En enää vaikene työttömyydestä!

työtön

Alussa oli sanattomuus. Tieto työttömyydestä oli musertava. Töiden piti jatkua, mutta hankkeen päättyessä näin ei ollutkaan. Tavaroiden pakkaaminen hävetti, viimeiset pari työpäivää työpaikalla olivat piinaa. Koin epäonnistuneeni, enkä halunnut keskustella siitä kenenkään kanssa. Piileskelin omalla työpisteelläni ja join teeni termoksesta. En halunnut kenenkään huomaavan, miten paljon töiden loppuminen kosketti. Halusin vain haihtua paikalta. Tuntui, että osaamiseni mitätöitiin. Hankkeen onnistuminen ei jaksanut ilahduttaa. Kaiken opiskelun ja harjoittelijasta suunnittelijaksi kasvaneen työkokemuksen jälkeen olin kuitenkin työtön. Tyypillinen huijarisyndroomasta kärsivä kohtasi pahimman pelkonsa.

Olin aloittanut työnhaun hyvissä ajoin muutama kuukausi ennen hankkeen päättymistä. Työttömyyden ensimmäiset kuusi kuukautta tein päivittäin työhakemuksia, hain käytännössä kaikkia paikkoja koko maakunnan alueelta. Odotukseni olivat valtavat jokaista hakemusta kirjoittaessa, se oli hyvin raskasta. Valitettavasti heti työttömyyden alkuun sattui hiljainen joulu-tammikuu. TE-keskuksen mukaan todennäköisyys työllistyä laskee dramaattisesti jo kolmen kuukauden kuluttua työttömyyden alkamisesta. Minulle tämä tarkoitti helmikuuta 2014. STTK:n pääekonomisti Ralf Sund laittaa paremmaksi ja väittää, että kuusi kuukautta työttöminä olleista 50 % syrjäytyy pysyvästi työmarkkinoilta. Työttömyydestä tulee helposti pysyvää.

Olen ollut nyt työtön 2 vuotta 4 kk ja 19 päivää. Työttömyyden tilastot ovat karut: tällä hetkellä piilotyöpaikkojen osuus on 50-70 %, tämä tarkoittaa, että vähintään puolta avoimista työpaikoista ei voi hakea kuka tahansa. Todennäköisyys sille, että avoimeksi päätyneeseen työpaikkaan valitaan työtön, on yksi neljästä eli 25 %. Voidaan hyvällä syyllä kysyä, mikä on TE-keskuksen järjestämien työnhakukurssien vaikuttavuus? Väitän, että olematon tarjonnan määrään ja kohdentamiseen nähden.

Työttömän arki alkaa

 

Työnhakua tehostaakseni otin yhteyttä liittoni YKA:n työllistymiskonsulttiin, jonka kanssa laitoimme CV:ni kuntoon ja hioimme peruspohjan täydelliselle hakemukselle. Sainkin elokuusta alkaen kolmen kuukauden vuorotteluvapaan sijaisuuden Verotoimistosta. Heidän suurin kysymyksensä oli, miksi YTM hakee opistotasoista paikkaa ja olisinko varmasti työssä koko sovitun ajan. Jatkoa he eivät voineet tarjota, koska meneillään oli kahden toimipisteen yhdistäminen, eivätkä kaikki vakituisetkaan ehkä saisi pitää paikkojaan. Oli marraskuu ja olin jälleen työtön. Siitä on pian puolitoista vuotta ja minusta on tullut pitkäaikaistyötön. Nyt haen töitä noin 120 hakemuksen vuosimäärällä. Olen myös pyrkinyt kahdesti ammattikorkeakouluun suorittamaan sairaanhoito-opintoja, mutta huono lukiotodistukseni on torpannut tämän tien. Yliopistosta minulla on hyvät arvosanat, joten pyrin yliopistoon hankkiakseni sosiaalityöntekijän pätevyyden. Jäin 0,5 pisteen päähän lopullisesta karsintarajasta.

