Me olemme petetty Y-sukupolvi

kyltti

Monilla meistä on petetty olo. Ystäväpiirissäni vain harvalla on vakituinen työpaikka. Vakipaikan saaneet ovat työskennelleet samalla alalla tai samalla työnantajalla ensin pätkätöissä, jopa palkatta. Ystävistäni noin kolmannes on yrittäjiä, joista monilla on paljon velkaa ja suuri huoli tulevaisuudesta. Kuluttajien vähävaraisuus ja maatalouden kannattavuuden ongelmat ovat suurimpia kompastuskiviä. Aivan lähipiiristä löytyy kaksi yrittämisestä luopunutta, joille jäi toiminnasta käteen vain velat maksettaviksi. Meitä kaikkia yhdistää sama kokemus: vaikka tekisi kaiken oikein ja ahkeroisi jaksamisensa rajoilla, ei välttämättä onnistu elättämään itseään kunnollisesti tai pitämään työpaikkaansa. Huono tuuri ei toki ole uusia asia, mutta Y-sukupolvi kohtaa vastoinkäymisiä työurallaan muita sukupolvia todennäköisemmin. Itse uskon, että menestyminen missä tahansa asiassa johtuu siitä, että valmistautuminen kohtaa tilaisuuden. Näitä tilaisuuksia on Y-sukupolvelle tarjolla aiempia sukupolvia vähemmän, vaikka olemme valmistautuneet työelämään muita paremmin. Tunnen myös työelämässä onnistuneita ihmisiä. Minun ei ole vaikea uskoa, että toisenlaisesta ystäväpiiristä katsottuna voi tuntua siltä, että elämässä onnistuu jos vain viitsii yrittää. Ihmisillä on tapana seurustella omassa viiteryhmässään. Kaikilla ei inhimillisistä syistä ole mahdollisuutta näyttää parasta osaamistaan, koska vastoinkäymisiä osuu liian monta peräkkäin.

Vuosina 1980-1995 syntyi länsimaiden oma hoi polloi sukupolvi

Hoi polloi on muinaiskreikkalainen sana suurelle määrälle ihmisiä, jotka eivät ole yhteiskunnassa merkittävässä asemassa.  The Guardian kuvaili milleniaaleja, eli Y-sukupolvea, joka on länsimaisen hyvinvoinnin petetty väliinputoajasukupolvi : aikuistuttuamme meitä kiusaa työttömyys, velkaantuminen ja kohoavat asumiskustannukset. Olemme vanhempiamme keskimääräisesti koulutetumpi sukupolvi, mutta työmarkkinoiden muutoksesta johtuen emme saa koulutuksesta samanlaista hyötyä, kuin vanhempamme aikoinaan. Yleensä tässä vaiheessa vanhempien sukupolvi huomauttaa, että olemme nauttineet ilmaisesta koulutuksesta ja opintotuesta, meidän ei tarvinnut hiihtää kouluun kesät talvet, oli koulutaksit ja kaikkea. Tämä on totta, mutta ei lämmitä työtöntä opintovelkaista kolmekymppistä. Lisäksi ainakin minä muistan selvästi lamavuodet, jolloin aikuisten huolestuneisuus tarttui lapsiinkin ja jätti jäljen. Aikuisten maailma näytti synkältä ja sitä se monelle laman lapselle myös lopulta oli. Laaja rekistereihin perustuva tutkimus kertoo, että tarkasteltuna vuonna 1987 syntyneillä on muita yleisemmin rikostausta, keskeytyneet opinnot ja mielenterveysongelmia. Y-sukupolven joukossa on myös valtavan menestyneitä ja onnistuneita ihmisiä, he ovat hyötyneet edellisten sukupolvien meidän eteemme tekemästä työstä. Heidän uurastamisensa on kannattanut, heidän asiansa ovat järjestyneet.

Suomessa ongelmat alkoivat jo 1990-luvulla

Muista länsimaista poiketen Suomessa nuorten aikuisten työurat alkoivat takkuilla jo X-sukupolven aikaan, eli 1990-luvun alun ja puolivälin paikkeilla aikuistuneet kohtasivat valmistuessaan Suomessa koetun poikkeuksellisen syvän laman ja leikkausten silpomat työmarkkinat. Tilastot kertovat, että osa ikäluokasta ei koskaan päässyt laman jälkeen tavanomaiselle vakaalle tai nousujohteiselle työuralle. 1990-luvun lamavuosista lähtien nuorten aikuisten tulot ovat supistuneet, vaikka samaan aikaan heitä vanhempien tulot ovat jatkaneet kasvuaan. Kuvaavaa on, että Suomen Pankin selvityksen mukaan nykypäivän eläkeläiset saavat saman verran, kuin alle 35-vuotiaat keskimäärin. Vertailun vuoksi vuonna 1966 nuorten mediaanitulo oli noin kaksi kertaa suurempi, kuin silloisilla eläkeläisillä. Tämä tekee tulojen putoamisesta nimenomaan X- ja Y-sukupolvien ongelman.

