Protip raiskauksen ehkäisyyn.

raivo

 

Helvetissä on toivottavasti ihan oma sopukkansa niille, jotka sysäävät vastuuta tapahtuneesta rikoksesta sen uhrille.

Minulle on henkilökohtaisesti (ja hyvin rumasti sanottuna) ihan yksi paskan maku neuvotaanko minua olemaan pukeutumatta minihameeseen oman hyvinvointini vuoksi vai lällätetäänkö minulle päin naamaa, että ”ähäkutti, oma vika, mitäs et pukeutunut burkhaan,” jos ja kun minulle auotaan päätä raiskauksista ja jaellaan puolivillaisia vinkkejä niiltä suojautumiseen. Katleena Kortesuo, teet kummin tahansa, olet osa ongelmaa, etkä suinkaan osa ratkaisua.

Juttu on nimittäin niin, että häviävän pieni osa raiskauksista on ns. puskaraiskauksia, jossa stereotypinen huppariin ja verkkareihin pukeutunut, elokuvistakin tuttu hyypiö, bongaa kadulla päihtyneenä kotiin kävelevän, minihameeseen sonnustautuneen naisen ja impulssikontrollittomana paskiaisena ui tämän liiveihin väkisin. Ei. Suurin osa raiskauksista tapahtuu yksityisissä asunnoissa. Hyvin suuri osa niistä tapahtuu jonkinasteisessa parisuhteessa ja jää tästä syystä vielä ilmoittamattomana tilastoilta pimentoon, sillä vaikka raiskaus on rikos jopa avioliitossakin, sitä ei edelleenkään mielletä kovin vakavaksi ongelmaksi. Ja miksi näin?

Hyvää tarkoittavien, helvettiin johtavaa tietä innokkaasti kultaisin neuvoin päällystävien ihmisten vuoksi.

Epäilemättä halusit antaa vain hyvätahtoisen vinkin, kuinka välttyä raiskaukselta. Sääli vain, että vinkkisi on sysipaska ja syyllistävä. Varoittelullasi vahvistat sitä kusipäiden hellimää ajatusta, että minihame on yllyke. Neuvosi laajempi tulkinta on suora signaali paskiaiselle, että päihtynyt, yksin liikkuva nainen on tilannut kikkelin sisäänsä. Ja usko pois, kusipäät ja paskiaiset tulkitsevat naisille osoitetut varoitukset ja neuvot juuri näin, koska kusipäiden ja paskiaisten maailmassa nainen on objekti ja vain objekti. Ja objektille voi tehdä kuten tykkää. Jos objekti on kännissä ja yksin, niin sehän suorastaan pyytää sitä! Tahdoit tai et, sälytät vastuuta kusipäisten paskiaisten toimimattomasta impulssikontrollista ja/tai sairaasta halusta hallita ja häväistä ihan jokaisen naisen harteille. Phtyi, saatana! Kuinka julkenet?

Sinä vertaat minun ja jokaisen muunkin naisen koskemattomuuteen lailla oikeutettua ruumista pöydälle jätettyyn lompakkoon tai vartioimatta jätettyyn kynttilään.

Toistan.

Sinä VER-TAAT MI-NUN JA JO-KAI-SEN MUUN-KIN NAI-SEN koskemattomuuteen lailla oikeutettua RUU-MIS-TA TA-VA-RAAN.

Minun ruumiini ei ole lompakko tai kynttilä. Eikä nyt puhuta varkaudesta tai vakuutuspetoksesta. Nyt puhutaan, jumalauta, nöyryyttävästä väkivaltarikoksesta, joka on julmuudessaan ja vahingollisuudessaan ihan omaa luokkaansa. Ja sinä jeesustelet, että jos ei ole kännissä tai puolialaston, niin ei syytä huoleen.

 

Ilmainen protip sulle, Katleena.

Katleena, kun minut kauan sitten raiskattiin, olin selvin päin. Olin pukeutunut himapöksyihin ja huppariin. Olin kotona. Olin silloisen avopuolisoni seurassa. Katsoin turvallisuudentunteeseen tuudittautuneena (koska, hei, olinhan täysissä pukeissa, vesiselvä ja kaikkialla muualla paitsi öisellä kadulla) Kokkisotaa, kun erehdyin kieltäytymään kohteliaasti seksistä, koska olin puoli tuntia aikaisemmin palannut pitkän koulu- ja työpäivän päätteeksi kotiin, eikä fiilis ollut se kaikkein hehkein. Ei huvittanut. Sain avokämmenellä kunnon litsarin kasvoihini ja sitten sitä mitä en tasan ollut tilannut. Hän kajosi minun ruumiiseeni väkivaltaisesti ilman lupaa. Hän vei minulta itsemääräämisoikeuteni ja teki sen tavalla, josta en ole ollut erityisen halukas puhumaan kenellekään muulle, paitsi yhdelle terapeutille kuluneen viidentoista vuoden aikana. Eniten puhumista on rajoittanut häpeä. Se yhteiskunnan pinnan alla muhiva kusipäinen ajatus, että ”olisit antanut, niin ei ois ukkos tarvinnut väkisin ottaa.” Poliisin vähättelevä suhtautuminen, kun asunnostani paettuani yön selkään soitin tehdäkseni rikosilmoituksen.

”Provosoitko jotenkin? Kannattaisiko kuitenkin yrittää puhua ja sopia?”

Olisiko sinulla joku pikkunäppärä neuvo myös minulle ja kaltaisilleni naisille? Minun kokemukseni ei nimittäin ole millään tapaa uniikki. Päin vastoin. Minun tapaukseni on vain yksi niistä tuhansista, jotka vielä tänäkin päivänä jäävät ilmoittamatta, koska elämme todellisuudessa, jossa raiskaajat raiskaavat aina ja joka paikassa, jos sille päälle sattuvat ja usein ne sattuvat sille päälle neljän seinän sisällä, katseilta ulottumattomissa. Kävelet yhden päivän aikana hyvin suurella todennäköisyydellä useamman kaltaiseni ohi, autuaan tietämättömänä millaisen helvetin olemme käyneet läpi. Millaisen helvetin läpi kuljemme vieläkin joka kerta uudelleen, kun joku hyväntahtoinen hölmö auliisti meitä neuvoo.

Tarkemmin ajatellen, pidä neuvosi. Työnnä ne syvälle. Ja poikittain. Sinä ylläpidät ja vahvistat käsitystä, jonka mukaan raiskauksen uhri on vähintäänkin osasyyllinen kohtaamaansa väkivaltaan. Et tee sitä ehkä tahallasi ja tarkoituksella, mutta harva ajaa tahallaan ja tarkoituksella lapsen yli suojatielläkään, mutta sitäkin nyt vain tapahtuu ihan vuosittain aivan liian monelle.

On vain yksi todellinen protip raiskausten ehkäisyyn. Se menee kutakuinkin näin:

ÄLÄ RAISKAA.