Työ korjasi työttömän

 

Neljä naisseppää. Kuva: Anu Välitalo
Neljä seppää. Kuva: Anu Välitalo

Kun minulle selvisi, että ammuvainaan nuotilla ei nousta laulajaksi, eikä persjalkaisia hevosia ja kaksipäätyisiä taloja piirtämällä tulla uudeksi Gallen-Kallelaksi, oli minun tyytyminen kolmanteen haaveeseeni: virkamieheksi.

Hyvin suunniteltu ura katkesi kuin kanan lento

On monen tekijän summa, että käsitin jo lapsena, miten mikään ei liiku ilman pöytiensä takana papereita siirteleviä ihmisiä. Pidin uravalintaani tästä syystä järkevänä. Ensimmäisessä kesätyöpaikassani työnohjaaja sai työtoverit kertomaan haaveistaan ryhtyä puutarhureiksi. Minä olin juuri edellisenä kesänä siivonnut puisto-osaston palveluksessa Tammerkosken rantaa mäyräkoirista ja huumeruiskuista. Haaveilin siitä, mitä työtovereilla oli: vakituinen työ kunnan palveluksessa, lounasseteleitä ja palkallinen kesäloma. Haaveilen siitä edelleen, mutta en välttämättä kunnan palveluksessa.

Olen ollut pitkäaikaistyötön sanan varsinaisessa merkityksessä. Pitkään. Jäin melko yllättäen työttömäksi YTM-tutkinnosta ja työkokemuksesta huolimatta marraskuussa 2013. Ammattiliiton maksama rekrytointikonsultti tiesi kertoa, että kärsivällisyys on valttia. Hätääntyä ei kannattaisi. Samaa toistelivat ne rekrytoijat, jotka soittivat kertoakseen valinnoistaan: ihan varmasti, ihan pian joku palkkaisi näin pätevän tyypin. Viikoista tuli kuukausia, kuukausista vuosia ja puhelinkin lakkasi soimasta.

Työttömyys tekee olemattomaksi

Synkkien arvioiden mukaan todennäköisyys työllistyä laskee jyrkästi jo kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen. 3/4 työpaikoista annetaan työpaikkaa vaihtaville. Työttömillä on hyvin vähän keinoja vaikuttaa työllistymisen todennäköisyyteen, sillä työpaikka on paras tapa saada töitä muualta. Palkkatuki on toiseksi paras: se on työnantajalle käytännössä riskitön, koska työntekijästä ei tule kustannuksia ja työ on määräaikainen. Työttömälle palkkatuki on mahdollisuus päästä näyttämään osaamistaan ja karistaa työttömyyden aiheuttama epäilys työkyvystä.

Olen työttömänä kokenut raskaana sen ilmapiirin muutoksen, jonka edellinen hallitus aloitti ja jota nykyinen on innolla kiihdyttänyt: työttömyydestä on tehty yksilön vääristä valinnoista johtuva henkilökohtainen epäonnistuminen. Samalla vastuuta työttömyydestä on siirretty työttömille itselleen. Kusenkeltainen lehdistö on haistanut tämän ja ryhtynyt tehtailemaan klikkiotsikoita elämäntapatyöttömistä. Olen sanomattoman vihainen siitä, miten työttömyydestä ja työttömistä on nykyisin lupa puhua. En tosin ihmettele, miksi työttömät eivät juurikaan sano vastaan: liian monet työttömät uskovat sen, mitä heistä sanotaan. He häpeävät työttömyyttään, vaikka siihen ei ole syytä.

Tämä näkökulma tuli parhaiten esille, kun Ossi Nyman julkaisi esikoiskirjansa Röyhkeyden. Innostuin kirjasta valtavasti, varsinkin klikkiotsikoista: niiden närkästys oli kuin hunajaa sielulleni. Ihanaa, että joku kehtaa! Lisäksi olen hieman kateellinen, että tämä Nyman sai aikaiseksi kirjan. Samassa ajassa olen kirjoittanut vain blogeja. Kun on toivottomalla tavalla työtön, on työn arvon kieltäminen vaihtoehtoisista defensseistä paras. Olen sitä hyödyntänyt itsekin.

Takaisin työelämään

Ilman ystäviä, vapaaehtoistöitä ja Ämmiin kirjoittamista eivät toimivat defenssitkään olisi auttaneet pitämään työminääni yllä. Romahdus täyteen toivottomuuteen on monasti ollut aivan kulman takana. Työtön syyttää lähtökohtaisesti itseään ja etsii päivät pitkät historiastaan sitä merkittävintä mokaa, joka tähän onnettomuuteen on johtanut. Eniten työtön pelkää epäonnistuvansa myös työttömyydessä: puhelimeen vastaamattomuus tai harrastaminen voi johtaa tukien menettämiseen tai sillä uhkaamiseen.

