Miksi kurjuuden hinta hallitsee keskustelua?

mattila2

Heti aluksi tunnustan, että olen itsekin tehnyt sitä julkisesti. Se tuntui hyvältä ajatukselta, koska monet muutkin tekivät niin. Olen perustellut perus-ja ihmisoikeuksiin kuuluvien asioiden järjestämistä rahan säästämisellä. Se oli tavattoman helppoa, koska se on totta: ennaltaehkäisy on halvempaa, kuin korjaaminen. Ihmisiin kannattaa investoida, jotta heistä tulee tuottavia ja niin edelleen. Sillä rahastahan on pakko puhua, jos haluaa olla uskottava. Kurjuuden hinta on nimettävä, muuten joutuu vastaamaan valtion velkaantumisesta. Entä, jos näin toimimalla olenkin oikeasti osa ongelmaa?

 Tänään havahduin siihen, miltä kurjuuden hinta kuulostaa

Maanantaina sosiaalisessa mediassa alkoi kiertää huhu Aalto yliopiston Pekka Mattilan päivityksestä, jossa Mattila linjaa, ettei huoleton elämä kuulu kaikille. Eikä varsinkaan sellaisille ihmisille, jotka eivät (Mattilan mukaan) tuo yhteiseen pottiin mitään. Mattila on sittemmin rajannut julkaisun näkyvyyttä, omien sanojensa mukaan siksi, ettei hän joudu ”kaikenlaisiin keskusteluihin”. Tarkoittaen tietenkin ihmisiä, jotka kehtaavat toivoa siedettävää elämää vastoinkäymisistä huolimatta. Kuten tunnettua, Netti ei unohda, joten kuvankaappaus päivityksestä ilmaantuikin pian kummittelemaan.

Tämä Mattilan päivitys ja viimeviikkoinen Ehrnroothin hyökkäys köyhiä vastaan kertovat siitä, että tutkimusten perusteella saadut tiedot varakkaiden ihmisten nurjasta suhtautumisesta huono-osaisuuteen pitävät hyvinkin paikkansa. Tämän enempää en aio niitä kauhistella. Havahduin nimittäin huomaamaan, että ne ovat tämän vallitsevan, arkipäiväistyneen hyöty- ja ansainta-diskurssin ilmiöitä. Toisin sanoen puhe siitä, miten annetut palvelut tulevaisuudessa säästävät tai tuottavat rahaa, perustuu juuri Mattilan ja Ehrnroothin logiikkaan: Huono-osaisen ei tule odottaa huoletonta elämää. Häntä autetaan, mikäli se on varakkaiden edun mukaista. Eli jos avun antaminen säästää tai tuottaa rahaa tulevaisuudessa. Vain, jos kurjuuden hinta on korkeampi. Eihän tämä voi olla oikein!

Vallitsevan diskurssin pauloissa

Palveluista puhuttaessa keskustelut noudattavat hyvin usein samaa kaavaa, oli kyse sitten juonnetusta keskusteluohjelmasta tai asian ympärille syntyneestä arkipäivän poliittisesta keskustelusta. Palveluiden säilyttämistä tai lisäämistä ehdottavat ihmiset pistetään heti kättelyssä seinää vasten tiukkaamalla, mistä nämä aikovat taikoa rahat palveluihin. Ellei halua ehdottaa epäsuosittua velkaantumista tai veronkorotuksia, on löydettävä perustelut tulevista säästöistä ja hyödyistä. Tämä siitäkin huolimatta, että velalla pelottelu ei ole perusteltua.

Keskustelu, jonka pitäisi käsitellä syvällisesti arvoja ja kuvailla millaisen yhteiskunnan haluamme, typistyy riitelyksi rahasta jo ennen kuin se pääsee kunnolla edes alkamaan. Näin keskustelua itse asiassa jopa hallitaan ja kuljetetaan haluttuun suuntaan. Käytännössä puhe rahasta useimmiten ohittaa puheen arvoista ja ihanteista. Palveluiden laajuutta koskevaan arvokeskusteluun osallistuvan edellytetään osaavan vastata kysymyksiin valtion velkaongelmasta. Tämä aiheuttaa sen, että keskusteluissa saavat tilaa ne, jotka hallitsevat rahatalouden. Keskusteluun yhteiskunnan arvoista ja ihanteista tarvittaisiin kuitenkin monenlaisia ajattelijoita.

Minä olen yhteiskuntatieteilijä ja peräänkuulutan oikeutta määritellä tavoiteltavaa yhteiskuntaa ilman, että minun pitää osata laskea sille hinta. Laskea hinta huono-osaisen perheen huolettomalle elämälle. Huoleton elämä pitäisi tässä yltäkylläisyyden maailmassa olla kaikkien ulottuvilla siltä osin, kuin huolia voidaan karkottaa riittävällä toimeentulolla ja oikea-aikaisilla palveluilla. Huoleton elämä on arvo sinänsä, ei vain siksi, että se on jonkin laskurin mukaan kannattavaa. Tosiasiassa on monia asioita, joista ei saa rahallisesti kannattavia millään ilveellä tai kaavalla.

Seuraavalla kerralla, kun puolustat ihmisen oikeutta palveluun tai huolettomaan elämään, älä vetoa kannattavuuteen. Kannattavuuden perustan voi murentaa vaihtamalla pari muuttujaa kaavassa tai toteamalla, että ihmisten kuuluu vastata näistä kuluista itse. Sano mielummin, että meidän täytyy järjestää tämä asia ihan vain siksi, että ihmisyys edellyttää näin toimimaan. Koska ihmisillä on oikeus odottaa huoletonta elämää. Vallitsevan diskurssin, eli puhetavan voi haastaa ja murtaa. Siihen tarvitaan vain päättäväistä puhetta, joka ei antaudu hallitsevan diskurssin vietäväksi. Puhutaan jatkossa ensin ihmisistä ja sitten vasta rahasta. Minä aloitan, tehdään pitkä lista yhdessä:

Haluan sellaisen yhteiskunnan, jossa vanhuksille on tarjolla viihtyisässä ympäristössä maittavaa ja ravitsevaa, samana päivänä valmistettua ruokaa, jonka valmistamiseen ihminen voi itse halutessaan osallistua.