No, miltä nyt tuntuu, Aleksi Valavuori?

Hei

Aleksi Valavuori, oletko koskaan kuullut Schrödingerin kissasta? Siis siitä luontokappaleesta, joka on laatikossa ja yhtä aikaa sekä kuollut, että elossa. Kannattaa googlettaa, sillä veikkaukseni on, että kun asiaa pikaisesti fysiikan tunnilla sivuttiin, et ollut hereillä.

 

valavuori2

 

Melko munatonta

Espoo, Suomi ja joukkueurheilu lokakuussa 2016 näyttää tältä. Näyttääkö se mielestäsi hyvältä, Aleksi Valavuori?

Tänne meille päin se näyttää 1990-luvun alkupuolen yläasteikäisen, mutta sittemmin aikuisen miehen mittaan kasvaneen huomiohakuiselta pukuhuonerunkkaukselta. Harmi, että aikuisen miehen mitat täyttyvät silti puutteellisesti myös Espoo Unitedin general managerin jakkaralla. Lyhytviestittyjä homofobisia, syrjiviä ja suoranaisen vihamielisiä ulostuloja on nähty lukemattomia kertoja aiemminkin. Jokikinen niistä kertoo samaa tarinaa; pippeli on irrationaalista glitteririmppakinttuhinttipelkoa potiessaan todennäköisesti näivettynyt, kuivettunut ja tipahtanut matkan varrelle.

 

valavuori

 

Tuleeko sinulle, Aleksi, etuoikeutettuna, valkoisena heteromiehenä voimautunut olo, kun myönnät potkivasi seksuaalivähemmistöjä päähän kieltäytymällä palkkaamasta heitä ja käyttämällä heistä jo kaksi vuosikymmentä sitten muodista pois menneitä herjaavia nimityksiä? Tuletko vähän heteronormatiivisiin kalsareihisi? Uskotteletko itsellesi, että miehisyytesi mitta pitenee, jos oikein kovasti tavoittelet korskeimman alfauroksen asemaa tallomalla heikompia?

Hieman ihmettelen, miten noinkin ohuella ymmärryksellä voimassa olevasta laista ja yleisesti hyväksytystä käytöksestä ryyditetty reppana on päästy urheilujoukkueen manageriksi. Liiketalouden parissa ja asiakasrajapinnan tuntumassa työskentelevänä toimihenkilönä ja myös yrittäjänä en myöskään voi käsittää, miten liikemieheksi itseään tituleeraava kädellinen tahtoo noinkin hanakasti kusta edustamiensa liiketoimien päälle, kun ottaa huomioon, että markkinat (lue: a-si-ak-kaat) vaativat yhä enenevissä määrin yhteiskunnallisen ja moraalisen vastuun ottamista myös liikeyrityksiltä ja myös vähemmistöjä koskevissa kysymyksissä. Ilmeisesti vastuullinen toimiminen ei Espoo Unitediakaan kiinnosta; ei ainakaan, jos puolivillaista tiedotetta on uskominen.

”Meidän General Manager se siellä vaan yksityishenkilönä hassuttelee, mutta kyllä meille oikeesti, hei, glitter- ja rimppakinttuhinttienkin rahat kelpaa! Eheheh. Kröhöm.”

 

Nii kerta! Mäkin tunnen homoja!

valavuori-3

 

Olen kuullut tuon selityksen satoja kertoja, Aleksi.

”En ole rasisti. Mulla on kaksi irakilaista kaveria…”

”En ole väkivaltainen. Sä itse ärsytit mua…”

”Se oli vitsi.”

”Kännissä ja läpällä.”

Näitähän riittää. Samaa kädenlämpöistä selittelyä on verkko pullollaan. Eikä tämä ollut sinullekaan ensimmäinen kerta, Aleksi, kun aivoripuloit julkisesti. Tämä on selkeästikin sinulle modus operandi. Sinun tapasi toimia ja olla olemassa.

Aleksi Valavuori, sinä olet Schrödingerin nilkki. Suollat luokatonta liejua suustasi ja näppäimistöltäsi ja päätät oliko lausuntosi vitsi vai ei sillä perusteella, miten yleisö siihen reagoi. En kuitenkaan usko, että tulet jäämään historiankirjoihin etabloituneena koomikkona tai yhtenä kvanttimekaniikan mielenkiintoisimmista ajatuskokeista, sillä en oikeastaan usko, että ylipäätään jäät historiankirjoihin. Olet osoittanut, ettet ole edelleenkään uskaltanut kokeilla elämää tällä vuosisadalla ja eritoten, ettei sinulla ole lahjoja kriittiseen ajatteluun ja itsesäätelyyn.

Vihaat, koska henkinen kapasiteettisi ja osaamisesi ei muuhun riitä. Potkit munattomalle tyylillesi uskollisena jälleen kerran heikompaa, koska et uskalla käydä vahvempien kimppuun.

Säälittävä pikkumies.

 

(Edit 27.10.2016: Artikkelin julkaisun jälkeen Espoo United on purkanut Valavuoren työsuhteen. Hatunnosto Espoo Unitedille suoraselkäisestä ja rivakasta puuttumisesta general managerinsa harjoittamaan vähemmistöjen pilkkaamiseen ja syrjintään. Nämä ”harjaamiset” jäävät valitettavan usein puolitiehen, joten sanktion antaminen on varsin raikasta vaihtelua. Arvostamme.

Valavuori on potkujensa jälkeen puolestaan pyydellyt tekosiaan vuolaasti anteeksi Twitterissä. Ihan kiva pikku ele, mutta kun on aktiivisesti harjoittanut vähemmistöjä herjaavaa ja ulossulkevaa puhetta verkossa jo vuosikaudet, niin pelkkä anteeksipyytely ei nyt ihan riitä. Tänne päin näyttää enemmän siltä, että enemmän harmittaa perseilyn seuraukset, kuin itse perseily. Arvioidaan tilanne uudelleen, kun ääni vähemmistövihamielisessä kellossa on oikeasti muuttunut.

Juttua on julkaisun jälkeen sanamuotojensa puolesta hieman muokattu, koska teksti oli alkuperäisessä asussaan turhan monitulkintainen.)