Oman elämäni Pocahontas, miten minusta tuli puunhalaaja

puunhalaaja

Ihan taimesta alkaen

Yksinhuoltajan ainoana lapsena olin paljon yksin, mutta en yksinäinen. Puhuin nimittäin puille ja kesäisin muillekin kasveille. Sosiaalisesti sopivan kuvaston sisäistäneenä kaikki nämä ystäväni olivat kuninkaallisia, joilla oli joko sota-tai rakkaushuolia. Ja kun sitten rakkaushuolet muutaman vuoden päästä muuttuivat kohdallani todeksi, nojasin otsaani koivun sileään kylkeen ja kuvittelin paikalle viisaan tietäjän, joka kertoisi mistä tietää rakastaako vai ei rakasta. Minusta tuli puunhalaaja luonnostaan.

Asuin maalla ja kotimme vieressä oli metsä. Oli luontevaa viettää aikaa metsässä leikkien. Opin kulkemaan eksymättä ja väistämään kyitä, joita siellä oli runsaasti. Metsässä oli myös susia ja hirviä, mutta äänekäs ajatustenvaihto flooran kanssa karkotti faunan lintuja lukuunottamatta.

En ole koskaan pelännyt metsää, mutta opin jo lapsena kunnioittamaan sitä. Aikuisena olen huomannut, että metsä on ihmiselle välttämätön. Vanhoissa puissa on voimaa ja minusta on surullista, että joillekin ne ovat vain materiaalivarantoja odottamassa hyödyntämistä. Ottaen huomioon, että ilman metsiä elämä maapallolla ei ole mahdollista. Miten jotain näin tärkeää voidaan kohdella vain jonain ihmisen omaisuutena? Talouteen keskittyvässä kulttuurissa inhoan eniten arvottomuutta: tunnetaan hinnat, muttei minkään arvoa (kiitos OW).

Puiden salattu elämä

Peter Wohlleben halusi opettaa muillekin, mitä hän oli metsästä oppinut. Joten hän kirjoitti kirjan puiden salatusta elämästä. Suomeksi Wohllebenin havainnoista uutisoi Iltalehti.

Tehometsätaloudessa puut istutetaan etäälle toisistaan, koska ihmisjärjellä päätellen puut tarvitsevat tilaa ympärilleen. Tämä saattaa kuitenkin estää puita muodostamasta verkostoja, joita ne hyvinvointinsa tueksi tarvitsevat. Länsimaisessa elämäntavassa minua häiritsee pohjaton luottamus siihen, että ihminen kykenee järjellään hallitsemaan suvereenisti luonnon tapahtumaketjuja. Oma filosofinen otteeni elämästä nojaa enemmän siihen, että usko erehtymättömyyteen on suurinta sokeutta. Luonnosta paljastuu tutkimuksen kautta jatkuvasti asioita, jotka kokemukseen ja tarinoihin perustuvien kulttuurien keskuudessa on tiedetty. En luota varsinkaan kaupallistetun tieteen itsekorjautuvuuteen.

Luonnon kokonaisvaltaisella ymmärtämisellä on merkittävä rooli myös ihmislajin säilymiselle ja siksi näkisin mielelläni, että pitkään säilyneeseen perimätietoon suhtauduttaisiin kunnioittavasti. Asia voi olla totta, vaikka emme ymmärrä sen syytä. Kaikki perimätieto ei ole huuhaata, vaan se on ihmiskunnan älyllisen ja kokemuksellisen menneisyyden tiristämää viisauden ydinmehua. Useimmat näistä tarinoista opettavat ihmisille kunnioitusta ja kohtuutta, joista kummastakin on huutava pula nykyisin.

