Pitkästä aikaa

IMG_20160124_123138

 

Ihmiselle ei tee ollenkaan hyvää olla tekemättä asioita, joita rakastaa yli kaiken.

Niinpä minäkin tein eilen pitkästä aikaa sitä, jota rakastan erityisen paljon.

Ystäväni Nea kutsui minut studiolleen puuhaamaan lankojen, patojen, sitruunahapon, värien ja turisemisen merkeissä. Koska viime vuosi kului lähinnä raivokkaan työnhaun merkeissä ja inspiraatio oli muutenkin hieman hukassa, eikä Kelan virkailijatkaan päätöksillään ainakaan tukeneet pöytälaatikkofirmani pyörittämistä, jäi artesaanilankojen värjääminen ennalta määrittelemättömälle tauolle. Päätös oli hankala ja niin itseni, kuin pienen, mutta uskollisen asiakaskuntanikin puolesta; oli pakko myydä varasto tyhjäksi ja laittaa minibisnes hyllylle.

 

”Jos värjäät ja myyt lankaa, sä olet päätoiminen yrittäjä ja silloin sä et päivärahaa saa.”

”Mutta mun yritykseni on ollut alusta saakka sivutoimi. Ei mun liikevaihtokaan ole kuin jokusen tonnin. Mä en ole edes alv-velvollinen! Mulla ei ole tuotantotiloja; mä teen kaiken omassa keittiössä, eikä kapasiteetti vaan riitä sellaiseen tuotantoon, että voisin myydä riittävästi elääkseni.”

”Ainahan sä voit ottaa lainaa, vuokrata toimitilat ja kasvattaa yritystäsi. Tai sitten lopetat ja saat päivärahaa.”

 

No, en edes yrittänyt ronkua työttömän statuksella lainaa pankista kädentaitobisneksen investointeihin. Olisivat nauraneet minut pihalle ja ihan syystä.

Pakkasin siis padan ja värjäysparafernalian varaston hyllylle ja laitoin lapun luukulle. Pahoittelin asiaa niille, jotka ottivat yhteyttä ja kyselivät milloin verkkokaupan hyllyyn taas tulisi tuoretta lankaa uusiin käsityöprojekteihin. Keskityin tikuttamaan henkilökohtaisen lankavarastoni aarteita torkkupeitteiksi, huiveiksi ja muiksi mieleisiksi asusteiksi itselleni ja rakkailleni. Joskus yömyöhään, muun perheen jo nukkuessa, hypistelin niitä harvoja värjäämättä jääneitä pohjalankoja, jotka laarin pohjalle olivat jääneet. Haaveilin väreistä ja siitä taianomaisesta tunteesta, kun nostat padasta kuudesti keitetyn, kymmenissä sävyissä hehkuvan langan. Siitä meditatiivisesta prosessista, joka alkaa neitseellisen, värjäämättömän langan liotuksesta ja päättyy kuivuneen langan uudelleenvyyhtimiseen.

Minulle se on yksi parhaista asioista maailmassa. Minun oma, pieni turvapaikkani, jossa voin värittää maailman mieleisekseni oman sieluni miljoonilla sävyillä. Voitte kuvitella, millaista kurjuuden maksimointia on ollut olla kokonainen vuosi tekemättä sitä, mistä saa lohtua, voimaa ja loputonta iloa. Mutta ette varmasti osaa kuvitella sitä pakahduttavaa riemua, kun tajusin täyteen kuukausiliksaan oikeuttavan työsopimuksen allekirjoitettuani voivani puhaltaa eloa myös rakkaaseen pienyritykseeni; lempiharrastukseeni.

Vielä perjantaina tuntui, kuin olisin elänyt selibaatissa vuoden.

Ja eilisen huumaavan ja humalluttavan session jäljiltä tuntuu todellakin siltä, kuin olisin elänyt selibaatissa vuoden! Jokainen lihassyy valittaa, hartiat ovat jumissa, polvia särkee ja sormet ovat kuumien lankojen ja kiehuvan veden jäljiltä kipeät. Ja silti olo kuin pitkän ja viipyilevän kliimaksin jäljiltä. Raukea, tyytyväinen ja onnellinen.

Värjäsin kaiken! Viileitä vedensinisiä, hehkuvia kullan sävyjä, intohimoisia punaisia, räikeitä kasarikauhistuksia, pehmeitä pastelleja ja juurevia vihreitä ja ruskeita. Villaa! Silkkiä! Sekoitteita!

Haistan lähitulevaisuudessa virtuaaliputiikkini toiset avajaiset.

Mikä onni!