Kiitos mielenkiinnosta, mutta tällä kertaa et tullut valituksi

image

Et tullut valituksi, epäonnistuit taas

Epävarmuus tulevasta ja taloudelliset ongelmat eivät ole työttömän ainoa vitsaus. Työpaikkoja hakeva työtön tulee harvoin valituksi. Tämä tarkoittaa, että työtön tulee jatkuvasti torjutuksi työnantajien toimesta. Välillä toistuva torjunta tuntuu lähes sietämättömän raskaalta. Elämästä katoavat värit ja ilo. Eikä edes metsään katsominen auta. Tuntuu lähinnä vittuilulta, että aika monen organisaation kielteisessä rekrypäätöksessä on rekrytoinnin oma tunnus, jossa joko kehutaan itse työpaikkaa tai kehotetaan hakemaan töihin (kuten kuvituskuvassa). No, niinhän mä just tein, mutta en tullut valituksi!

Pikku hiljaa ”Kiitos mielenkiinnosta…”-viestit puuroutuvat pitkäksi epäonnistumisten ketjuksi. Yhdessä parin Facebook-toverin kanssa kehittelimme näistä työttömän mielentiloja kuvaavan hupailun, sen voit katsoa täältä. Sen katsominen on hyvää vastapainoa niille tyhjille puheille, joissa puhutaan työttömien työhaluttomuudesta. Kun töitä ei ole, niihin patistaminen rangaistuksen uhalla on julmaa. Silti työttömien työhaluttomuus ja laiskuus on hallituksen Työttömyystyöryhmän ehdottamien toimenpiteiden pääkohteena. Ainakin minä kirjoitan hakemuskirjeen aina ajatuksella, koska haluaisin tulla valituksi. Se tarkoittaa, että mielikuvissani joudun eläytymään kyseiseen työtehtävään. Kestää aikansa tottua siihen, että minun vaivannäkööni vastataan yleensä muutaman sanan kielteisellä vakioviestillä. Monet eivät vastaa ikinä mitään. Vähän, kuin minua ei olisi olemassakaan tai en olisi sen arvoinen, että vastataan edes jotain.

Pätkässä esitelty sähköpostilla saatu torjunta on kuitenkin vielä miellyttävä verrattuna siihen, että joku soittaa samalla asialla.

Näin käy vain jos pääsee haastatteluun, eikä aina silloinkaan. Kun on ollut vuosia työttömänä, osaa jo eläytyä työnantajien sielunelämään. Jos haastattelu on ollut alkuviikosta, ei-puhelu tulee saman viikon perjantaina. Loppuviikosta tapahtuneiden haastattelujen hylsyt tulevat sitten seuraavan viikon perjantaina. Useimmiten lähellä virka-ajan loppumista.

Minulle soittaminen on se viimeinen paskamainen homma, joka täytyy hoitaa ennen viikonloppua. Tottumaton soittelija joutuu ehkä soittokierroksen vuoksi kippaamaan ylimääräisen viinilasillisen illalla. Ei auta, vaikka olen hyvin mukava ja rutinoitunut torjuttava. En suutu, tinkaa tai muutenkaan juuri tunteile. Jos olisin tykännyt paikasta, saatan todeta sen ääneen. Mikäli halusin paikkaan oikein tosissani, pyrin lopettamaan puhelun nopeasti. Ennen kuin pokka pettää. Riippuu haetun työpaikan laadusta, kuinka paljon torjunta menee tunteisiin. Hyvät paikat harmittavat enemmän, kuin huonommat.

Aluksi, noin kaksi ja puoli vuotta sitten, muistin reippaana tiedustella kehittämiskohteitani ja pyrkiä näin parantamaan pärjäämistäni seuraavassa haussa. Nykyisin en enää jaksa vaivatua. Mitään ei ole tehtävissä kuitenkaan. Ei-puheluista on tullut silkkaa piinaa. Esittelen seuraavassa soittajatyyppejä helpoimmasta hankalimpaan.

Jäyhäjöpöttäjät

Jotkut ovat tottuneita työhönottajia, jolloin myös ei-puhelut ovat heille peruskauraa. He eivätkä takeltele tai pahemmin selittele. Heillä on minulle viesti, jota he eivät itseään ja minua säästääkseen pitkitä. Et tullut valituksi, he sanovat. Minä kiitän tiedosta, toivotan menestystä hankkeelle. Hyvästelemme.

Olavivirrat

Nämä aloittavat yleensä haastattelun muistelolla, ikään kuin olisin unohtanut sen noin viikon aikana. He kuvailevat valintaprosessia ja siihen vaikuttaneita seikkoja laajasti. Sivulauseessa esiintyvään torjuntaan on usein liitetty toive, että olisivat voineet palkata kaksi tai sitten he sanovat, että minun olisi pitänyt hakea jotain toista auki ollutta paikkaa heillä. He jättävät ilmaan avoimia lauseita, jotka alkavat ”Jos meillä olisi mahdollisuus…” tai ”Eräs toinen paikka…”, eivätkä pääty ikinä mitenkään loogisesti.

Nämä puhelut vievät torjutun kammottavaan mielikuvituslimboon: olisiko ollut jotain, mitä olisin voinut puhelun aikana sanoa, jolla työpaikka olisi irronnut? Miksi en tehnyt sitä tai tätä ja olisipa pitänyt. Nämä jäävät harmittamaan kaksinkertaisesti.

 Ihaat

On kertakaikkisen kamalaa puhua ihmisen kanssa, joka on äärimmäisen pahoillaan siitä, että joutuu soittamaan näin ikävällä asialla. Äänensävystä voisi päätellä, että joku on vähintäänkin kuollut. Itkukurkun kuuntelemista vaivaannuttavampaa on tuhnuista aloitusta seuraava tekopirteä tsemppaaminen, joka lohduttaa lähinnä tsemppaajaa itseään.

Kyllä tuolla sun kokemuksella varmasti saa töitä ihan pian, he sanovat. Ihan varmasti, se on aivan nurkan takana, any day now. Kun on ollut yli kaksi vuotta työttömänä, tämä kuulostaa ainoastaan raivostuttavan typerältä. Kohteliaisuussyistä vastaan, että kiitos vaan, ihan varmasti näin. On jokseenkin hullunkurista, että minä torjuttu joudun lohduttamaan torjujaa. Hänellä on kuitenkin se työpaikka, johon kuuluu senkin puhelun soittaminen. Vähintä mitä voi odottaa on, että he kantaisivat itse oman henkisen kuormansa, eivätkä kippaisi sitä toisen niskaan.

Jotkut saattavat ihmetellä, miksi kirjoitan tästä edelleen. Olenhan nyt töissä. Vastaus on, että neljän kuukauden palkkatuesta jäljellä on kolme. Vielä vuoden loppuun olen kurantin työvoiman jäsen. Työttömyysuhka on ilmeinen ja läheinen. Olen kuullut, että ensi vuonna järjestöjen palkkatuki lopetetaan tai omavastuu nostetaan 50-70 %, joka käytännössä merkitsee samaa asiaa. Olen työnhakija, vaikka en juuri nyt työtön.