Hieman laajempi katsaus trendeihin

Monissa läntisissä maissa on noussut näkyviin rasistinen äärioikeisto. Suuret määrät toimettomia nuoria, etenkin miehiä, tietää yleensä sosiaalisia levottomuuksia – ilmiön tuntevat esimerkiksi kaikki kehitysmaissa toimivat järjestöt. Nuorisotyöttömyydestä ja sen riskeistä raportoi mm. ILO (International Labour Organisation). ”Kehittyneiden” ja ”kehittyvien” maiden nuorisotyöttömyys johtuu eri syistä – länsimaissa eletään laajalti lama-aikaa, mutta kasvavassakin kehittyvässä taloudessa voi vallita valtava nuorisotyöttömyys, koska nuoria vain on suhteettoman paljon suhteessa muihin ikäryhmiin; lopputuloksessa on kuitenkin paljon yhteistä.) Ja niin, globaaleille työmarkkinoille on lähivuosina tulossa 1,3 miljardia nuorta. Kuulemma rapiat 300 miljoonaa voidaan työllistää.

Ja vielä yksi veisu busineksen kantilta.

 

Kriisistä kriisiin

Samalla laajempi demokratian kriisi on käsillä. Todellinen valta kun on viime vuosikymmeninä tunnetusti siirtynyt yhä enemmän talouselämälle ja äänestyslipukkeen täyttäminen alkaa monista tuntua symboliselta – tai sitten demokratian äänetkin kerääntyvät samoille tahoille joilla jo valmiiksi on fyrkat ja taloudellinen valta. Absoluuttinen köyhyys toistaiseksi vähenee (monikymmenvuotinen trendi tosin uhkaa kääntyä ilmastonmuutoksen seurauksena). Tuloerot kasvavat. Jostain näyttää generoituvan yhä suunnattomampia määriä virtuaalista massia ja se imeytyy sinne jonnekin, minne tavallisella tallaajalla ei ole pääsyä.

 

Herkkä nuori mies, ja vähän vanhempikin

Syystä ja toisesta suuri joukko länsimaisia nuoria (ja muunkin ikäisiä toki) on siis ajautunut merkitystyhjiöön, jota nyt paikkaillaan hämmentävin konstein ja voimin. Erityisesti nuori mies tihkuu hormoneita, joilla ei valitettavasti ole harkintakykyä kohentavaa vaikutusta. Nuoret ovat suotuisissa olosuhteissa uskomattomia talouden moottoreita. Jos taas nuorten miesten joukot ovat toimettomina vailla merkityksellistä roolia yhteisössä, ovat he herkkiä ja helppoja saaliita demagogeille. Nuori mies saattaa olla nopea näppäinsormistaan ja kiivas toimissaan, hänen pitkäkestoinen ajattelukykynsä ei ole vielä kehittynyt (ja hänen kehitystään on helppo esim runsaiden viinaksien tai vaikkapa lisähormonien avulla viivästyttää pitkälle aikuisikään). Myöskään kyky nähdä läpi stereotypioiden harhan ei kehity. Niin – tämä ei tietenkään ole ainoastaan sukupuolikysymys; eikä ikäkysymys. Hieman kärjistelen ;).

Olemme nähneet, kuinka kiihottajat ja heidän rekrytoimansa henkilöt valitsevat kohteeksi jonkin näkyvän, keskimäärin haavoittuvan ja puolustuskyvyttömän ryhmän. Se on helppoa ja monilla tavoin kätevää; levottomat nuoret miehet saavat halvalla tahi ilmaiseksi aikaan hirveästi hässäkkää ja sutinaa, joka vetää puoleensa lisää levottomia nuoria miehiä. Ja naisiakin. Katutason hässäkkä, jonkun syyrialaisen parturin kiusaaminen ja railakas demonisointi vie huomion pois, no vaikkapa siitä, että suunnattomia rahavirtoja ohjaillaan kaikessa hiljaisuudessa Cayman-saarille turvaan verottajalta. Pois kääntyy katse myös monista kotimaisista ja ulkomaisista poliittisista agendoista jotka eivät kestä päivänvaloa.

