Someraivon kriittinen piste

Someraivo

Tollaset suvakkihuorat pitäisi tappaa. Luen tekstiä kännykän näytöltä bussissa, jossa on ärsyttävän äänekäs koululuokka. Sataa, ja huomasin vasta pysäkillä, että kengän sisällä sukassa on reikä. Menee hetki tajuta oikeasti, että tää viesti on tullut mulle. Someraivo on pysynyt aika kaukana sen jälkeen kun joitain vuosia sitten lakkasin osallistumasta keskusteluihin julkisilla nettifoorumeilla. Viesti on tullut etäisesti tutulta Facebookfrendiltä. Sellaisen ruskeasilmäisen, vähän epäsiistin, mutta mukavanoloisen miehen näppikseltä. Sellaisen, jonka kanssa seisoskelin kerran vessajonossa jossain baarissa ja kävin pitkän ja kiihkeän innostuneen keskustelun Mäntän Gösta-museosta, joka oli meidän kummankin lemppareita. WTF? Mitäh? kirjoitan yksäriin, kuvittelen edelleen että tää on joku epäonnistunut vitsi. Aika nopeasti selviää, ettei ole.

Vuorokautta aikaisemmin olin kirjoittanut yhteen julkisempaan Facebookryhmään lyhyen kommentin turvapaikkahakijoita käsitelleeseen keskusteluketjuun. En edes kovin isosti kantaaottavaa – viime syksyyn asti rajasin FB- päivityksenikin osin jopa kaverilistaa pienemmäksi, jos halusin avautua vaikeammista aiheista, koska en kertakaikkiaan ole useampaan vuoteen jaksanut sitä, miten internetti menee internetiksi aina kun puhutaan naisen asemasta, uskonnosta tai pakolaisuudesta.

Läski huora. Mamupatja. Vitun femakko. Hiekkapillu. Olen lukenut nimittelyä satunnaisesti jo vuosia, ja oppinut elämään sen kanssa niinkuin on opittava, jos haluaa tässä yhteiskunnassa mitään koskaan sanoa mistään. Näin se on mennyt jo pidempään meillä naisilla, jotka emme ole suostuneet himmailemaan hiljaisina kun sedät selittävät maailmaa. Kun kanssani on oltu eri mieltä, mun kanssa on pääasiallisesti argumentoitu. En ole pelännyt keskustella tunteita kuumentavistakaan asioista, kunhan on pysytty keskustelussa asiassa. Hiljakseen jokin alkoi muuttua – ensin älämölyä oli vähän blogien kommenttiosiolla, satunnaisesti jossain keskusteluissa Facebookryhmissä, joissain tilaisuuksissa joissa osallistuin keskusteluun.

Ja sitten tuli viime kesä, jonka jälkeen ryönältä ei ole saanut olla kokonaan rauhassa missään.

Vähän tän jälkeen karsin Facebookin kaverilistan kolmannekseen entisestä – ja aloin taas puhua vaikeistakin asioista netissä julkisemmin. Mä suhtaudun kovin huonosti huoritteluun ja uhitteluun, se vain vahvistaa mun kohdalla sitä, että pitää puhua ja sanoa.

Someraivo on jo arkipäivää

Kaikki keskustelu – kiivaskaan – ei ole someraivoa. Se, että ihmiset hermostuvat törmätessään vääryyteen tai tyhmyyteen ei vielä sinäänsä ole huono asia. Se, että osallistutaan keskusteluun, tunteellakin, ei ole mielestäni millään tavoin negatiivinen ilmiö. Sen mukana kulkevat kuitenkin nämä tappouhkauksia latelevat huorittelijat. Väkivallan ja agression levittäminen näyttää valitettavan vahvasti sukupuolittuneen miehiin ainakin siitä vinkkelistä, mistä sitä itse olen omalla ja ystävieni kohdalla todistanut.

