Sinkkuelämää pakoon Tinderiin tai tanssilavalle

Sinkkuelämää pakoon

Sinkkuelämää tämäkin…. Hän käveli minua vastaan tanssilattialla ja sanoi leveästi hymyillen odottaneensa mahdollisuutta jutella: ”Löysin kuvasi Tinderistä…” Harvoin punastun, mutta tällä kertaa hämmennyksen puna levisi vahvana rusketuksen alle. On kuin olisi tullut yllätetyksi alusvaatteisillaan vaikka kuvissani olenkin vaatteet päällä.

Takana viisi vuotta sinkkuelämää ja yhä ihmettelen sitä nopeutta, jolla toiset löytävät uuden kumppanin avioeron jälkeen. Samassa ajassa moni tuttava on kokenut jo useamman suhteen hurman ja karikon. Itse etenen kohti seuraavaa parisuhdetta etanan ripeydellä itsesuojeluvaiston rippeistä kiinni pitäen. 

Eräs ystävä ihmetteli sinkkuuttani, kun ”käyt niin paljon tanssilavoilla, olet sosiaalinen ja avoin”. Näistä hyveistä ei lavoilla ole juurikaan apua. Valtaosa mielenkiintoisista miehistä on jo varattuja, ja ne harvat noin ikäiseni, jotka eivät ole vakiintuneet, tuntuvat olevan kiinnostuneempia nuoremmista painoksista.

Kello käy ja parhaat vuodet valuvat yksinäisyyden yöhön, joten liityin myös Tinderiin, tuohon parisuhdemarkkinoiden keltaiseen pörssiin.

Valintoja, valintoja

Mobiilissa seuranhakupalvelussa, Tinderissä, ollaan omalla nimellä ja (mieluiten) omilla kuvilla. Siellä saa kertoa itsestä ja toiveistaan muutamalla sanalla ja sitten valitaan profiileista niitä, joiden kanssa voisi kuvitella vaihtavansa muutaman sanan tai useammankin. Tuntuu aluksi aivan mielipuoliselta katsella ihmisten kuvia ja koettaa niistä päätellä millainen tyyppi on kyseessä, mutta siihenkin tottuu.

Kuvavalinnoista voi kertoa yhtä sun toista. Miehet, joiden kuvissa vilahtelevat kaljapullot, tupakka ja prätkä, pyyhin sujuvasti vasemmalle, mutta ehkäpä heille löytyy kannustajia muualta. On myös hirveän vaikea sanoa mitään henkilöstä, joka laittaa itsestään pelkän kuvan ilman yhtään sanaa. Että sellainen Vieno Keino Kalevi siinä sitten. Ikäänkuin meidän naisten pitäisi pelätä sinkkuelämää niin paljon, että kuka tahansa kelpaisi juttukaveriksi. Ei se kyllä ihan niinkään mene.

Lavatansseissa on mahdollista tutustua toisiin ihmisiin ihokosketuksessa. Se on hauskaa, mutta johtaa aika harvoin tänä päivänä mihinkään sen kummallisempaan. En ole koskaan tullut kysyneeksi tanssipareilta ovatko nämä naimisissa, aikeissa avioitua, eroamassa, suhteessa vai kahdessa. Se ei tunnu kuuluvan tapoihin. Enkä usko, että kyseleminen on miehille yhtään sen helpompaa. Sormuksestakaan sitä ei voi tietää, kun niin moni on jonkinlaisessa liitossa ilman sormusten suomaa ”julkista turvaa”. Kivat tanssikaverit voivat olla tuttavia pitkäänkin ennen ratkaisevia askelia. (Kirjoitin keväällä rakkaudestani lavatansseihin ja avauduin myös tanssimusiikista. Lisäksi olen toivonut muutosta lavojen hakukäytäntöihin).

Tinderiä ja lavatansseja vaivaa kuitenkin yksi haaste: loputon vertailu. Aina on teoreettinen mahdollisuus johonkin vielä parempaan, ja omaa charmiaan voi testata yhä kovemmassa seurassa. Onko tämä se paras, jonka voin saada, vai olisiko vielä parempaa tarjolla? Jotkut miehet kuuluvat mittaavan menestystään mm. puolison kauneudella ja iällä, joten vertailu vaikuttaa loputtomalta. Enkä sano, että se olisi vain miehinen ominaisuus. Varmasti naisissakin on niitä, jotka haluavat yhä parempaa pakkausta.

