Älä sinä huoli, siskonen nuori!

RuusutNäin minulle aikoinaan kävi:

Muistaakseni oli jännittävää olla nuori. Hyvässä ja pahassa. Eniten jännitti se, tuleeko minusta koskaan mitään. Vastaus on tämän kirjoituksen lopussa.

Kirjoitin lukiosta huonot paperit, myös äidinkielestä. Opettajani sanoi, ettei ajattelukykyni riitä yhtenäisen tekstikokonaisuuden muodostamiseen. Mitä saatanaa täällä on taas sukat keittiön pöydällä!? Sanomattakin on selvää, että sillä todistuksella ei kävelty suoraan yliopistoon. En ollut myöskään saanut kesätöitä, joten pidin kesäloman. Silloinen poikaystäväni oli vuoden nuorempi, joten hän jatkoi vielä lukiossa ja sen jälkeen armeijassa. Ei ollut kiire muuttaa pois kotikaupungista.

Seuraavat kolme vuotta työskentelin työmarkkinatuella. Ensimmäisestä harjoittelupaikastani lähdin kesken pois. Kyseessä oli talli, jota käytännössä pyöritin yksin. Siitä huolimatta, että työmarkkinatuen säännöissä se on ehdottomasti kiellettyä. Lisäksi heinät olivat umpihomeessa ja niitä piti pestä letkulla. Epäilen, että ajat olisivat siitä muuttuneet, joten jos menette harjoitteluun, tutustukaa oikeuksiinne. Ei sillä, että siitä mitään hyötyä olisi. Minäkin sain lopettamisesta karenssia, mutta opitte toimimaan tässä yhteiskunnassa ja ehkä joskus pystytte pitämään puolianne.

Seuraava paikka kyllä korvasi monta pettymystä. Pääsin nimittäin taustatoimittajaharjoittelijaksi Yle TV2:n ympäristöohjelmiin ja olin mukana tekemässä Ekoistia. Se oli hienoa aikaa ja eniten harmittaa, etten silloin uskonut mahdollisuuksiini päästä lukemaan tiedotusoppia. Kun minulla oli ne huonot paperit ja kyvyttömyys tuottaa tekstiä. Haaveilin toimittajan urasta ja sen voi ehkä huomata siitä, että osa teksteistäni täällä Ämmissä on tehty ihan perinteisesti uutisartikkeleiksi.

Työmarkkinatuen jälkeen olin syksystä kevääseen lapsiryhmäavustajana erityislasten päiväkodissa. Samaan aikaan suoritin avoimessa yliopistossa sosiologian opintoja ja kevään luin pääsykokeisiin. Luin Zygmunt Baumanin Sosiologisen ajattelun kahdeksan kertaa, koska minun piti päästä läpi avoimesta kiintiöstä, jossa vain pääsykokeella on merkitystä. Pääsin yliopistoon ja muutimme poikaystävän kanssa Rovaniemelle. Kahdeksan vuotta myöhemmin koitti paluu Tampereelle. Pääaine vaihtui matkalla sukupuolentutkimukseen ja tällä kertaa huonoin arvosana maisterin todistuksessani oli hyvä. Vietin myös lukuvuoden Ranskassa. Vaihtoon lähtiessäni en osannut kieltä käytännössä turistisanastoa enempää. Ottakaa, lapset, riskejä. Olkaa tehottomia, pitäkää hauskaa.

Mitä olen tästä oppinut?

Ei kannata uskoa ihan jokaista auktoriteettia, joka tulee nillittämään. Kaikissa sukupuolissa on ihmisiä, joita opiskelu alkaa syystä tai toisesta kiinnostamaan vasta parikymppisenä. Koska ajat ovat nyt erilaiset ja ylioppilastutkinnolla, sekä heti omalle uralle hakemisella on nykyään enemmän merkitystä kuin ennen, suosittelen kaikille hyvän päästötodistuksen hankkimista. Tulevaisuus on helpompi rakentaa sen varaan.

