Fanittaminen aikuisena – häpeämätön palenisti

fanittaminen, Paleface, Karri Miettinen
Fanittaminen: Paleface eli Karri Miettinen lavalla

Eka kerta

Sanotaan, että ekaa kertaa ei koskaan unohda. Useimmiten se on romanttista pötyä ja jotkut ekat kerrat olisi armeliainta unohtaa. Tämän tapahtuman muistan kuitenkin elävästi, vuosikymmenestä toiseen.

Uusi vuosituhat oli juuri alkanut. Istuin tylsistyneenä autossa odottamassa tulevaisuuttani radiota kuunnellen, kun se tapahtui. The Ultimate Jedi Mind Trick – Episode IV pyörähti (silloin radioissakin soi aidot lätyt) soimaan. Menin saman tien ulos autosta ja lähimpään levykauppaan, se oli Tampereen Stockmann, jolla siihen aikaan oli kohtuulinen valikoima. Fanittaminen alkoi siitä hetkestä.

Fanittaminen – lyhyt historia

Ensimmäistä levyä seurasi keikkailu ja keikkailua uuden levyn odotus. Olen kuunnellut puhki jopa Studio Tan-albumin, joka ei ole Palen soitetuin. Levyltä löytyy peräti kaksi top 20 mahtuvaa suosikkikappalettani, eli sydämen sulattavan ihana Gently ja syvällisesti tarinoiva Wintertime Pt. 1 Tiedän Palen levyiltä ainakin yhden piiloraidan.

Tervehdin innostuksella kielen vaihtumista suomeksi Helsinki-Shangri-La lätyn myötä, vaikka välillä toivon kuulevani myös uutta englanninkielistä matskua. GG Caravan ja RTBB & Julkinen sana osoittavat Palen monipuolisuuden artistina, mutta silti odotan aina eniten uutta rap-levyä. Toinen suosikkini ovat Palen retket työväenmusiikin pariin, joita toistaiseksi on voinut kuulla vain livenä tai Youtubesta.

Keikkamatkat ovat parhaimmillaan olleet 400 km, tosin yleensä menen katsomaan Palea kun hän saapuu kotikulmilleni. Keikkatahdista kertoo, että joku vuosi takaperin pariin viikkoon mahtui kolme keikkaa, joista kaikki olivat mielestäni huippuja. Normaalisti käyn katsomassa 5-7 Palen keikkaa vuodessa.

Paras paikka Palen kuunteluun on Tampereella ollut YO-talo, Telakka ja TTT-klubi. Pidän siitä, että tilaan pääsee kehittymään tunnelma. Yksi ikimuistoisimmista vedoista oli vuonna 2013 YO-talolla, jossa Pale esiintyi Los Angelesista kotoisin olevan Matren kanssa. Väkeä ei ollut tungokseen asti, mikä ei artistin kannalta ole tietenkään toivottava asia. Lavan läheisyyteen kokoontunut porukka kehitti kuitenkin yhdessä sellaisen energian, että päässä humisi vielä seuraavalla viikollakin. Eikä kyse ollut humalasta, sillä tykkään käydä katsomassa keikat yleensä selvinpäin. Varsinkin kun kuulin, että Pale ei itse juo alkoholia. Idoli voi olla esimerkki myös aikuiselle.

Intohimoisen palenismini vuoksi olen välillä raskasta seuraa ystävilleni. Varsinkin, kun Palelta on tullut uutta materiaalia. Silloin kylästä ei pääse lähtemään levyä kuuntelematta ja vihin ihmisiä palenismin salaisuuksiin myös automatkoilla ja illanvietoissa. Onneksi suurin osa ystävistäni pitää tai on opetellut tykkäämään Palen musiikista. He myös vinkkaavat innokkaasti suuntaani, jos Palea on kuultavissa radion tai TV:n puolella. Ja parhaat tyypit tulevat keikoille  mukaan.

Miksi olen palenisti?

Aluksi kyse oli vain rytmin ja räppäämisen liitosta, joka miellytti korvaa ja pakotti liikkeeseen. Yhteiskunnallisen käsityskykyni kasvaessa aikuisuuten astumisen myötä on sanoitusten sisältö noussut rinnalle ja ohi. Se ei tarkoita, ettenkö edelleen hyppisi ja taputtaisi tarvittaessa vähintään tuntia putkeen.

Karri Miettinen on tuonut elävänä takaisin poliittisen lauluperinteen. Mitä paskempi hallitus Suomella on ollut, sitä tärkeämpää on ollut päästä keikalle. Viimeiset viisi vuotta ovat olleet ahkeraa keikkailua. Kun Pale suoltaa suoria totuuksia lavalla ja itse hypin yleisössä hikisenä, koen rytmin, musiikin ja liikkeen vaikutuksesta transsinomaisen tilan. Liikkuminen on kevyttä ja kohottavaa, tunnen patoutuneen turhautumisen ja kiukun poistuvan höyrynä. Liityn siihen sukupolvien ketjuun, jotka rummun ääni on houkutellut liikkeelle ja jonka tradition olemme melkein kadottaneet. Liikkeen muoto menettää merkityksensä, en laske askeleita, en mieti näkeekö kukaan ja mitähän ne ajattelevat. Olemassa on vain liike ja ääni. Lopuksi olo on puhdistunut. Haaveilen vielä keikasta metsässä, jossa voisi tanssia paljain jaloin.

Oma erityinen tunnelmansa on Palen akustisilla keikoilla, joissa pääosassa on tarinankerronta. Paitsi kappaleidensa sanoituksissa, Pale puhuu välispiikeissään paljon ihmisyydestä, musiikista, historiasta ja yhteiskunnasta. Takaisin susiluolaan, nuotion äärelle kuulemaan, mitä on ollut ja mitä on tulossa.

Miettinen on myös tehnyt valtavasti työtä suomalaisen kulttuurin eteen ja ainakin kahden viimeisimmän hallituksen aikana osallistunut aktiivisesti myös erilaisten kasvavaa eriarvoisuutta vastustavien liikkeiden ja kampanjoiden toimintaan. Paleface on dynamo, liikkeelle laittava voima, joka valaa ihmisiin uskoa taistella demokratian, tasa-arvon ja paremman huomisen puolesta. Siis tekee juuri sitä, mitä poliittiset laulajat ennen häntä ovat tehneet. Vaikka meillä on nopeat yhteydet ja turboahdettu tiedonvälitys, on sisältö kuitenkin edelleen välttämätön. Laulaminen on media massoille. Sanoittamisen ja laulun lahjan omaava saa enemmän aikaiseksi, kuin yksi systeemiin juuttuva poliitikko. Voisiko Suomi olla sellainen maa, jossa koetaan laulava vallankumous?

Sanoituksista päätellen Miettisellä on valtava yleissivistys, jonka ansioista kappaleet vilisevät viittauksia niin rap-perinteeseen, politiikkaan, kuin terveelliseen elämäntapaan. Sananmuunnokset tuntuvat olevan Miettiselle hauskanpidon ja suvereenin sanataiteen osoittamisen keino. Pale myös kertoo aika ajoin vitsejä välispiikeissään. Jos olette menossa kapakkakeikalle, pyytäkää häntä kertomaan juttu koo, niin kuin koalakarhusta. Ette pety.

Edellisestä Palen keikasta tulee nyt artikkelin julkaisuhetkellä kuluneeksi kaksitoista tuntia. Seuraavaa keikkaa odotellessa laitan soimaan henkilökohtaisen suosikkialbumini. Maan tapa on kokonaisuus, joka ei lakkaa liikuttamasta. Se on kuin tekijänsä, Karri Miettinen.