokataupn päätteeksi kompastelemaan ovesta ulos ja nauttia keskipäivän kelmeästä kajastuksesta minuutin tai viisi. Lopun aikaa vuorokaudesta kykit pimeässä tai parhaimmillaankin keinovalossa.

Väsyttää.

Takapihallani krookukset ovat sitä mieltä, että toukokuu on ihan just näillä näppäimillä, mutta auringon asento ja aikataulu väittävät kyllä jotain ihan muuta.

Sataisi edes lunta. Olisi edes kunnon talvi.

Pääsisi ehkä ihminen joulutunnelmaan; muuttuisi lämpimäksi ja pörröiseksi sisältä ja ulkoa.