Missä vaiheessa vertailu loppuu ja ihminen hyväksyy kiitollisuudella sen minkä on löytänyt? Eräs tuttu viejä kiteytti sen näin: ”Minun ei tarvitse eikä tee mieleni katsella nuoria naisia sillä silmällä. Olen löytänyt oman onneni ja siinä on kylliksi”. Hän ei siis pelkästään tyydy, vaan kokee saavansa riittävän paljon suhteestaan aikuisen naisen kanssa. Mikä onni hänen puolisolleen ja hänelle itselleenkin! Kyse ei ole vain kelpaamisesta, vaan toisen arvokkaaksi tunnustamisesta.

Rohkeaa sinkkuelämää

Havaintoni on, että ”Sinkkuelämää” -sarjan normit tuntuvat tulleen jäädäkseen tavallisten puurtajien elämään. Nuoruuden ja kauneuden lisäksi pitäisi olla hoikka, älykäs ja määrätietoinen. Pukeutua kauniisti, olla todellinen silmäkarkki toisille. Olenko minä näistä toiveista vapaa itsekään? Eikö ulkoinen vetovoima pure minuun siinä missä muihinkin. En voi kieltää, etteikö niillä olisi merkitystä minulle, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Kyllä kai jokainen meistä haluaa tulla arvostetuksi ja rakastetuksi omana itsenään, paljaana ja ilman ulkoisia menestyksen merkkejä.

Tavalliseen sinkkuelämään kuuluu kyky nauttia yksinäisyydestä, kestää elämän keskeneräisyys ja rohkeus kohdata uusia ihmisiä.

Jäin ihmettelemään miksi häpesin ”jäädessäni kiinni” Tinderin käytöstä? Mitä hävettävää siinä on, että koettaa haarukoida lähivesiltä jotakuta sellaista, jonka kanssa olisi kiva jakaa ja vertailla elämänkokemuksia? Onko noloa, että koettaa muuttaa epämukavaa elämäntilannetta toiseksi? Etsitäänhän sitä töitäkin ja uutta kotia nettiä käyttäen. Some kiinnostaa minua, miksi en siis käyttäisi sitä monipuolisesti eri elämänalueilla? Tästä huolimatta tuntuu hankalalta myöntää, että siellä ollaan, parempaan ei pystytty.

Ystäväni sanoi viisaasti, että ei vielä riitä että ON Tinderissä tai KÄY tanssilavoilla.

Molemmat – tanssipaikka ja Tinder on loppujen lopuksi vain väline ja antaa mahdollisuuden tavata ihmisiä. Niin kuin auto antaa mahdollisuuden liikkua. Tai kirjoituskone antaa mahdollisuuden kirjoittaa menestysromaani. Tai maalausvälineet antaa mahdollisuuden tehdä huipputaideteos. Tai puhelin antaa mahdollisuuden kertoa toiselle ihmiselle mitä ajattelee. Jos autolla ei lähde liikkeelle ei pääse mihinkään. Jos ei ala kirjoituskoneella naputella ei synny mitään… Kyllähän tansseissa voi käydä ja Tinderin asentaa. Mutta pitää sen jälkeen osata heittäytyä. Tai jotain.

Pistämättömästi sanottu. Parisuhde voi syntyä vaikka bussissa, jos uskaltaa antaa sille mahdollisuuden – katsoo silmiin, aloittaa keskustelun tai edes vastaa toisen aloitteeseen.

Pallo on nyt heitetty. Kuinka moni muu tunnustaa käyvänsä tanssilavoilla ja olevansa Tinderissä?

Alla YouTubesta löytynyt Saija Tuupasen ja eXmiesten kaunis versio kappaleesta ”Jotain jää”. Se muistuttaa hyvin siitä, että jos ei mitään muuta ihmissuhteista jäisikään, niin nippu muistoja kuitenkin.