Minua voi kutsua aktiiviseksi työttömäksi, enkä muunlaisia tunnekaan. Siksi erilaisten ekonomistien arviot työttömistä pistävät vihaksi oikein todella. Hämmästyneenä kuuntelin Ajantasa-ohjelmaa maanantaina 7.3., jossa jo mainittu STTK:n ekonomisti Ralf Sund kertoi käsityksensä työttömistä. Sundin mukaan työajan lyhentäminen ja töiden jakaminen heikentäisi tuottavuutta, koska työttömät ovat ”epäkurantteja” ja siksi työttömiä. Mikäli työssä olevan väen työaikaa lyhennettäisiin ja tilalle otettaisiin työttömiä, tuottavuus laskisi. Kuunnelkaa itse, jos ette usko , 27 minuutin kohdalta alkaen.

On totta, että työtön jää työttömänä vaille sitä kehittymistä, jonka työssä olemalla saa. Alasta riippumatta tarjolla on työssä olevalle erilaisia koulutuksia ja tietenkin mahdollisuus kehittyä työnsä tekijänä päivittäin. Mielestäni tämä olisi juuri syy jakaa työtä, jotta suurempi osa ihmisistä saisi kehittää ja ylläpitää osaamistaan. En ymmärrä Sundin kantaa ollenkaan! Kirjoitin viime viikolla Y-sukupolvesta, jossa sivusin aihetta: työttömät menettävät pysyvästi osan siitä potentiaalista ja varallisuudesta, jonka he työttömyyden sijaan töissä olleina olisivat saavuttaneet.

Työtön menettää myös tunteen työporukkaan kuulumisesta, työstä saatavan arvostuksen sekä paremman terveydenhuollon. Työttömällä on vain hävittävää, joten ihmettelen suuresti työttömien yli puhuvien ekonomistipäiden järjettömiä lausuntoja siitä, miten työttömiltä puuttuu kannustimia. Sivuun mennen sanoen vihaan tuota kannustin-sanaa. Kannustin on ratsastussaappaaseen kiinnitettävä rauta, jolla painetaan hevosen kylkiä paremman hallinnan saavuttamiseksi. Mitä työttömien kannustaminen tarkoittaa muuta, kuin ihmisten nöyryyttämistä ylhäältä käsin? Kannustin tarkoittaa, että työttömät tarvitsevat kovaa ohjausta. Emme tarvitse. Tarvitsemme työpaikan, josta saatavalla palkalla elää.

 

AY-liike kusee työttömien muroihin

 

Aluksi on sanottava, että olen liiton tyttö ja suosittelen järjestäytymistä kaikille. Siitä huolimatta, että AY-liike on moneen kertaan pettänyt meidät työttömät. Viimeksi YKS-neuvotteluiden yhteydessä, jossa AY-liike suostui pudottamaan työttömät ja avuntarvitsijat kelkasta, kunhan työntekijät saavat veroalensa. Lisäksi AY-liike myöntyi työajan pidennykseen, joka vähentää työpaikkoja entisestään, ei suinkaan lisää niitä. AY-liike olisi voinut myös yhteistyöstä kieltäytymällä painostaa hallitusta perumaan koulutukseen ja heikompien asemaan suunnitteilla olevat leikkaukset, joiden todennäköinen seuraus on työttömyyden ja kurjuuden lisääntyminen. AY-liike valitsi toisin ja sen johdosta AY-liike natisee. Nyt olisi aika kaikkien aktivoitua omissa liitoissaan ja varmistaa, että natinasta tulee rytinä, jonka tuloksena syntyy hieman solidaarisempia päätöksiä tulevaisuudessa.

Minulla on työttömyyden syistä leikkausten lisäksi vielä yksi arvaus: Ulkoministeriön blogin mukaan Suomen koulutuksen taso on pudonnut dramaattisesti. Näyttäisi siltä, että 1970-luvulla syntyneet ovat korkeammin koulutettuja, kuin 1980-luvulla syntyneet. Tämä tarkoittaa, että koulutuskusetus ei alkanut viime keväänä, vaan yli vuosikymmen sitten. Niin kauan kuin jaksan muistaa, on Suomessa manattu ja pilkattu ylikouluttamista. Todellisuudessa olemme pudonneet OECD-maiden kärjestä ja pian putoamassa koko kelkasta. Suomi on ainoa maa, jossa koulutustaso on 2000-luvulla laskenut. Voisiko työttömyys johtua myös siitä, ettei meillä ole tarpeeksi osaajia?