 

Fantastinen kultti

Ah. Joukot ovat pöhinänsä tunnossa kääräisseet kokoon kokonaisen fantastisen kultin joka vilisee muinaisislantilaisia jumalia, jalopeuroja, huoria ja taivaassa odottavia neitsyitä, kaikki jollain hämärällä logiikalla todistamassa hormonaalis-rodullista ylemmyyttään. Todistamassa myös seuraavaa evoluution askelta, huoh, joka niin sanottuna maksun päivänä (ei, Jaska, tää ei ole kirje ulosotosta vaan se toinen) tulee kaikille todeksi, tuota, ilmeisesti jonkinlaisena kivikautisena verilöylynä tai vähintään uuden nokkimisjärjestyksen pakkosaneluna. Tässä jotenkin piilee se hieno, uudenlainen visio ja maailmanjärjestys ja Suur-Suomi (tai ehkä pikemminkin -Norja? Eiku Islanti… Vai … ööö -Saksa? Vai olisiko sittenkin -Venäjä? Ehkä Suur-Albania, nimi viittaa valkoiseen!).

Anteeksi äskeisen mahdolliset pikku asiavirheet, noita juttuja on vähän vaikea (haluta) seurata. Suurin osa suomalaisista, oli sitten mitä hyvänsä mieltä maahanmuuttoon liittyvistä asioista, ei tietenkään ole tekemisissä moisen huumorikeitoksen kanssa. Kaikella kunnioituksella muinaisia jumalia kohtaan – ovat rok! (Neil Gaimanin mahtavassa American Godsissa Odin koettaa yllyttää vanhat ja uudet jumaluudet taisteluun keskenään voidaakseen aterioida tuon sodan energialla. Ja kuinka käy – no, ei spoilereita ;). Opus muuttuu vuosi vuodelta yhteiskunnallisemmaksi.

 

Suomi 100 vuotta

Niin. Me suomalaiset olemme kaikki nämä itsenäisyyden vuosikymmenet vain haaveilleet pitkittyneen murrosiän kynsissä kamppailevasta sotilasjuntasta. Ah! Rakensimme koulujärjestelmän, julkisen terveydenhuollon, loimme sosiaaliturvan. Kaikki tämä, naisten ja vähemmistöjen tasa-arvotyö, matkustelu, kaupankäynti, innovointi, kieltenopiskelu ja verkostoituminen maailmalla ja virtuaalisesti, jotta me voisimme lopultakin, vaikka 100-vuotisjuhlan kunniaksi, luovuttaa myös yksityiselämäämme koskevan vallan jollekin huonosti koulutetuista miehistä koostuvalle väkivaltakoalitiolle.

Tinkinkäämme tästä unelmasta.

Elämme eri maailmassa kuin 1930-luvulla. Tämä maailma on paljon verkostuneempi, monimuotoisempi, täällä toimivat aivan erilaiset lainalaisuudet. On menty sopimaan kaikenlaista, on tutustuttu toisiimme ja huomattu, että se jos toisten jutut kuulostavat primitiiviseltä mölinältä, saattaakin  johtua omasta kielitaidon puutteestani. On tultu äärimmäisen riippuvaisiksi toinen toisistamme, on harjoiteltu vaihtelevilla menestyksillä mutta jo pitkään kansainvälistä kriisienhallintaa ja kriisien eristämistä niin, että ne eivät pääse eskaloitumaan. Tässä kaikessa ollaan yhä harjottelijoita, mutta jo aivan eri tasolla kuin vajaat sata vuotta sitten.

Ja sitten toisaalta. Liikkeellä on pimeitä voimia. Meitä käytetään lukemattomien pelien nappuloina, entistä monipuolisemmin. Se on hyväksyttävä faktana.

Mutta emme me tule tottelemaan, emme kävelemään suorissa riveissä tai mitä pellehyppyjä tai kelluntakuvioita keksitäänkään. Emme tule solahtamaan muotteihin. Emme me mahdu!

