Lakkovaroitus!

Ritvalle riitti. Kuva: Anu Välitalo, 2016.
Ritvalle riitti. Kuva: Anu Välitalo, 2016.

 

Istuvan hallituksen päätöksiä seuratessa on kuin olisi joutunut helevetin pitkään vuoristorataan. Sillä erotuksella tosin, että homma on yhtä alamäkeä ja surmanmutkaa etenkin näin naisnäkökulmasta! Pienipalkkaiset naisena elävät kärsivät tästä höykytyksestä aivan erityisesti.
 
Jo vuosi sitten 85 suomalaista professoria, yliopistonrehtoria ja tutkimuspäällikköä otti tiukasti kantaa Sipilän hallitusohjelmaan. 

Naiset ja naisvaltaiset alat maksavat kohtuuttoman taloudellisen ja inhimillisen laskun sopeuttamistoimista”, professorit kirjoittavat (HS 11.6.2015)

 

Onko tilanne muuttunut vuoden aikana?

Samalla kun kauppojen aukioloajat vapautettiin, päätettiin leikata päivähoito-oikeudesta. Että mitenkähän tämäkin kaupan alan perheissä oikein hoidetaan?  Sipilän hallituksen ensimmäinen budjetti lisää naisten pienituloisuutta.

Ja miten taas tuntui puskista tulevan uudet säästöt opiskelijoille, lapsilisiin ja eläkeläisille?

Leikkaukset osuvat erityisesti naisiin, joiden harteilla palkattu ja palkaton hoiva edelleen pääasiassa on. Hoivatyössä olevat naiset joutuvat töissä tiukemmalle ja palveluiden ulkopuolella lisääntyvä hoiva lisää naisten kaksoistaakkaa, palkkatöitä ja palkatonta hoivaa.

Istuva hallitus purkaa yhteiskunnan tukea naisten ilmaiseksi ja ammattimaisesti tuottamalta hyvinvoinnilta. Tällä on paitsi heikentävä vaikutus tulevaisuuteen, myös syö arvoamme sivistysvaltioiden joukossa. Naiset kärsivät kun eivät saa tehdä työtä niin hyvin kuin osaavat, vaan siten mihin resurssit riittää. Tämä tilanne ei pelkästään alista sekä hoivan kohdetta ja tekijää, vaan jopa halventaa kumpaakin. Ja siihen me ei perkele enää suostuta!
 

Eiköhän me naiset sanota tälle hulludelle nyt seis!

 
Oltaisko me naiset kerrankin solidaarisia toisillemme ja noustais puolustamaan pienituloisia kansalaisia, joiden kimpussa hallituksen hyväveli-verkosto nyt empatiaa tuntematta riehuu! Kolmen viikon lakko olisi kenties riittävän pitkä havahduttamaan paatuneemmankin omaan pussiin pelaajan, että tämä yhteiskunta ei vaan toimi sillä tavalla että yhdet kerää voitot ja toiset tekee duunit.

Islannissa vuonna 2010 naiset marssivat ulos työpaikoiltaan vastalauseena epätasa-arvolle. Milloin me teemme samoin?

Juha Sipilän hallitus, teille on annettu lakkovaroitus!