Puut myös viestivät toisilleen, varoittavat vaarasta, hoitavat kavereitaan ja yrittävät puolustautua mm. muuttamalla lehtensä pahalta maistuviksi. Voidaan tietenkin sanoa, että kyse on reaktioista, joka ei ole verrattavissa ihmisten kognitiiviseen toimintaan. Tällöin pitäisi pystyä aukottomasti todistamaan, että ihmisen toiminnassa todella on järkeä ja että puiden toiminnassa ei sitä ole. Muutenhan emme eroaisi muista lajeista. Perusteet tälle ovat mielestäni hatarat, sillä ihmisen toiminnan järkevyys voi perustua myös ihmisen luontaiseen taipumukseen keksiä hyviä ja näennäisen järkeviä selityksiä todellisuudessa reaktiiviselle toiminnalleen. Ihmisen järkevyyden mittarina toimivat ihmisen itse itselleen asettamat tietoisen ja järkevän toiminnan edellytykset.

Mitä yhteistä on norppalivellä, puilla ja kissavideoilla?

Norpat, puut ja kissat eivät ole kiinnostuneita sinusta tai sinulle tärkeistä asioista, päämääristä tai tehtävistä. Norppa makaa kivellä selin katsojaan, eikä tee muuta kuin makaa tai ei vaivaudu paikalle ollenkaan. Puut vain seistä jököttävät tässä hetkessä ja kissat tekevät, mitä sattuvat päähänsä saamaan. Valtava markkinatalouden haara syytää meille ihmisille keinoja löytää merkityksiä elämälleen ja rakentaa minäkuvaa, jopa brändiä meistä itsestämme. Entä, jos ihminen ei kaipaakaan merkityksen, vaan merkityksettömyyden kokemusta?

Tämän kokemuksen saa takuuvarmasti norppalivestä, puiden kanssa seurustelusta sekä kissavideoiden katselusta. Niiltä voimme myös oppia asioita, jotka länsimainen, ankaran tavoitteellinen ja lyhytnäköinen elämänrytmi on kadottanut. Norppa makaa, jos ei ole nälkä. Mieluiten auringossa ja hyvässä seurassa. Puut ymmärtävät levätä öisin ja talvisin. Kissat seuraavat impulssejaan ja makaavat auringossa. Ei ole temppu eikä mikään saada liikettä järkensä jo edellisessä kvarttaalissa menettäneeseen ja erilaisten piristeiden voimalla pörisevään operatiiviseen tiimiin, mutta yritäppä saada norppa, puu tai kissa kiinnostumaan siitä, että dedikset paukkuu ja mittarit on punaisella.

Sinustakin puunhalaaja?

Uskon, että useimmat ovat kokeilleet puiden halaamista. Jos et vielä ole tai edellisestä kerrasta on aikaa, toimi näin:

mene metsään ja etsi sopiva puu. Puistokin käy tähän tarkoitukseen, mutta itse suosin metsää. Jos lähestyt puuta rauhallisesti voit huomata itsessäsi samoja valmistautumisen merkkejä, kuin jos olisit pian tervehtimässä tuntematonta ihmistä. Väitän, että puun läheisyyden voi aistia ja se ehkä aistii sinut. Mene aivan puun viereen seisomaan. Tutki esiin nousevia tuntemuksia. Mikäli se ei tunnu liian tungettelevalta, nojaa poski tai otsa puun runkoa vasten (vältä aloittelijan mokaa, eli muurahaisten huoltoreitille joutumista) ja kiedo kädet rungon ympärille. Anna ajan kulua ja lepää. Puu kannattelee sinua.

Voit myös aloittaa kevyesti painamalla puuta vasten pelkän käden. Talvea lukuunottamatta havupuiden kaarna tuntuu yleensä hieman lämpimältä, kun taas koivun kylki tuntuu viileältä. Suuren tammen tai lehmuksen halaaminen on jo elämys. Muista kokea myös tuoksu. Olet puunhalaaja.


Varoitus: puiden halaaminen altistaa kyseenalaistamaan jatkuvaan kasvuun pyrkimisen mielekkyyden. Metsästä voi löytää oikeat mittasuhteet asioille ja kokea elämän jatkumon läsnäolon voimakkaana. Puita eivät kiinnosta dead linet tai brändit, ne vaan ovat läsnä vuosisadasta toiseen. Vain houkka ei kunnioita tätä.