Ja “me” emme ole mikään yksikkö, salaseura, liike jonka ytimeen voisi päästä, me olemme tämän maan ihmiset, jotka lopulta tietävät että jokainen yksilö on erilainen, ja jokaisen etu on, että monimuotoisuus turvataan laillisesti. Mitäs, kun sinun taustastasi paljastuu mustalais-isoisoisä? Tataari-isomummo? Poikasi rakastuu kolumbialaiseen? Et voi sille mitään. Se olet sinä! Tahdotko pelätä lopun elämääsi? Et tahdo, ja sinulla on mahdollisuus nähdä, missä tämän maailman rakenteellinen epäoikeudenmukaisuus oikeasti piilee, ja minne tämä maailma oikeasti on menossa. (Tosin tuo viimeisin on kelle tahansa pikkuisen haasteellista, jos ei satu olemaan super-tekoäly, joka osaa kalkuloida yhteen ilmastonmuutoksen ja muut ympäristöromahdukset, niistä seuraavien kymmenien tai satojen miljoonien ihmisen kansainvaellusten, miljardin työttömän nuoren, tekoälyjen nousun, talouden suurten pelureiden ja mustien hevosten liikkeet. Noin alkajaisiksi.)

 

Hush hommiin ja itsetuntemukseen, nuori 

On suuri yhteiskunnallinen epäkohta, ja sääli, ja vääryys, että nuorten miesten energia jälleen kerran historiassa valuu hukkaan tai kääntyy tuhoisaksi. Jos tuo kaikki mahtava energia, joka nyt käytetään nettipalstoilla oman alemmmuudentunnon kompensointiin jonkun heikomman kustannuksella, suunnattaisiin talouden rattaiden ja kourujen kriittiseen tutkimiseen ja myös niitten rehtiin voiteluun, tai vapaaehtoistyöhön, kotoutustyöhön, rakenteiden muuttamiseen, sekä etenkin ja ensimmäiseksi, itsetuntemuksen lisäämiseen, meidän lamamme saattaisi jo nyt näyttää aika erilaiselta. Korruptio tai ”maan tavat” näkisivät pikaisen päivänvalon, yksinäisyys vähentyisi, osa mielenterveysongelmista – ihan *tun mitä vaan! Mieletön voima, mahtava energia! Nuori! Voit opiskella ja matkustaa, tehdä vaikka mitä, sulla on VUOSIA, VUOSIKYMMENIÄ, vaikka just nyt masentaisikin ja se tuntuisi al-ählämin syyltä. Voin kertoa yhden salaisuuden: Lopulta et löydä merkitystäsi oman täyden potentiaalisi makeimmasta toteutustavasta, vaan siitä, miten voit parhaiten ja ainutlaatuisella tavallasi palvella toisia, kokonaisuutta.

 

Kaikki muuttuu

Tämän saarnan, tai saagako tästä tuli, päättämiseksi tältä erää: Se mikä on ihmisen seuraava looginen kehitysaskel, ei tietenkään ole mikään ”uusi” poteroitunut ja sisäsiittoinen pakkomuottijärjestelmä. Nämä ideologit tulevat tietenkin aiheuttamaan paljon harmia, mutta eturintamaksi heistä ei ole. Ihmiskunnan suunta on toinen, haluttiin tai ei. Sopeudu! Sopeudu, hyväksy kuin et koskaan ennen! Ilmastokriisi on uhka, ja myös ennennäkemätön pakko ja mahdollisuus havaita, että olemme kaikki olentoja joilla on yhteinen koti ja yhteinen haaste, ja meidän on pakko toimia yhdessä, kuten Pariisin ilmastokokouksessa jo alustavasti tehtiin. Vaikka se on vielä kompromisoitua, varmaan osittain jopa korruptoitunutta kuten kaikki tässä maailmassa, se on sitä uutta. Se ja moni tuleva käsittämättömän iso haaste vaatii ennen kaikkea sitä, että lakataan siirtelemästä vastuuta jonnekin muualle. Suunnataan katse pelkäämättä haasteisiin eikä syntipukkeihin. Tehdään yhteistyötä, yhteystyötä. Hyväksytään se, että kaikki muuttuu. Lopulta kyse on evoluutiosta. Jos emme nouse tälle seuraavalle tasolle, yksinkertaisesti kuolemme sukupuuttoon, ja samalla tuhoutuvat kaikki aatteet ja ideologiat, eikä niitä jää kaipaamaan kukaan.