Jos ei ole ollut työtön, ei voi täysin ymmärtää miten kokonaisvaltaisesta kokemuksesta on kysymys. Työtön, vaikka tulisi aineellisesti jotenkuten toimeenkin, on todella osaton kaikesta siitä, mistä aikuisten elämä koostuu: työyhteisö ja mahdollisuus kehittyä ammatillisesti puuttuvat. Ei ole työterveyshuoltoa, koulutuksia, kehittämispäiviä, työmatkoja, seminaareja eikä pikkujouluja. Loma-ajoista tulee merkityksettömiä, samoin viikonpäivistä. Ryhdyin välttämään tilaisuuksia, joissa tapaisi uusia ihmisiä, joille minun pitäisi tehdä tiliä työttömyydestäni. Sain rohkeutta olla avoimesti työtön vasta, kun olin ensin kirjoittanut siitä Ämmissä.

Todellinen onnenpotku sattui, kun sain lopulta TE-toimiston myöntämään minulle palkkatukea. Palkkatuen loputtua olen työllistynyt avoimille työmarkkinoille muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan. En ole täysin kuivilla vieläkään, mutta työssä oleminen on tehnyt minusta jälleen potentiaalisen rekrytoitavan. Ihmiset nyt vain ovat sellaisia kummallisia eläimiä, että he haluavat mieluiten sellaista, joka kelpaa muillekin. Rekrytointi ei ole tilanteena tästä poikkeus: jos olet töissä, muutkin haluavat palkata sinut. Jos olet työtön, kukaan ei halua palkata sinua. 

Vuosi 2017 on ollut töiden kannalta loistava. Sain palkkatukiporkkanan ansiosta koko paketin: työyhteisön, kehittämispäiviä, koulutusta ja, ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen, pikkujoulut. Alku oli hieman haparoivaa, vaikka bloggaaminen ja vapaaehtoistyöt ovat ylläpitäneet kykyä viedä projekteja ja tehtäviä läpi. Olin myös valtavan epävarma. Kolmen vuoden työttömyys ei unohdu hetkessä. Jännittäminen on kuormittavaa, kun samalla yrittää omaksua työyhteisön tavat ja oppia uusia tehtäviä.

Toinen onnenpotku oli, että satuin sellaiseen työpaikkaan, jossa minulla oli mahdollisuus toipua:  valtavan suvaitsevaiseen ja kannustavaan työyhteisöön. Tarvitsin lämmintä ilmapiiriä, tullakseni jälleen Asiantuntijaksi ja Suunnittelijaksi. Mikään palkaton pakkotyö ei olisi tätä henkistä nousua saanut aikaiseksi: jonkun piti haluta ja tarvita minua töihin, juuri minua, juuri niihin tehtäviin.

Työttömyys syö osaamista, koska se saa lopulta ihmisen uskomaan, että tämä on mitätön, turha, ylimääräinen, taakka. Vahvinkaan ihminen ei jaksa loputtomiin kannatella yksin työminäänsä, jota ilman työpaikkoja on turha edes hakea. Kilpailluilla työmarkkinoilla suositaan voittajatyyppejä. On vaikea olla voittaja, kun sinulle on sanottu vähintään viisisataa kertaa, että sinua ei valita. Kun on ollut kauan työtön, ei CV:n päivittämisestä tai avoimista hakemuksista ole juurikaan hyötyä, koska niitä tuskin edes luetaan. Työttömälle jää silti kokemus, että on kokeillut kaikkea ja jäljellä oleva selittäjä työttömyydelle on se merkittävä vika työttömässä itsessään.

Onnenpotkuja muillekin

Menestys syntyy siitä, kun valmistautuminen ja tilaisuus kohtaavat, kuten minulle kävi. Juuri tällä hetkellä Suomessa on satoja tuhansia hyvin valmistautuneita ihmisiä, joilta puuttuu se tilaisuus. Vaikka he olisivat kuinka vahvoja ja aktiivisia hyvänsä, heidän työkykynsä ja osaamisensa rapautuu. Osa niistä menetetään pysyvästi. Tämä on valtava inhimillinen tragedia ja taloudellinen menetys myös Suomelle.

AY-liike petti ratkaisevalla hetkellä kaikki työttömät ja antoi työttömien etuuksien mennä silppuriin: työttömyysturvaa on leikattu ankaralla kädellä ja iso leikkaus on keväällä edessä, kun työttömyysturvasta otetaan vielä melkein viisi prosenttia, mikäli työtön ei välillä ole töissä. Köyhyys ei takuulla paranna kenenkään työkykyä ja pahimmillaan huono-osaisuus periytyy seuraavalle sukupolvelle.

Samaan aikaan hallituspuolue kokoomuksen Juhana Vartiainen sanoo, että työttömyyttä ei kannata kovin innokkaasti hoitaa, koska lähestymme hänen kaltaistensa keksimää maagista rakennetyöttömyyden rajaa: osan työvoimasta kuuluu olla työttöminä, jotta inflaatio, eli työvoiman kustannukset eivät lähde nousemaan. Hallitus ei näe mitään ristiriitaa siinä, että se samaan aikaan rankaisee ihmisiä työttömyydestä ja noudattaa talousoppia, jonka mukaan työttömyys on tarpeellista.

Hyvät kanssaihmiset, työttömät ja työssä olevat. Miettikää tätä ja jos katsotte parhaaksi, niin kimpaantukaa edes vähän.