Puuma ja kevätkiima

[et_pb_section admin_label=”section”][et_pb_row admin_label=”row”][et_pb_column type=”4_4″][et_pb_text admin_label=”Teksti” background_layout=”light” text_orientation=”left” text_font_size=”14″ use_border_color=”off” border_color=”#ffffff” border_style=”solid”]

Puumalla on kevätkiima. Kuva: K.K. (2016)
Puumalla on kevätkiima

Kävelen tapaamiseen ruumis tykyttäen. Halaamme tiukasti. Ihohuokosilleni aukeaa pienet suut, jotka huutelevat kukkuruu.

Istumme sivistyneesti vierekkäin. Hän pohdiskelee jotain keveän humoristista. Koetan hengittää rauhallisesti. Samassa tajuan, että hän on kysynyt jotain. – … ajatus katkesi, joudun vastaamaan. Tilkka kuohuviiniä ja käyttäytyisin kuin peto. Tilaamme syötävää, en muista mitä. Vahvin kutsuni on nielaista tuo olento. Kokonaisena.

Tapaaminen päättyy, nälkä jää. Suunnistan kaupungissa pupillit laajenneina. Näen ihmiset eri tavoin kuin normaalisti: on niitä, jotka näyttävät eksyneiltä, tai ärtyneiltä, tai katselevat kännyköitään, heidän koko ruumiinsa on kiinni. Sitten on meitä kevätpörriäisiä, joiden ruumiit kaartelevat ja ahmivat toisiaan. Hitaita katseita, raollaan olevia suita. Kaikkia sukupuolia, kaiken ikäisiä. Luojan kiitos on muita ja saan olla eläin laumassa.

Ymmärrän harakkaa

Ymmärrän harakkaa, joka vapisee oksalla, eikä päästelekään normaalia säksätystään vaan huumaantunutta huilumaista ääntä! Se puhuu meidän kieltämme!

Olen tuo pensas jonka silmut ovat räjähtämäisillään; rintani tuntuvat pari kuppikokoa tavallista suuremmilta. Iloitsen talven aikana saaduista kilosta, jokainen niistä pursuaa minusta, ja jokainen ylimääräinen tuuma tuntuu aistilliselta. Soluja irtautuu minusta ja liitelee pienin siivin vastaantuleviin sieraimiin.

Parisuhteessani ei ole mitään vikaa. Kevätkiima vain ei suuntaudu erityisesti ja yksinomaan puolisoon, vaikkakin kiimaa on kätevä lievittää kotikonstein. Olen päättänyt pysyä tänäkin vuonna lujana.

Yhtenä keväänä, kun asuimme ulkomailla, meillä kämppäsi parin päivän ajan puolisoni tuttava. Lapsi oli pieni ja olin ollut pitkään kotona. Vieras mies oli ällistystyttävä: miten hän – kehtasi olla – olemassa? Hän näytti valtaisalta pullistuvalta elimeltä, eivätkö muut nähneet? Kaljuineen, suonikkaine raajoineen. Eritti jotain säädytöntä. Olin omassa kodissani ja todellisessa ahdingossa. Puolisoni kävi töissä ja tämä ky-… mies oleili viereisessä huoneessa! Keittiössä! Luojan kiitos, hänen vierailunsa meillä keskeytyi ennen aikojaan, syy on jo unohtunut, mutta tunsin suunnatonta kai- … helpotusta.

Johdatusta, epäilemättä.

Miten kestetään kevätkiima?

Töihin keskittyminen on vaikeaa kun ruumiissa kohisee mahla. Korvatulpat eivät auta kun meteli tulee sisältä. Mutta annas kun saan tekemisestä kiinni; olen tehokkaampi, nopeampi, voimakkaampi kuin koskaan. Kiima kanavoituu.

Seuraavana päivänä olen erään työkaverin kanssa palaverissa. Hän selittää parhaillaan, miten eräs hanke tulisi organisoida. Tajuan pohtivani, miltä tuo lihaksikas suu tuntuisi. Koetan tasaantua. Onnistun nyökkäämään oikeissa kohdissa. Sieraimeni ovat varmasti valtavat. Onneksi toinen ei tajua. Luoja, miten raskasta täytyy olla teini-ikäisillä, vaikka eipä se varmaan tästä mielettömyydestä juuri eroa.

Illalla puuskahdan ystävälle, että tulen hulluksi. Miten kestetään keväthuuma?

– Niin. Se kuulemma vaan pahenee iän myötä, lohduttaa hän.

 

 

[/et_pb_text][et_pb_team_member admin_label=”Henkilö” animation=”off” background_layout=”light” header_font_size=”18″ body_font_size=”14″ use_border_color=”on” border_color=”#ffffff” border_style=”solid” name=”Vieraskynä”]

Vieraskynä. Kuva: Anu Välitalo

Tämän tunnuksen alta julkaisemme Ämmissä erilaisia vieraskynätekstejä. Tekstit ovat totta ja kirjoittajansa näköisiä. Tämän tunnuksen alla julkaisuissa kirjoituksissa ei aina mainita kirjoittajan nimeä, mikäli kirjoittaja toivoo niin.

[/et_pb_team_member][/et_pb_column][/et_pb_row][/et_pb_section]