Miltä unelmat kuulostavat? – 3. osa

navigare necesse est

 

Edellisistä unelmista on ehtinyt kulua jo tovi, sillä arjen sisältö ei viime viikkoina ole ollut varsinaisesti mikään unelmieni täyttymys; täynnä on ollut lähinnä kalenteri ja mitta. Pahoittelut teille, jotka olette sarjan viimeistä osaa joutuneet vartomaan näinkin kauan. Tässä viimeinen ”Miltä unelmat kuulostavat” -sarjan lastu, olkaapa hyvät.

 

Kaikki on vielä mahdollista

En ole kaveripiirissäni ainoa, jonka kalenterista uhkaavat sivut loppua. Ruuhkavuodet tuntuvat olevan niilläkin, joilla ei edes ole lapsia tai asuntolainaa taakkana.

Minusta on jo vuosia tuntunut siltä, että kiire -aito tai teeskennelty- on tullut jäädäkseen ihan jokaisen kaduntallaajan elämään. Huomaan itsekin harva se päivä haaveilevani tekemättömyydestä; tyhjäntoimittamisesta ja laiskottelusta. Pidän työstäni todella paljon, mutta kun aamulla heräät kello viisi, kampaat naamasi, heität lapsen päivähoitoon, pendelöit kustannuspaikalle, teet työt, pendelöit kotiin, haet lapsen, laitat ruokaa, tiskaat, siivoat, pyykkäät, hoidat kauppa-asiat ja kakaran nukkumaan, niin siinähän se päivä sitten menikin. Ehdit istahtaa tuurilla vartin omien ajatustesi kera sohvalla, ennen kuin on pakko ryömiä petiin, jotta jaksaisi toistaa harjoituksen jälleen seuraavana aamuna. No, hyvänä päivänä ehkä puoli tuntia. Viikonloppuna tunnin. Ja tämä siitäkin huolimatta, että perheessä on toinenkin aikuinen, joka hoitaa oman osuutensa hyvinkin kiitettävästi.

Mä unelmoin kiireettömyydestä.

Siitä, että ois aikaa kuunnella itseään ja toimia niin kuin keho tai mieli haluaa. Että ois aikaa nukkua kun väsyttää, tehdä terveellistä ruokaa sen sijaan että syö vaan nopeesti jotakin, urheilla niin et olo ois hyvä, olla tekemättä mitään vähän useammin.

Kiireessä unohtuvat haaveet ja unelmat. Kiire ja tempoilu on kuluttavaa. Oma ajatus-, ongelmanratkaisu- ja asiakaspalvelutyöni on kaikkea muuta kuin kuormittavaa, ellei nyt lasketa jonkinasteista henkistä kuormitusta, joka työhön kuuluu. Mutta kieltämättä työni kärsii oravanpyörän luomasta, tarpeettomasta kiireestä; jos koen olevani kiireinen ja siksi väsynyt, alkaa tehokkuus ja tarkkuus kärsimään. Kaikkein tehokkaimmat työpäivät teen kotoa käsin, kun voin istua koneen ääressä vaikka ilkosillani ja suoristaa maailman ryppyjä rauhassa kenenkään tietämättä millainen takkutukka nakupelle heidän bisneksiensä akseleita rasvaa. Täydellisessä maailmassa voisin tehdä työni etänä vaikka joka päivä ja mihin kellonaikaan tahansa. Maailma ei tässä suhteessa ole vielä täydellinen, mutta matkalla sinne. Ja hyvä niin.

Haaveilen kiireettömyydestä. Työstä johon ei kuulu toimistoajat.

 

Hyppää kyytiin

Viimeisten vuosien aikana olen alkanut unelmoimaan jonkinlaisesta mielenrauhasta. Että jäisi aikaa itselle kaiken tämän säätämisen ja heilumisen sijaan. Elämä on jatkumoa kaaoksesta toiseen, jota joutuu kestämään toimeentulon takia.

Kun luet tätä, minä olen paikassa, jossa ei ole säätöä ja heilumista tai muuta kaaosta, kuin se, joka luonnossa itsessään on. Istun todennäköisesti veneen keulakannella kasvot kohti läntistä taivaanrantaa ja nautin ilta-auringon säteistä kaukana mantereesta. Juon ehkä kaakaota. Tai ehkä minulla on viinimuki kädessäni. Olen kesän ensimmäisellä venereissulla, m/s Vadelman neitsytmatkalla, jossain päin itäistä Suomenlahtea. Olen unelmoinut tästä koko talven.

Merellä mikään ei jaksa ärsyttää. Kaikki on hyvin, vaikka taivaalta sataisi puukkoja. Maailma saa jatkaa hidasta kytemistään ympäröivillä rannoilla, mutta se palo ei ulapalle ylety. Merellä ei kupli rasistinen lieju, vaan korkeintaan tilkka kuohuviiniä lasissa. Merta ei kiire kiinnosta, koska meri ei ole matkalla minnekään. Merellä on vain rauha.

Unelmoin mielenrauhasta, lähinnä. Siitä, että jonain päivänä osaisin olla murehtimatta ja pelkäämättä kaikkea, ja olisin vahva ja rohkea.

Uskaltakaa unelmoida, ystävät. Miettikää hieman vähemmän sitä, mitä teiltä vaaditaan ja odotetaan ja enemmän sitä, mitä te itse haluatte ja keitä tahdotte olla. Olivatpa unelmanne pieniä tai suuria, vaalikaa niitä! Kulkekaa niitä kohti pienin askelin tai suurin harppauksin, kunhan kuljette.

Kolmesta unelmastani yksi siis toteutuu parhaillaan, kun olen paennut merelle omaan rauhaan.

Ne muut unelmat odottavat vielä.