Oi Facebook, tuo aitouden hautausmaa!

Somesievä, 2016. Kuva: Anu Välitalo
Somesievä, 2016. Kuva: Anu Välitalo

Vieraskynän otti haltuunsa Mirka Kuitunen, someaktiivi ja aikuisamiksen maikka.

Vielä muutama vuosi sitten Facebookissa sai kauhistella joidenkin kavereiden intiimejä paljastuksia ja tahattomia hölmöyksiä. Nyt sellaisten julkaisujen kadottua huomaan kaipaavani niitä. Omiakin.

Ah ne ihmiset, jotka kännipäissään postaavat monta kuvaa ja karmeaa juttua iltansa kulusta, fanitan niitä! Erityisesti niitä tyyppejä, jotka eivät edes aamulla poista jälkiä, vaan antavat kaiken olla näkyvissä. Koska niin se tapahtui oikeasti. Kauhistelen ja nautin samalla. Aitoa rosoa, oikeaa elämää. Niin moni juhlii railakkaasti ja nauttii siitä. Miksei se saa näkyä? Miksi kotisohvalla tissuttaminen on sallitumpaa? On tietysti eri asia katsella alkoholisoituneen ystävän murheellista dokumentaatiota kolmannen viikon ryyppyputkestaan, jossa juominen käy jo työstä. Tekisi mieli kommentoida, että lopeta jo toi juominen. Mutta tekee sitten sen pahimman. Eli ei mitään.

Valtaosa meistä kuitenkin toimii toisin Facebookissa. Postaukset harkitaan, fiilataan, muokataan sen kaltaisiksi, joista saa eniten tykkäyksiä. Lomakuvia, lovea, sieni- ja marjasaaliita. Instagramin kautta filtteröitynä, rajattuna, kehystettynä. Surullisimpia ovat ne murheen murtamien onnellisuutta ja kauneutta hehkuvat kuvat ja jutut, joiden totuus on jotain aivan muuta. Puolustuspuhe onkin jotain sellaista, että saako edes Facebookkiin laittaa jotain kaunista, vaikka muuten meneekin huonosti. Löytää edes sinne ilon murunen. Hyvähän se silloin on. Vai onko? Silloinhan muut eivät tajua murhetta. Eivät osaa lähestyä tarvitsijaa. Kaunis kukka, tykkään, riittääkö se tueksi? Ei varmasti riitä.

Ehkä vääristymä tulee juuri siitä, että moni usein haluaa tai on hankkinut Facebookkiin mahdollisimman paljon ystäviä. Ja verkostoituminen, sehän nyt on digisomekansalaisen elinehto. Et ole mitään ilman verkostoasi. Ja toimit siellä tietysti korrektisti ja sen mukaisesti, että ylimmäksi arvottamasi henkilö voi katsoa julkaisuasi hyväksyen. Ja muutenkin kun kaikki eivät lähipiiriä ole, on järkevääkin varmistaa julkaisujen ketäänloukkaamattomuus neutraalilla linjalla. NEUTRAALI LINJA ON VAAN IHAN ÄLYTTÖMÄN TYLSÄÄ! Kertokaa myös te hyvät ihmiset, mitä te olette mieltä, uskaltakaa! Mehän tiedämme, että on liikaa myös niitä ei-niin-hyviä, jotka uskaltavat vähän liiankin hyvin.

Tai sitten moni jakaa uutisia. Kommenteilla tai ilman. Kuka ensin ehtii huomata päivän mehukkaimman uutisen? Satoja ystäviä omaavat selaavat saman uutisen kymmeniä kertoja päivässä. Älykkyyden ja oppineisuuden voi ilmaista lukemalla kansainvälisiä verkkoartikkeleita ja poimia sitaatit sieltä. Ei vaan edelleenkään minun mielestäni kerro henkilöstä muuta kuin komppauksen asteen jakamansa kirjoittajan ajatusmaailman kanssa. On toki kätevääkin tämä. Oma valveutunut verkostoni hoitaa feedissäni päivän puhutuimmat ja pureksivat ne minulle valmiiksi. Eniten tykkään niistä nostoista, joissa ollaan aivan eri mieltä kirjoittajan kanssa tai korjataan artikkelin virheitä. Rakastan pilkunviilaamista, yeah! Oikeasti syvennyn enää Long Playn laatujulkaisuihin. Suosittelen!

En ole turvassa muikistelulta minäkään: Havahduin huomatessani näiden Facebookin nostamien muistojen kautta kuinka sama laiturinkuva feedissäni toistuu, päivämäärä vain vaihtuu. Jo neljättä kertaa. Mitä järkeä tässä enää on? Miten somekulttuuria muutetaan? Kuoleeko Facebook kohta oikeasti? Minua ainakin kyllästyttää jo ihan sikana.

