Vihaan kyllästynyt

omenadrinkki

Tieteelliset metodit tuottavat tietoa maailmasta. Hiljaisuus tuottaa kokemusta todellisuudesta. Rakkaus tuottaa rakkautta. Vihassa ei ole tietoa, eikä määritelmällisesti rakkautta, se on hallitsematonta, kyltymätöntä energiaa. Väkivalta, ihmiskunnan kenties muinaisin tapa reagoida siihen, että MÄ EN SAA HETI MITÄ MÄ HALUUN. Jokainen vaimonhakkaajakin vetoaa siihen, että mitta täyttyi. Mitään uutta, mitään uljasta ei vihapuheilla, rasistisilla kokouksilla ja väkivallanteoilla synnytetä, vaikka aina voi yrittää, ja tätä muinaista surkeutta nähtävästi riittää vielä 2016. Mutta erittäin moni on nyt tähän vihaan kyllästynyt.

Käypä sen ihmisen mieleen, joka tyrkkäsi. Niin, ei munkaan tee sinne mieli; siellä täytyy olla nyt ahdistavaa ja kaoottista. Lohduttaako tätä jamppaa, että yhteiskunnassa on epäoikeudenmukaisuutta, että hän jollain huuruisella, abstraktilla tavalla oli sitä vastustamassa? Oliko hän puolustamassa suomalaista, suomalaisuutta? Voi itku. Valtavilta globaaleilta voimilta? Tahi tuolta pojalta? Ennen kaikkea tämä ihminen soluissaan, jos ei muualla, nyt tiedostaa että on tappanut nuoren miehen, ja että se on todella, todella huono juttu, riippumatta kanssarasistien ejakulaatioista keskustelutunkioilla. Ehkä hän ei tarkoittanut? Menetti malttinsa? Oli tiedossa, että ihmisen elämä voi päättyä päävammaan. Se oli vain surkeaa ja holtitonta riehumista. Tai jos se oli suunnitellumpaa, sitä ankeampaa. “Se provosoi” ei tunnetusti riitä. Minkään oikeuden edessä. Se toinen ei syyllistynyt mihinkään vakavaan. Vaikka kuoleminen on aika vakavaa, ihmiselämän mittakaavassa.

Mikä siinä on, ettei voida hyväksyä päivänselvää tosiasiaa? Me ollaan erilaisia. Jokainen. Geneettisesti, mieliltämme, haluiltamme, mieltymyksiltämme. OLEN ERILAINEN KUIN SINÄ. Juuri siksi en ole sinuun kyllästynyt. Olen vihaan kyllästynyt. Suomalaisuus on parin viime vuosisadan aikainen hanke. Sen alle voi linnottautua, mutta kaikki linnoitukset ovat hauraita. Suomalaisuudessa, kuten missään muussakaan kansallisuudessa ei ole mitään pysyvää. Enkä tarkoita että rajat auki, käy taloksi veli venäläinen – en ole hullu. Mutta on niin selvää että jokainen meistä on peruuttamattomasti erilainen, ja kansallisuudet ja ismit ovat keksintöjä. Emmehän vanno shampanjavispilänkään nimeen. Ah. Miksi tää on niin vaikeaa!? Koko planeetan kattava kommunikaatio ja muutto ja muutos ovat joka päivä arkipäiväisempiä. Ongelmatkin ovat jo koko planeetan kattavia. Mutta jotkut saavat tästä itkupotkuraivareita. Enkä puhu metaforisesti. MÄ EN HALUU! Toisin kuin lapsen, aikuisen potkuraivari voi olla tappava. Mutta ei se sitä isoa kuvaa muuta, eikä pysäytä muutosta.

Meitä yhdistää vain ihmisyys, ja se että olemme osa tätä kenties päämäärätöntä elämä-nimistä proggista. Ja mikä vielä voisi yhdistää? Jospa RAKKAUS. Siinä ei ole mitään lällyä, se ei ole ihan sama asia kuin Hertta-sarjassa, se ei latista yhtäkään sanomaa paitsi ne väkivaltaiset, eikä pyörrä puheita paitsi niitä turhia, se on vittu & muut voimat kovinta, silkkisintä, kuuminta, kylmintä, järisyttävintä, rauhoittavinta ikinä.

P.S. Moni on vihaan kyllästynyt. Allekirjoita vaikka tämä, tai tee jotain muuta, mene ja rakasta. http://www.rasismirikoslakiin.fi/