Kiittämättömyys on maailman palkka, Alf Rehn

kainalossa

Kiitos, Alf Rehn?

Alf Rehnin tiistainen Ykkösaamun kolumni antaa aihetta kiitokseen, sillä ymmärrän hänen laittaneen itsensä likoon asettuessaan julkisesti meidän feministien joukkoon. Feministien toimintaympäristö on talousvaikeuksien nostattaman konservatiivisen ilmapiirin vuoksi erittäin vaikea. Siitä todistaa mm. Anttilan kuvastoja arvostelleen Emmi Nuorgamin saamat uhkaukset sekä ihmisoikeuksien puolesta puhuvien naisten uhkailu seksuaalisella väkivallalla.

Arvelen tosin, että uhkauksia lähettäville miehille on kohtuullisen samantekevää, mitä Alf Rehn sanoo olevansa. Heidän idolinsa ovat oletettavasti hieman toisenlaisia. Alf vetoaa kuitenkin suureen määrään suomalaisia, joilla on kielteinen kuva feminismistä, mutta jotka eivät sentään ole valmiita sanallisiin rikoksiin ennakkoluulojensa vuoksi. Alfin kirjoituksen ansiosta he saattavat seuraavan kerran kuunnella julkifeministiä hieman pidempään. Tämä on kiitoksen paikka. Samalla annan tätä tekstiä koskevan lukuvinkin: se käsittelee enemmän niitä rakenteita Alfin ja minun ympärilläni, kuin Alfia tai hänen tekstiään. Voin myöntää, että luin sen vasta tänään, kun olin ensin lukenut tämän vastineen.

Tämä Alfin tekstiä ja feministiksi julistautumista koskeva laaja ilo ja kiitollisuus, jota ulostulo nauttii myös feministien keskuudessa laajasti, kertoo karua kieltä feminismin tilasta. Nämä naisiksi itsensä määrittelevät feministit kokevat välttämättömäksi tarttua pieneenkin tukeen, joka heidän suuntaansa annetaan. Huolimatta siitä, että teksti sisältäisi myös ulossulkevia yleistyksiä ja itsestäänselvyyksiä, jotka voi kokea myös loukkaavina. Feministit neuvoivat toisiaan olemaan arvostelematta kirjoitusta ja moni jakoi sen ihan siitä syystä, että siinä valtavirtaan itsensä sijoittava mies ilmoittaa olevansa feministi ja ennen kaikkea hyväksyvänsä feministit.

Ajatelkaa nyt itse tätä tilannetta! Feministejä kiittelemässä kuorossa sitä, että tietynlainen ihminen on feministi ja kehottaa hyväksymään feministit, koska he ovat ihmisiä kuten hekin. Eikö tämän pitäisi olla lähtöolettama? Enkö ole vain huomannut, että feminismin stereotypioihin sopiva julkifeministi saisi aina samanlaisen vastaanoton? Tämä ei tietenkään, ainakaan toivottavasti, kerro siitä että feministit arvostaisivat valtavirrassa lipuvan miesfeministin ajatuksia enemmän, kuin muiden feministien. Tämä kertoo todennäköisimmin siitä, että he tunnistavat yhteiskuntamme rakenteet ja tiedostavat, että feminismiä ja tasa-arvoa kannattaa markkinoida nimenomaan Alf Rehnin kaltaisilla ihmisillä. Samalla he tulevat väkisin ja epäilemättä vastentahtoisesti vahvistaneeksi näitä sortavia rakenteita.

Monia feministejä, kuten minua, suoraan sanottuna vituttaa olla edelleen siinä samassa kuopassa, josta itseni tokaluokkalaisena löysin: velvollisena todistamaan, että olen oikeutettu tasa-arvoon tai tässä tapauksessa olemaan kiitollinen siitä, että joku toinen toteaa tämän.

