Luottamuskiintiöt

supercoolTrolleja ei pitäisi ruokkia ja parasta politiikkaa saattaisi olla jättää Persuleirin toilailut kokonaan kommentoimatta. Luottamuskiintiöt ovat kuitenkin sellainen aihepiiri, josta itselläni on omaa kokemusta kunnallisten luottamustoimien kautta ja se noin yleisemmin on tähän mennessä jaksanut puhututtaa minua ilman provosointejakin.

Perussuomalaisten Marika Sorjan kirjoitus Pimppini ei omaa superkykyjä lävähti silmilleni somessa ja täytyy myöntää, että repesin totaalisesti sen saatteena olleeseen
lakooniseen kommenttiin joka kuului sanatarkasti näin: ”Mitä vittua?”.

En tiedä edes mistä aloittaa tämän purkaminen – siitäkö, että ihmisyys esitetään tämän pimpit ja pippelit- terminologian kautta jonain sellaisena, joka määrittyy vain sukupuolielimellä? Vai siitäkö, että luottamustoimissa ollaan edustamassa isompia kansanryhmiä jolloin edustajajoukon heterogeenisyys on yksi tapa varmentaa se, että kaikkien ihmisryhmien näkökulmalla on edes joku mahdollisuus päästä esiin. Vaiko siitä, miten oikeasti yksilön kokemat tai kokematta jääneet tasa-arvon ongelmat eivät kuitenkaan takaa, että kaikilla naisilla tai miehillä olisi ollut samat mahdollisuudet kuin muilla? Vai siitäkö, että kun kulmana on seksismin vastustaminen päädytään keskustelemaan siitä seksistisesti? Siitäkö, että yhteiskunnassa ihmisten elämä miehenä ja naisena näyttää tilastojen valossa poikkeavan isosti toisistaan jo ihan arkielämän tasolla? Siitäkö, että sen pimpin supervoima, lasten synnyttäminen, usein on se kohta, missä naisen ja miehen elämänpolkuihin alkaa syntyä merkittäviä eroja käytännön töiden ja vastuiden jakautumisessa? Siitäkö, että esim. kunnallisten palveluiden priorisoinnissa sukupuolistunut valta saattaa näkyä esimerkiksi että lumityöt tehdään miesten käyttämille ajoteille paremmin kuin naisten ja lasten käyttämille tarhaan vieville jalkakäytäville? Siitäkö, miten pienissä kunnissa miesvaltaiset valtuustot ovat leikanneet naisiin ja lapsiin kohdistuvat kunnallispalvelut minimiin, mutta kasvattaneet esim. yritystukia? Siitäkö, miten hallituksen setämiehet ovat suunnitteleet tähän maahan mittavia tulonleikkauksia lähinnä pienituloisiin naisiin kohdistuvina?

Omissa luottamustoimissani törmäsin 2000-luvun alkupuolella sekä edellä mainitun lumityöpriorisoinnin kaltaisiin asioihin, kuin esimerkiksi sellaisiin pikkutekijöihin, että leikkipaikkoja suunniteltiin ajatuksella, jossa tytöille riittää kolme keinua ja muut toiminnalliset välineet kohdennettiin poikien leikeille. Olen törmännyt pöyristyttäviin käsityksiin naisten syöpäseulontojen ”liian kalliista hinnasta”. Olen istunut sattumalta (vakituisten naisjäsenten varahenkilöiden oltua miehiä) ainoana yhdeksänpäisen lautakunnan naisena tilanteessa, jossa virkamiehet lautakunnan setämiesten kanssa nauroivat ääneen mieslautakunnanjäsenen nostettua erään nimityksen kohdalla tasa-arvokysymyksen pöytään.

Oikeasti tämäkin on irrelevanttia. Oikeasti se, mitä tästä asiasta pitää todeta on se, että niin kauan kun politiikkaa ei tehdä tieteen ja tilastojen perusteella, vaan fiilis ja uskomuspohjalta, on merkittävää, että tasa-arvoasioista on selkeät ja sitovat säännökset jotta päätösvaltaa on myös niillä, joiden edustamaa ryhmää päätökset oikeasti koskevat.