Mutta huono päästötodistus ei missään nimessä tarkoita, etteikö sinusta voisi tulla mitä vain! Tarvitset kuitenkin enemmän tukea, tuuria ja työskentelyä, jotta pääset tavoitteeseesi. Ystäväni valmistui rimaa hipoen, koska hänen toinen vanhempansa kuoli yllättäen kirjoituskeväänä. Kirjoitusten siirtäminen syksyyn ei olisi auttanut, sillä tapahtuma muutti hänen elämänsä suuntaa useammaksi vuodeksi, jonka aikana hän ei toteuttanut unelmiaan. Ajan kuluessa hän perheellistyi ja sitten 31-vuotiaana valvottuaan melkein vuoden vauvan kanssa, hän päätti pyrkiä lukemaan tiedotusoppia. Hän menestyi pääsykokeissa ja nyt hän on toimittaja.

Toinen nuori ystäväni menestyi lukiossa lähes yhtä huonosti kuin minä, vietti pari välivuotta tehden hanttihommia, suoritti opistossa alan yliopisto-opintoja ja nyt hän on lakimies kansainvälisessä suuryrityksessä.

Meitä kaikkia yhdistää se, että jouduimme tekemään suoraan sanottuna helvetillisesti duunia menestyäksemme pääsykokeissa. Lisäksi saimme tukea läheisiltämme ja olimme siinä mielessä kypsempiä, että usko itseen oli vahvistunut tarvittavissa määrin. Ilman mahdollisuutta hakea huonoilla papereilla, pelkän pääsykokeen perusteella, ei kenelläkään meistä olisi nyt korkeakoulututkintoa. Emme olisi myöskään voineet opiskella ilman opintotukea. Vain hyvin harva jaksaa sekä opiskella täyspäiväisesti, että tehdä töitä elääkseen. Eikä kukaan meistä valmistunut tavoiteajassa. Eikä työllistyminen ole ollut helppoa, paitsi sille juristille. Lukekaa lapset lakia, jos haluatte valita työnantajanne.

Ajatuksia vastavalmistuneille

Olen tällä hetkellä työtön, kuten Ämmiä seuranneet tietävät. Silti tutkinto antaa minulle paremmat mahdollisuudet työllistyä tulevaisuudessa. Työkokemustakin ehti kertyä ja juuri nyt suhtaudun aika myönteisesti mahdollisuuksiini päästä takaisin kehittämistehtäviin. Tutkintoni opetti myös taitoja, kuten analyyttista kirjoittamista ja yhteiskuntateoreettista ajattelua, jonka ansiosta pääsin kirjoittamaan tätä blogia. Yksi unelmani, tuottaa tekstiä toisten luettavaksi, toteutuikin näin.

En aio tässä puhua mitään pehmeitä siitä, ettei menestyksellä ole väliä tai miten elämänkokemuksen hankkiminen on tärkeintä. Realiteetti on, että useimpien on pakko tehdä töitä elääkseen. Elämä on helpompaa, jos pitää työstään ja kehittyy siinä hyväksi. Suurempi mahdollisuus päästä sellaisiin tehtäviin on, kun hankkii koulutuksen tai osaamista. Riippumatta siitä, mitä polkua työhön pääsee käsiksi. On se sitten ammattitutkinto, oppisopimuksella saatu osaaminen tai joku korkeakoulututkinto, toisen palveluksessa tai yrittäjänä.

Suunta voi ja saa olla välillä hukassa, sitten teet hanttihommia elääksesi ja matkustelet. Soitat bändissä tai teet taidetta. Koet menetyksiä ja saat voittoja. Voit rakastua ja perustaa perheen. Unelmiin pääsee kiinni vielä yli kolmekymppisenäkin. Kaiken ei tarvitse tapahtua nyt, vaikka se siltä välillä tuntuukin. Siinä merkityksessä, kuin nuori minä sen ajatteli, ei minusta ole tullut ”mitään”. Ei näytä todennäköiseltä, että lähivuosina puhuisin YK:n yleiskokoukselle. Sen sijaan tiedän nyt vähän paremmin, kuka minä olen.