Pari makiaa, pari kitkerää lusikallista

Tipahdin juuri täydeltä kaasulta outoon hiljaisuuteen. Kolmetoistatuntisista työpäivistä, no, mitähän tässä nyt vielä on säädeltävää ja päiviteltävää ennen pyhiä. Yhtäkkiä minulla on ainakin kolme teelusikallista jouluista blogattavaa! Yhtäkkiä olen leiponut lasten kanssa yhden parhaista piparitaikinoista mitä olen kuunaan maistanut (resepti oli tämä mausteinen piparkakkutaikina – pippureiden kanssa olin hitusen itarampi koska lapset, mutta siis kiitos, pus). Ja syönyt, tietenkin, lohkonut, kaapinut, mässäillyt, raakaa piparitaikinaa. Kaatanut itselleni tilkan viiniä. Ollut nukahtaa istualteni, tosin jo ennen viinejä ja muita irstailuja. Se vaan oli suloista.

Ostanut pari joululahjaa.

Paistanut yhden pellillisen niitä pipareita. Koska mulle on paitsi valjennut, että piparitaikinaa voi syödä raakana – se somessa luvattiin jo vuosia sitten – että taikinaa myös voi kaulita&paistaa samoin tein, ja yön yli seisottaminen on vaan joku varmaan ihan jees sääntönen.

Laps on asetellut kullanruskeita pipareita JOULUHERKKUrasiaan. Koska koko hommahan lähti siitä, että JOULUHERKKUrasia oli säädyttömän tyhjä.

Ja tässä minä nyt istun enkä muuta voi. On myöhä, koska 17.päivän luukun sisältö raavitaan kasaan yömyöhään. Näkyy tähtianiksia! Sumea usva alkaa hämärtää tajuntani reunoja.

Työhuruilujeni keskellä ehdin kyynelehtiä Pariisin ilmastosopimusta ja huomaan, että maailma on sen jälkeen näyttänyt hitusen erilaiselta. Kiitos. Olen myös ihmetellyt kaikkea tunkkaista kotimaan meininkiä; tadaa, olen tilannut Kanadan hengitysilmaa pullossa joululahjaksi teille kaikille! Ei tarvi kiittää!

Kuulkaa, noin niinkuin kutsuna ja kannustuksena. Eikö ole niin että juuri silloin ihminen ja hänen tasonsa punnitaan, kun ajat ovat vaikeat. Nyt ryhtiä, rakkautta, arvokkuutta. Mielen ja toimien selkeyttä.

Ovat suomalaiset ennenkin selvinneet huonoista hallitsijoista ja typeristä päätöksistä.

On selvitty myös maahanmuuttajista ja ilmeisesti he ovat ennenkin kotoutuneeet Suomeen aika hyvin, päätellen siitä miten monenlaisuuttavieroksuvana on maamme säilynyt näihin päiviin.

Tänään minulle kuitenkin tuli yhtäkkiä oivallus, jos tässä nyt saa lavealla pensselillä sutia, ja kai sitä saa ku oma ploki, että vaikka jotkut kansalaiset ovat ruvenneet murhanhimoisiksi, ja jokin osa kansasta on ruvennut vaivihkaa suvaitsemaan sitä (he muuten ovat niitä todellisia suvakkeja, jotka hiljaa hyväksyvät ja vaikenevat), niin… EI.

Ei tule mitään kansannousua, joo on kantasuomalaista rikollisuutta, kaikenlaista surkeilua, taantumista, rettelöintiä, pelottelua, terrorismilla ja natsismilla flirttailua, muutamia älykkäitä narsisteja ja iso liuta Pillejä ja Pullia, mutta – mitään oikeaa ja isoa siitä ei koskaan tule.

Me pysytään ihmisinä. Suomalaisina, jos sellainen lappu kaulassa auttaa. Me ollaan jo me, nää, mää, minä, ilman nimikkeitä.

Elämä on aina ollut vaikeeta. Aina. Se on jotenkin hyvä muistaa. Joulu, joulu on helppo juttu. Se vaan tulee.