Olen tyypillinen Y-sukupolven edustaja: pääsin ensimmäistä kertaa kesätöihin, kun olin muutamaa kurssia vaille valmis yhteiskuntatieteiden kandidaatti. Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi lukiosta alkaen pyrkinyt kesätöihin joka vuosi. Niitä ei vain ollut tarjolla. Opintojen ohessa olin tehnyt tilapäisiä sijaisuuksia tarhoissa silloin, kun niitä oli tarjolla. Kesätyö sijoittui kaupungin puisto-osastolle, jonka palveluksessa keräilin säkkikaupalla pitsalaatikoita ja kebab-kääreitä Tampereen Koskipuistosta, sekä limsapulloittain huumeneuloja Tammerkosken toiselta rannalta. Koulutusta vastaaviin kesätöihin pääsin vasta hieman ennen valmistumistani YTM:ksi. Nämä Tienaa Tonni Toimistotöissä-tyyppiset harjoittelut johtivat verkostoitumisen kautta työllistymiseen vain muutama kuukausi valmistumisen jälkeen. Tuurini ei jatkunut yhtä hyvänä, sillä työni määräaikainen hankerahoitus loppui samaan aikaan, kun työttömyys lähti vuonna 2013 nykyiselle kasvu-uralleen. Olen ollut työttömänä siitä lähtien. Tänä aikana olen hakenut noin neljääsataa työpaikkaa. Todennäköisyys työpaikan löytymiselle laski TE-keskuksen tilastojen mukaan dramaattisesti helmikuussa 2014, jolloin olin ollut kolme kuukautta työttömänä. Sen jälkeen työttömästä tullee epäilyttävä. Työllistyminen näyttäisi olevan minulle pysyvästi vaikeaa, vaikka hankin ylemmän korkeakoulututkinnon järkevältä alalta ja ehdin jo olla kolme vuotta vaativissa hanketehtävissä. En ole koskaan mokannut juuri kirjoitusvirhettä kummemmin työpaikalla.

Työmarkkinat eivät vedä, mikä avuksi?

Työmarkkinoiden ja koulutuksen kohtaantoa on hyvä tarkkailla,  mutta pidän vääränä hallituksen ratkaisua leikata koulutuksesta. Tämä tarkoittaa, että tulevaisuudessa jätämme kouluttamatta lukuhaluisia- ja kykyisiä kansalaisia ja näin ensimmäistä kertaa historiassa pyrimme suunnitelmallisesti vaatimattomampaan tulokseen, kuin mihin kansalaisilla olisi potentiaalia. Leikkaukset myös vähentävät mahdollisuuksia kouluttautua uudelleen tai päivittää osaamistaan, esimerkiksi työttömyyden kohdatessa. Yhdessä työttömyysturvan heikennysten kanssa tämä on epäilemättä suunnitellusti johtamassa tilanteeseen, jossa ilman opiskelumahdollisuutta jääneitä ihmisiä ohjataan epätyypillisiin työsuhteisiin Uberin-kaltaisten välittäjäyritysten kautta tai saksalaistyyppisiin ilman koulutusta nopeasti opittaviin halpatöihin. Saksan minijobs kokeilusta tiedetään, että ne eivät ole reitti koulutukseen tai parempaan työllistymiseen. Tulevaisuudessa Suomessa saa kenties tilattua ruokaa ja silitetyt paidat kotiin halvemmalla, mutta sen tekee ihminen, joka kykenisi koulutettuna ja työllistettynä keksimään sen seuraavan vientivaltin. Haluammeko todella suunnitelmallisesti laskea kansan koulutustasoa ja jättää osan potentiaalista hyödyntämättä?

Mielestäni juuri nyt olisi loistava tilaisuus tarttua Keynesin oppeihin ja ryhtyä valtiovetoisesti investoimaan terveempään ja koulutetumpaan kansaan, sekä mahdollisimman päästöttömään asumiseen ja liikkumiseen. On jo nähty, että yksityinen sektori ei nosta meitä kysyntälamasta. Sitä on tuettu jo Kela-maksun poistolla, yritysveroalella ja nyt viimeisimpänä yhteiskuntasopimuksella siirretään 1,5 miljardia euroa työntekijöiltä työnantajille. Ainoa näillä toimilla saavutettu kasvu on tähän mennessä havaittu osingoissa.

Kokonaisen sukupolven altistuminen huonontuneille työmarkkinoille ei ole ongelmatonta meitä edeltävien tai meitä seuraavien sukupolvien kannalta, sillä meidän oli kai tarkoitus työllämme maksaa meitä vanhempien eläkkeet ja meitä nuorempien koulutus? Jos meiltä imetään mahdollisuudet kehittyä ja pärjätä, kuka Suomea kantaa, kun viimeinenkin aiempien sukupolvien edustaja eläköityy?