Ei minulla ole vastauksia omiin kysymyksiini, toivonkin vilkasta keskustelua asian parissa!

Ratkaisu ei voi olla se, että alkaisin rajaamaan tarkasti, ketä seuraan. Koska se saattaa olla naapurini tai entinen koulukaveri jenkeistä, jonka julkaisema juttu kiinnosti älyttömästi, vaikken olisi kuvitellut. Eri ryhmittymien kuplat vain voimistuvat, jos suljemme eritavalla ajattelevat kokonaan omamme ulkopuolelle. Tämä oli toki ymmärrettävää rasismikeskusteluiden myrskyn silmäkkeen aikana kuluneen vuoden aikana, mutta eikö nyt tilanne ole jo rauhoittunut? Mitä jos yritettäisiin yhteen takaisin?

Ja vielä pieni sivuhuomio esimerkiksi deittipalvelu Tinderin puolelle: mitäpä jos vetäisitkin oikealle sen pitkätukkaisen partasuun, vaikka olet aina tykännyt vain lyhythiuksisista ja parrattomista. Mitä se tukan pituus voi kertoa teidän kemioistanne lopulta? Ei yhtään mitään ja saa ne karvat ajettua myöhemminkin pois, jos muuttuvat kynnyskysymykseksi. Tai aina tummia pitkiä ja älykkäitä naisia diggaava mies, kokeilehan treffata rock-henkistä blondia, mistä voit tietää, miten kivaa teillä voisikaan olla?

Onko meistä somettajista tullut kuin julkkiksia jokainen omassa piirissämme? Pakko postata jotain, tai muuten tuntuu kuin olisi kuollut. Matti Nykänen taisi jossain haastattelussa kertoa, että teki mitä vain, että pääsi lehtien kansiin. Muuten ei kokenut elävänsä lainkaan.

Mitä jos sinulta vietäisiin Facebook pois?

Sitten vielä ne, jotka eivät ikinä julkaise mitään. Eivät halua, haluavat olla mukana, mutta eivät koe, että ravintola-ateriasta otettu valokuva voisi ketään muuta kiinnostaa. Näistä übersomettajat ärsyyntyvät eniten ja poistivat kavereistaan jo jossain aallossa. Mikä on hirveä sääli, koska vähemmän julkaisevan kiinnostus muita kohtaan ei korreloi oman aktiivisuuden kanssa. Introvertit tai muuten vaan vähemmän esilläolijat haluavat tarkkailla tilannetta etäältä. Ja ovat usein joidenkin ekstroverttien mielestä entistä kiinnostavampia! Salaperäisyys kiehtoo.

Me olemme valtavan tieto- ja viestintäpotentiaalin ulkokehällä, mutta valtaosa ei varmasti osaa vielä optimaalisesti sitä käyttää. Facebookin säätäminen voi olla monimutkaista ja versiopäivitykset muuttavat toimintoja jatkuvasti. Omien asetusten muokkaaminen vaatii perehtymistä, mutta kyllä kannattaa. Liian monimutkaiset ystävien ryhmittelyt eivät tue käyttöä, mutta esimerkiksi kolmijako verkostoon voi jo toimiakin: lähimmät ystävät (sisäpiiri), kaverit (keskimmäinen piiri) ja tuttavat (kaikki). Sen avulla voi välillä parkaista maailmantuskaansa rehellisemmin somessa. Toki silloinkin kannattaa pitää takaraivossa ajatus siitä, että mikään, mitä Facebookkin kirjoittaa, ole täysin salassa koskaan. Yritysten mainoksia saa piiloon omasta feedistä, sen säätämistä suosittelen lämpimästi.

Kannustan kaikkia keskustelun lisäksi asettumaan mukavuusalueen ulkopuolelle. Kannustan heittäytymään uteliaisuuteen ja aitouteen. Kannustan tekemään jotain muuta, jotain uutta tänään. Ehdotan sinulle, että puet eri kengän ensin jalkaan huomenna kuin tavallisesti. Jos puet ensin oikean yleensä, niin nyt vasemman. Ja menet lukemaan sen tyypin, kyllä, juuri hänen Facebook-seinäänsä ja mieti häntä, miten hän elää ja mitä tuntee. Syvempi ymmärrys vaatii toki kohtaamista hänen kanssaan. Harkitse sitäkin. Koska se mikä hänessä ärsyttää, kertoo usein siitä, mistä et itsessäsi pidä.

Jos aina tekee samalla tavalla, lopputulos ei muutu. Pitää tehdä jotain eri tavalla, jos haluaa erilaisen lopputuloksen. Somekulttuuri olemme me. Muutetaan sitä yhdessä aidommaksi. Tai sitten vaan siirrytään Facebookista johonkin toimivampaan sovellukseen. Kunhan tehdään se yhdessä.

Koska tylsyys tappaa. Myös Facebookin.