Kaikki puhuvat omasta asemastaan käsin

Alf määrittelee oman etuoikeutetun asemansa ihan kiitettävästi ja uskon, että hän on tapansa mukaan ollut tarkkana perehtyessään sukupuolentutkimukseen. On kuitenkin myös niin, että etuoikeutetut asemat eivät purkaudu vain sillä, että niiden todetaan olevan olemassa. Ne täytyy purkaa ja se tarkoittaa, että jotkut luopuvat etuoikeuksistaan. En epäile, etteikö Alf olisi tähän valmis. Hänelle se tarkoittaisi esimerkiksi, että mielenkiintoinen työ tai hyvä rahoitus menisi todennäköisemmin ohi suun. Alf itse jo kirjoituksessaan myönsi saaneensa etumatkaa sukupuolen perusteella.

Naiseksi itseni määrittelevänä feministinä minulla on toisenlainen asema, kuin Alfilla. Asemani ei tarkoita, että minulla olisi Alfiin nähden suurempi oikeus määritellä, mitä feminismi on. Jokaisella feministillä on oikeus kertoa, mitä feminismi hänelle merkitsee. Alfin kirjoitus palveli hyvin juuri tässä tehtävässä, kun hän kertoi omasta feminismistään. Oman feminismin määrittely ei kuitenkaan edellytä akateemista oppiarvoa. Kun osallistuu feminismiä koskevaan keskusteluun, voi heti huomata, että omia mielipiteitä pääsee puolustamaan myös toisille feministeille. Kuten aiemminkin kirjoitin, feministeillä on kestoaiheita, joista vallitsee erimielisyys.

Ikuiset asetelmat

Alf on kirjoituksessaan se, joka julistautuu feministiksi siitä huolimatta, että hän on kaikkia niitä asioita ja hänellä on kiinnostuksen kohteita, joita hän tekstissä mainitsee. Lihaa syövä, yrittäjyyttä arvostava, naisten pepuista kiinnostunut mies.  Minä ole  se, kenen rinnalle hän asettuu. Tässä on se purkamaton asetelma, joka on olemassa siitä huolimatta, että minä ja Alf haluaisimme sen olevan historiaa. Minä olen edelleen siellä kuopassa todistelemassa tasavertaisuuttani ja Alf näkökulmasta riippuen joko laskeutui kuopan reunalta kuoppaan todistelemaan tasavertaisuuttani tai ojensi kätensä vetääkseen minut ylös kuopasta kaltaistensa kanssa tasavertaiseksi.

Tätä voi jokainen kokeilla itse: Itseään hyvänä vanhempana pitävä heteroparisuhteessa oleva henkilö sanoo (pyytämättä) yksinhuoltajalle tai sateenkaariperheen vanhemmalle, että hänen mielestään tämä on hyvä vanhempi. Sanomattomaksi jää tällöin, että tämän määrittelijän oma vanhemmuus ei edes kaipaa arviota, koska sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Miettikää asiaa joka kulmasta.

Kissa kiitoksella elää

Alf varmasti tarkoitti hyvää, kun hän pyrki eri keinoin kertomaan, miten hienoja ihmisiä ja varsinkin naisia feministeissä on. Tälle normipesulle sanon kohteliaasti: ”Ei kiitos”. En tarvitse imartelua enkä halua pönkittää asetelmaa, jossa minun oletetaan olevan kiinnostunut siitä, kuinka haluttavana (itsensä miehiksi määrittelevät) feministimiehet tai heteromiehet yleensä minua feminismistä huolimatta tai sen ansioista pitävät.

Tarvitsen sellaisen maailman, jossa mallikuvastoon mahtumaton (eli arkikielessä ruma tai huolimattomasti laittautunut) ja erilaisiin kiusallisiin ja äänekkäisiin vähemmistöihin kuuluva ihminen on kaikin tavoin tasavertainen muiden kanssa. Jokaista ihmistä kuunneltaisiin sen vuoksi, mitä hän sanoo ja miten hän sanomansa perustelee, eikä sen vuoksi mitä hän on tai ei ole. Tämä jättää tilaa edelleen sille, että mielipiteen uskottavuutta voi peilata ja haastaa saman henkilön aiempien mielipiteiden ja varsinkin toimien valossa. Ettei ainoa tapa saada uskottavuutta ole etuoikeutettujen ryhmien matkiminen ja miellyttäminen tai jopa sellaiseen liittyminen. Tällaisen maailman eteen minä teen töitä, en oleta kenenkään antavan sitä minulle, vaikka minulla on siihen oikeus.

Haluan uskoa, että tämä on myös Alfin toive.