Lastensairaala, taide ja kaikki muu

Kuva Lastensairaalaan hankittava taideteos ”Kiiski” hämmentää – kaksi metriä pitkä, maksaa 20 000 € - Kotimaa - Ilta-Sanomat
Somessa on pöhisty viimepäivät uuden Lastensairaalaan taidehankinnoista. Erityistä närää näyttää aiheuttavan Veikko Hirvimäen puuveistos The Fish Story (2011) joka kulkee myös nimellä Kiiski. Kun olen sekä taiteesta jotain mieltä, että myös viettänyt sairaalassa paljon aikaa oman lapseni kanssa, ajattelin minäkin nyt kommentoida asiaa.

Keskustelu tuntuu mun näkökulmasta tosi absurdilta. Osa ihmisistä pitää täytenä turhuutena hankkia taidetta sairaalaan, vaikka kyseessä on yksityisiltä taidesäätiöiltä saadut lahjoitusvarat nimenomaan taidetta varten. Suhteessa lastensairaalan kokonaiskustannuksiin miljoona on aika pieni summa, mutta taidekentässä taas ihan merkittävä satsaus. Jos jokin firma sponssaa urheilujoukkuetta parillakymmenellä tonnilla en ole nähnyt somessa myrskyä sen järkevyydestä, vaikka koko raha valuisikin jääkentän jäädytyskoneen edestakaisinajeluun. Eikä somessa märistä kovin paljoa silloinkaan, kun joku firma järjestää samalla summalla prameat kekkerit pintaliitoväelle yökerhoon. Taiteen kohdalla kuitenkin keskustelu menee hyvin nopeasti siihen, miten kallista se on, miten turhaa se on ja mitä muuta järkevämpää rahalla olisi voinut tehdä. Osa kriitikoista on taas sitä mieltä, että lapsikin osaisi tehdä vastaavan.  Samoin argumentoidaan, että erityisesti tuo Kiiski olisi ”lapsista pelottava” ja ”kamalan ruma”. Mun silmään se taas on monella tavalla hellyyttävä – samoin kuin esim. pienten lasten piirustukset ovat. Ja samalla myös jotain, jolla voisi olla oma, täysin muusta maailmasta irrallinen tarinansa, josta voisi lapsen kanssa sairaalakäynnillä keskustella.

Kokemuksia sairaalasta

Toisin kuin useimmilla,  mulla on valitettavan paljon kokemusta siitä, mitä sairaalassa olo lapsen kanssa oikeasti on, koska oma lapseni sairastui vakavasti vuonna 2013. Olen istunut satoja tunteja Lastenklinikan ja Lastenlinnan käytävillä. Koska lapsen tilanne oli epäselkeä, tutkimuksia tehtiin vähän siellä täällä taloissa. Lapsi oli tilanteen alkaessa 13, eikä jaksanut lukea vointinsa vuoksi. Oman aikansa sitä Candy Crushilla pärjää odottelusta, mutta sen jälkeen ympäristöllä alkaa olla merkitystä. Siinä missä mä näin kaikenlaista ahdistavaa, kuten likaiset repsottavat lattialistat ja käytävillä tehottoman oloisina laahustavat hoitajat, lapsi kiinnitti paljon enemmän huomiota talon seinäfreskoihin, taideteoksiin ja pieniin kivoihin asioihin.

Ensimmäisen kesän alkukuukausina näin Lastenklinikan päivystyksessä tämän likaiseen seinään rispaantumaan jääneen tontun. Tämä taisi olla kaikenkaikkiaan 2,5 vuotta siinä päivystyksen käytävän päässä ennen kuin joku poisti sen. Tästä risaisesta päättömästä tontusta tuli monella tapaa tunteitteni tulkki. Sairaala ja se elämä lapsen kivun ja epämääräisten oireiden kanssa oli kuin tämmöisen päättömän risaisen tontun kattelua.

lastensairaala1

 

Ja tätä minä olen katsonut osastolla enemmän kuin riittävästi, lapsen varpaita sängyssä, koska kaksipaikkaiseen huoneeseen mahtui vain yksi tuoli (ja yksi palli). Jos istui tuolilla oli ihan liian kaukana sekä myös tuijotti kipeää lasta tavalla, joka hermostutti muksua. Vain parissa potilashuoneessa oli jotain tauluntapaista seinillä, muilla oli pääasiallisesti tekstipitoisia heippalappuja, joissa kehoitettiin pesemään käsiä ja yskimään hihaansa.

lastensairaala11

Kun kunto vain salli, lähdettiin aina kahvilaan, pitkän kaavan kautta, käytävillä viipyillen ettei vain olisi tarvinnut olla kovin pitkään ahtaassa ja ahdistavassa sairaalahuoneessa.

