Joskus joulu menee pipariksi

Pipariksi meni. Kuva: Susanna Salokannel
Pipariksi meni. Kuva: Susanna Salokannel

On jouluja, jolloin juhlan aiheita on todella vähän tai jolloin voimat eivät syystä tai toisesta riitä jouluiseen hösäämiseen. On jouluja, jolloin on sairautta, kipua, surua, pelkoa. On jouluja, jolloin joulumieli on täysin kateissa, rahat lopussa ja keinot vähissä. Sellaistakin elämä on. Niitä jouluja tulee ja niistäkin selviää hengittämällä vuoroin sisään ja ulos. Sellaisina jouluina on kiitollinen, että joulu kestää vain aikansa ja on sitten vuodeksi ohi.

Luin tänään Hesarista artikkelin, joka käsitteee köyhyyttä. Etenkin jouluna vähävaraisuus tulee iholle syvemmin kuin minään muuna vuoden juhlana. On ihmisiä, joille herkkuja notkuva ruokapöytä on haave vain ja matka kaukomaille jotain toiseen elämään kuuluvaa. Joissakin perheissä lapset saavat lahjoja enemmän kuin yllin kyllin ja joissakin perheissä se ainoa lahja on hyvin tarkkaan harkittu.

Yllä mainitun artikkelin luettuani mietin, miten karu voi maailma olla sellaiselle, joka ei täytä kodinkuvalehtien kultaisen joulun mittoja. Tai mihin sitä itse kukin jouluaan sitten vertaakin… Vuosi vuodelta ahdistun itse yhä enemmän kulutusjuhla-joulusta ja toivon, että hyvinvointiyhteiskunta pystyisi jakamaan hyvinvointia tasaisemmin. Että kukaan ei jäisi aivan ilman, ja että jokainen saisi kohtuudella.

Täytyykö jouluna olla onnellinen?

Ei täydy. Joulunakin saa olla juuri niin surullinen kuin on. Ei ole pakko kuunnella joululauluja, ei syödä jouluruokaa eikä leuhottaa jouluostoksilla jos ei siihen ole voimia, varaa tai halua. On tietenkin mukavaa, jos perheessä on lapsia, että aikuiset eivät tieten tahtoen pilaa lasten joulutunnelmaa, mutta kukaan ei pakota viettämään joulua tekohymy huulilla.

Joulumieli tulee jos on tullakseen ja sellaisena kuin sattuu tulemaan. Joskus on hauskaa ja ikimuistoista, joskus tuskallista ja useimmiten jotain siltä väliltä. Se riittää.