Rauha kollektiivisena tyyntymisenä – ja ehdotus

Rauha
Aalto rauhan puolesta

”Isku Euroopan sydämeen”, huusivat Brysselin jälkeisen päivän otsikot. Tapahtuma järkytti sydänjuuria myöten, aivan kuten kertomukset muista, kaukaisemmista, savuavista ja murenevista kaupungeista. Kuolema ja tuho järkyttävät elossaolijaa, koossapysyjää. Oma sydämeni on kuitenkin tietääkseni tällä hetkellä kunnossa. Olen entistä lujemmin sydänjuurillani eli jalat maassa. Kuinka kiinnostavaa huomata, että kriisit usein vain lujittavat tätä yhteyttä, jos vain itse tajuan mennä juuriini. Vaikka rauha horjahtelee. Eurooppa on maata, mannerta, johon on tullut ja tulee kuoppia.

Euroopan idea

Se Eurooppa, josta otsikoissa puhutaan, on kuitenkin idea. Idea jota kyllä koetellaan nyt voimakkaasti. Aikojen saatossakaikki ihmisen ideat ja sopimukset muuttuvat ja katoavat. Osia siitä tulee säilymään; ei siksi että ”Eurooppa” olisi jotain ikuista, vaan siksi, että tasa-arvon ja yksilönvapauden ideat ovat heijastumia paljon syvemmästä yhteydestä ja ykseydestä.

Eurooppa tai mikään muukaan ihmisen sopimus ei ole toistaiseksi kyennyt elämään todeksi ykseyttä. Minä olen yksi pikku aalto, Isis-marttyyri toinen, Trump kolmas, sinä neljäs, ja me olemme meri. Minulle vanhan meri-metaforan kokemus on todellinen. Se on koettu ja havaittu lukemattomia kertoja paitsi hiljentyessä, myös sydänjuuria myöten järkyttyessä. Aistini rajaavat usein (mutta ei aina) havaintoani rajusti. Silloin saatan kutistua, kamppailla ja puolustautua. Tai turruttautua.

Miten rauha liittyy minuun?

Olen lihaolento pohjoiseksi kutsutulla pallonpuoliskolla, eikä minulla ole juurikaan sosiaalista, poliittista tai taloudellista valtaa. Silti tunnen että minulla, ja sinulla, on tähän kokonaisuuteen yhtä paljon valtaa kuin keisarikokelaalla ja taistelijalla. Meissä on suora yhteys.

Hiljentymisessä (jolla tarkoitan ajatusten hiljentämistä ja sen kautta todellisuuden välitöntä kokemista) on siis yhteys mereen ja yhteys toisiin aaltoihin. Jotkut aallot pyrkivät nousemaan hyökyiksi, mutta ne eivät voi tehdä sitä ilman toisilta aalloilta lainattua energiaa. Hiljentyminen itsessään luultavasti tasoittaa meren pinnan käyntiä – ja tiedostamattomuus (kuolemanpelko, tietämättömyys ykseydestä, halu haalia henkilökohtaista valtaa) näköjään ruokkii pinnan levottomuutta.

Ehdotus, joka on mahdollinen

Olen usein kokenut kuinka oman mieleni valtaa rauha, mutta olen kokenut myös läheisten ihmisten käytöksen muuttumisen silloin, kun itse hiljennyn sisäisesti. Ei ole syytä olettaa, että “olisin yhtä” vain ydinperheen tai lähimpien tuttavieni kanssa. Hiljentymiselläni, ja kyvylläni sisältää sen kautta suuriakin voimia pahasti horjumatta, on ehkä pieni vaikutus myös maailman vaikutusvallan keskuksiin. Mutta mitä useampi meistä hiljentyy, ja mitä useammin hiljennymme, sitä suurempi yhteinen voima. Sitä enemmän, ehdotan, me luomme tyyntä ja viemme voimaa hyökyiltä. Sisällämme ja tasoitamme. Hallitsemme omaa voimakenttäämme. Kukaan tai mikään ei enää pääse ruokailemaan minun hallinnasta riistäytyneillä tunteillani.

Kuulemma meditaatiota on kokeiltukin kriisien hillitsijänä, kuten yllä olevassa pätkässä mainitaan. En noista kokeiluista tiedä sen enempää, eikä tarpeeni ole saada ketään uskomaan yhtään mihinkään. Mutta ehkä ehdotus puhuttelee jotakuta sinua siellä jossain, tai sinua, tai sinua. Minusta vain tuntuu, että on aika kokeilla sitä: Hiljennytään. Hiljennytään niiden asioiden äärelle, joihin mikään puhe ei enää tunnu tepsivän. Hiljenny yksin, kumppanin kanssa, ryhmässä. Rauha. Vaikka joka päivä, vaikka vartin. Joka tapauksessa saamme siitä itsellemme rauhaa ja terveyttä (tutkitusti). Jos se auttaa kollektiivisesti, no, silloin on avautunut aivan uusi tie.

Me olemme meri.