Lapsen näkökulma ympäristöön

Tietenkään lapset eivät pidä sairaalassa olemisesta, eivätkä siellä varsinaisesti viihdy. Sairaaloihin liittyy aina kipua, huonovointisuutta ja loputonta tylsää odottelua. Mutta oli siellä paljon sellaistakin, josta lapsi jopa intoili. Kaukosäätimellinen televisio omassa huoneessa! Pleikkapelejä! Videoleffoja! Mehua ihan koska vaan! Niiden hyvien juttujen sarjaan kuului, ainakin meillä ja monen käytävillä tavatun perheen kohdalla, myös taide, jota lastenklinikalla on runsain mitoin ja jokaiseen lähtöön. Osa siitäkin on varsin omituista. En itsekään kaikkea pystynyt ihan selittämään tai ymmärtämään vaikka varsin aktiivinen museoissaluuhaja olenkin. Se omituinen näytti vetävän etenkin aivan pienempiä lapsia luoksensa kyselemään ja puhumaan jostain muustakin, kuin murtuneesta raajasta tai verikokeen vastenmielisyydestä. Lastenklinikka on se harvinainen paikka, missä olen nähnyt taiteen oikeasti toimivan myös hyvänä harhautuskeinona.

Kuten jo tuossa aiemminkin totesin, ylipäätään lapsen katse näkee ihan muita asioita kuin vahemman ja täysin eri tavoin. Kun minä äimistelin kaikkien heippalaputtajien kokoontumisajoja Röntgenin aulassa, jossa viiteen neliöön on saatu ahdettua lähes tusinan verran tämäntasoisia ohjeita:

lastensairaala8
Lapsi sensijaan katsoi röntgenistä piirrettyjä tussauksia, joissa selitettiin prosessia kuvien kautta
lastensairaala10

Yhdessä tutkimushuoneessa mä otin kuvan tästä lipastosta koska se dominoi mun havainnointikenttää. Lapsi sensijaan jutteli saman huoneen seinällä olevasta muraalista, jossa oli jotain mukla-tyyppisiä möttiäisiä erilaisissa puuhissa.
lastensairaala5

 

Pitäisikö sairaalassa olla tuttuja sarjakuvahahmoja?

Keskustelua on käyty myös siitä, pitäisikö sairaalassa olla taiteen sijasta enemmän tuttuja sarjakuvahahmoja. Sekään ei ole ihan niin yksioikoinen kysymys. En ikinä unohda sitä, kun fyssari jumppautti tyttöä leikkauksen jälkeen portaita ylös ja alas Tove Jansonin freskon viertä. ”Jaksatko vielä kiivetä Nipsulle” jäi pitkäksi aikaa soimaan päässä. Toisaalta kuulin aikuisten keuhko-osastolla olleen käytävällä sarja valokuvia sitä, miten kuolemaan johtava keuhkotauti etenee. Kummassa sitä itse yrittäisi mielummin harjoitella hataraa kävelyä?

Siinä hetkessä tuntui tosi hyvältä ja turvalliselta kiipeillä portaissa muumien kanssa. Jälkeenpäin lapsen näkökulmasta taas muumit näyttää tuovan aika vahvasti mieleen sairaala-ajat huonojenkin vibojen kera. Ei ole ihan yksiselitteistä sekään, mikä pitkällä tähtäimellä toimii hyvin. Ja toki tämä on yksilöllistäkin.

Itse toivon, että joku muukin vanhempi saa tulevan lastensairaalan taiteesta sekä keskusteltavaa kipuilevan lapsen kanssa että ehkä mahdollisesti vähän muutakin. Myös itselleen.

 

lastensairaala13 lastensairaala12