…eikä poikaa naijakkaa! Ja muita vanhusten totuuksia

sydän

Takaisin satulaan

Osallistuin erään järjestön edustajana työryhmään, jossa mietittiin vanhusten asioita paremmiksi. Minulla oli suuri etuoikeus kuulla vanhusten kanssa töitä tekevien kertovan työstään sekä myös vanhusten omaa näkökulmaa. Etuoikeus se oli siksi, että paikalla oli vain ihmisiä, joita minulla on tapana mielessäni kutsua ”oikeiksi ihmisiksi”. He ovat eläneet niin, että osaavat puhua asioista niiden oikeilla nimillä, suoraan ja teeskentelemättä. He ovat ammattilaisia työssään ja ymmärtävät elämää sellaisella kypsällä tavalla, joka ei kaikille aukea vaikka eläisivät sata vuotta. Itse olen ollut työttömyyden vuoksi pois näistä vanhustyön kuvioista yli kaksi vuotta ja voin sanoa, että jouduin peittämään liikutustani sen asian johdosta, että sain tehdä töitä. Sain käyttää sitä asiantuntemusta, joka minulla on ja opin valtavasti lisää puolessatoista tunnissa. Sain olla osa jotain, osa kehitystä.

…eikä poikaa naijakkaa!

Seksuaalisuus kuuluu ihmisen koko elämänkaareen. Pimpeistä sekä pippeleistä (työryhmässä käytetyt sanavalinnat, eivät välttämättä vastaa todellisuutta, joka voi olla ronskimpi) puhuminen on voimaannuttavaa, vaikka ikää olisi lähemmäs sata vuotta. Pimppi-ja pippeliasiat olivat keskustelussa yläkäsite kaikelle sille muistelolle ja puheelle, joka liittyy seurusteluun sekä avio- ja perhe-elämään. Tätä puhetta ei saa tukahduttaa siksi, että me, jotka luulemme keksineemme ja omistavamme seksin eri muodot, emme kestä kuulla totuutta asiasta. Totuus on, että seksiä saa haluta, sitä saa kaivata ja sitä saa muistella ilman, että aikuista ihmistä tästä torutaan. Samat pelisäännöt toisten koskemattomuuden ja loukkaamattomuuden kunnioittamisesta tietenkin ovat voimassa.

Ihminen nauttii siitä, että hän kokee olevansa haluttu, kaunis tai hyväksytty sellaisen henkilön taholta, jota hän pitää miellyttävänä. Näitä kokemuksia syntyy myös iäkkäiden asukkaiden kesken osastoilla ja yksiköissä, joissa vanhuksia hoidetaan. On henkilökunnan ammattitaitoa antaa näille kokemuksille tilaa samalla, kun suojellaan kaikkien asukkaiden arvokkuutta ja itsemääräämisoikeutta.

Naiset, jotka ovat ehkä häveliäisyyden vuoksi vaienneet koko elämänsä kokemuksistaan, voivat estojen aivoperäisen höltymisen vuoksi vihdoin puhua siitä miltä tuntui, kun oli monta kosijaa. Tai millaisiin salaisiin kohtaamisiin tuli mentyä, kun teki mieli. Eivätkä kaikki salanneet seksuaalisuuttaan nuorenakaan, heiltä ei ole vain huomattu kysyä asiasta aiemmin tai he ovat ryhtyneet vaikenemaan asiasta vasta vanhemmiten, koska yhteiskunnassamme julkinen seksuaalisuus mielletään edelleen kuuluvaksi vain sopivan ikäisille.

Nämä muistelut tuovat hetkeksi takaisin kaiken sen hyvän, jota seksuaalisuus voi tarjota: jännityksen, nautinnon, kohoavan itsetunnon, halun, odotuksen, täyttymyksen…Nämä vanhustyötä tekevät ovat todenneet, että koettu tai muisteluiden kautta palautettu seksuaalisuus elvyttää ihmisiä takaisin elämään. Seksuaalisuus on iso osa elämänhalua ja jopa elämänjanoa.

Loppuelämäni ensimmäinen päivä

Saatoin vielä kyseisen päivän aamuna pitää itseäni tiedostavana ja rentona, mutta tuossa työryhmässä kohtasinkin täysin varautumatta omat estoni. Pimppi-ja pippeliosaston tullessa ensimmäisen kerran puheeksi meinasin vetää teet väärään kurkkuun. Ihan oikeasti! Minä omasta mielestäni estoton ja vapaa olinkin yllättynyt ja hetkellisesti myös järkyttynyt, kun seksistä puhutaan vanhusasioiden työryhmässä. Onneksi pääsin nopeasti takaisin kyytiin ja keskustelusta saatu oppi porautui syvälle ajatteluuni.

Alussa kirjoitin, että koin liikutusta saadessani tehdä töitä, mutta peitin sen tunteen työryhmään kuulumattomana asiana. Päivän opetuksen tulos on, että seuraavalla kerralla lupaan uskaltaa kertoa, miten hienolta tuntuu saada osallistua tähän kehitystyöhön. Emme nimittäin puhuneet tunteista vain seksuaalisuuteen liittyen, vaan osana ihmisyyttä. Puhuimme myös koskettamisesta, miten tärkeää se on ja millaisia koskettamisen muotoja on tarjolla silloin, kun koskettaminen ei ole heti luontevaa. Puhuimme selkään piirtämisestä ja kirjoittamisesta, käsien ja hartioiden hieronnasta, halaamisesta ja siveltimellä sivelystä sekä arvostavasta koskettamisesta hoivatilanteessa. Kosketuksen puuttumiseen voi kuolla.

Koska kaiken tämän kuulemani ajattelu herätti minussa tunteiden koko kirjon, ymmärsin, että näennäisen vapautunut minä elääkin aika hallitussa ja säädellyssä kuplassa, jossa koskettaminen on varattu vain tietyille ihmisille ja tiettyihin tilanteisiin. Ymmärsin myös, että jos en tee mitään asian muuttamiseksi, koskettamisen määrä elämässäni on katoamaan päin. Hitaasti, mutta kuitenkin. Haluan muuttaa tämän aika varautuneen suhtautumiseni kaikenlaiseen koskettamiseen nyt, enkä vasta vanhana, kun aivoni lakkaavat ankarasti kontrolloimasta jokaista käännettäni.

JK: Käytän tarkoituksella sanaa ”vanhus”. En ole koskaan omaksunut ”ikäihmisen”-käsitettä. Ymmärrän, että sanoilla on merkitystä, niillä voidaan edistää esimerkiksi tasa-arvoista ilmapiiriä tai ylläpitää sortoa. Tässä tapauksessa en ole löytänyt sellaista perustetta yhteiskunnasta, että sana vanhus sinänsä ylläpitäisi vanhojen ihmisten sortoa tai olisi yksiselitteisesti loukkaava. En ole myöskään huomannut, että vanhuspalveluiden ongelmat olisivat parantuneet pelkkiä käsitteitä muuttamalla. 89-vuotiaalle lienee sama, onko hänet kemiallisesti tai fyysisesti sidottu vaipoissa sänkyyn ikäihmisten palveluiden vai vanhuspalveluiden toimesta (silloin kuin näin tapahtuu). Olen tämän suhteen avoin keskustelulle käsitteistä.