Eniten mua vaivaa tässä se, miten poliisi suhtautuu uhkaaviin kirjoituksiin. Trendin jutussa Emmi Nuorgam kertoo siitä, kuinka nettipoliisi kehoitti tekemään itseensä kohdistuneista kirjoituksista rikosilmoituksen. Paikallinen poliisi taas nauroi naisen ulos asemalta. Hanna Huumonen aloitti MV-lehden mainonnasta kampanjan, jossa lähestyi mainostajia kysyen, haluavatko nämä ihan aikuisten oikeasti tukea rasistista nettijulkaisua mainonnallaan. Lehtitietojen mukaan Huumoseen kohdistuvaa häirintää on toteutettu mm. Huumosen naaman sisältävillä pornokuvilla Jari Taipaleen ja tämän yrityksen nimissä. Poliisi ei ilmeisesti alota tästäkään tutkintaa.

Mun oikeustajuun ei kertakaikkiaan mahdu tämä käytäntö, jossa poliisi toimii tuomarina jättämällä rikoksia tutkimatta. Otin tähän vain kaksi esimerkkiä, mutta omassa tuttavapiirissäni on kymmeniä naisia, jotka ovat saaneet samankaltaisia vastauksia poliisilta. Jos kyseessä on – kuten useissa eri tahoissa on todettu, myös poliisin omilla nettisivuilla – mahdollisesti rikos, miksi ilmoituksia ei edes kirjata? Resurssipulaa on väläytettty kaikenlaisissa lehtihaastatteluissa. Typerämpää väitettä saa etsiä. Kyse on ainoastaan siitä, että tahtotila puuttuu. Resurssien allokointi on ihan normaalia poliisityötä, ja poliisi ei samanaikaisesti voi sanoa olevansa ”huolissaan” yhteiskunnallisesta ilmapiiristä ja uhkailusta, jos käytännön tasolla poliisilaitokset toimivat niin, että nettipoliisin kehotettua ihmisiä tekemään rikosilmoituksen niihin suhtaudutaan paikallispoliisissa vähätellen.

Mikä v*ttu siinä oikein kesti?

Mv – ”lehden” toiminnasta on nyt keskusteltu useampi vuosi ja kokoajan on ollut ilmeistä, että sen kautta levitetään ansaitsemistarkoituksessa niin rasistista materiaalia kuin selkeitä kunnianloukkauksia. Puhumattakaan muiden kirjoittajien tekstien uudelleenjulkaisuista, jotka ovat ”lehtijuttujen” arkipäivää. Poliisin ironiantajua on kiittäminen siitä, että tiedote MV-lehteä koskevasta tutkinnasta laitettiin liikkeelle nimenomaan sananvapauden päivänä. Sananvapaus sisältää aina myös sananvastuun – vaikka jokaisella on oikeus sekä vastaanottaa että myös ilmaista mielipiteitä kenenkään sitä estämättä, se ei kuitenkaan vapauta ihmisiä rikoslaista. Ehkä eeppisintä osastoa eilisen tiedotteen uutisoinnin kommenteista edustaa MV-lehden perustajan kommentointi Helsingin poliisin Facebooksivuilla:
janetskin

ja
janitskin2

Journalistiliitto tarjoaa apua jäsenilleen rikosilmoituksen tekemiseen. Elän toivosta, että jostain ilmaantuu taho, joka antaisi pro bonona oikeusneuvontaa muille julkaisun uhreiksi joutuneille.

Koska iso osa nettirikoksista on asianomistajarikoksia, poliisin tiedotteessa kehotetaan ihmisiä tekemään ilmoituksia. Toivottavasti tässä tapauksessa myös paikallispoliiseja on informoitu siitä, että suostuvat nämä ilmoitukset ottamaan vastaan.

Olen PING Helsingin panelistina ensi viikolla

Minut pyydettiin mukaan PING-Helsingin panelikeskusteluun puhumaan someraivosta Nasima Razmyarin ja Marko ”Fobba” Forssin kanssa Emmi Nuorgamin vetämään panelikeskusteluun. Someraivo ja vihapuhe on olleet teemoja, joita olen pyöritellyt vähän eri kanteilta jo aiemminkin, mutta panelissa toivottavasti tulee vielä uusia näkökulmia tähän. Jännä kyllä mun Facebooktiliä kohtaan tehtiin useampia ilmiantoja panelistien nimien ruvettua näkymään netissä. Sattumaa tai ei, suhtaudun tähän vähän sillä lailla, että jos vihakit pelkää, ollaan ilmeisesti tekemässä jotain kovin oikein 😉