 

Työtön on ärsyttävä, vakipaikalla on tumpula

 

Alasta riippumatta työssä olevat kokevat työtaakkansa lisääntyneen. Työpaikoilla kiire ja uupumus ovat yhä useamman riesana, tavoitteisiin pyritään verenmaku suussa. Työssä voidaan huonosti. Siksi on täysin ymmärrettävää, että varsinkin ansiosidonnaisella olevat työttömät ärsyttävät työssä olevia. Hehän saavat ihan kohtuullisen toimeentulon ja heillä on työssä olevien kipeästi kaipaamaa vapaa-aikaa. Konflikti työttömien ja työssä olevien välillä on kiistämätön. Vaikka ansiosidonnainen perustuu palkasta otettuun vakuutusmaksuun, osallistuu työssä oleva väki myös työttömien elatukseen. Katkeruus valtaa helposti keskituloisen tai varakkaamman, palkkatulostaan mielestään korkeita veroja maksavan ihmisen.

Voin kertoa, että katkeruutta on myös tällä toisella puolella. Olen keskustellut monen pätkätöitä tekevän kanssa tästä asiasta ja useimmat mainitsevat työpaikoilla olevan vakitöissä lukuisia heitä huonompia työntekijöitä joilta puuttuu osaamista tai motivaatiota. Ei ihme, että työtä tekevältä väestöltä työmarkkina-asemasta riippumatta puuttuu solidaarisuutta muuta työväestöä kohtaan. Toivon, että nimenomaan AY-liike ryhdistäytyisi tässä asiassa ja yhdistäisi työvoiman, eli työttömät ja työssä olevat, parempaa työelämää kaikille vaativaksi rintamaksi.

 

Tämä oli akateemisen, etuoikeutetun työttömän kirjoitus

 

En osaa kirjoittaa kaikkien työttömien puolesta, näkökulmaani värittää pitkään kestäneen opiskelun avulla hankittu tutkinto ja halu sijoittua työelämässä asiantuntija- ja kehittäjäportaaseen (olen silti hakenut aivan kaikkia tarjolla olevia paikkoja). Saamani koulutus tekee minusta etuoikeutetun monin tavoin. Minulla on osaamista, jonka turvin voin luovia yhteiskunnassa aivan toisella tavalla, kuin ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa jäänyt ja pariin kertaan työnantajien toimesta nenästä vedetty nuori, jota TE-keskus pompottelee pakkotoimesta toiseen. Toivon, että työttömät kirjoittaisivat omat tarinansa, joiden määrällä ryhdymme kilpailemme puhuvien päiden kanssa työttömyyden asiantuntijuudesta. Muiden yhteiskuntatieteiden, kuin taloustieteen, asiantuntijoilta onkin jo tullut monipuolisempia kannanottoja. Viimeisimpänä Valtiotieteen professori Mika Ojakankaan mainio haastattelu.

Työttömyys on myös mahdollistanut minulle hienoja asioita, kuten antanut aikaa lukea yhteiskunnallista tietoisuutta lisääviä julkaisuja, tehdä monensorttista vapaaehtoistyötä, kirjoittaa tätä blogia ja kehittyä joogina. Olen oppinut arvostamaan ystäviäni ja luonnossa liikkumista aivan toisella tavalla. Materiaalinen hyvän olon hakeminen kuluttamalla on jalostunut kohti asioista nauttimista. Vietin melkein kaksi vuotta harmitellen työpaikan puuttumista kunnes huomasin, että elämäni menee hukkaan murehtiessa työttömyyttä. Lopetin harmittelun, mutta en työnhakua. Unelmoin myös yrittämisestä. Mieluiten haluaisin elää kirjoittamisella, joten kolumnistia etsivät tahot voivat mielellään ottaa yhteyttä! Oma kahvilakin olisi kiva. Siellä voisin pitää yhteiskunnallista opintopiiriä ja tarjota orjatyöstä vapaita juomia ja leivonnaisia.