Herra Heinämäki ja kivinen tie tasavertaisuuteen

 kuiva virta

Kanssakulkijan raskas taival

Jotka ovat joskus olleet vaeltamassa, tunnistavat tämän tilanteen. Taivalta on jo takana. Reppu painaa, mutta teet parhaasi, nautit matkasta ja maisemista. Olet innokas pääsemään jo seuraavan mutkan taakse. Hyvä temposi keskeytyy, kun kanssakulkijasi ilmoittaa, että hänellä on kivi kengässä ja täytyy pysähtyä. Olet ärtynyt ja mietit, tokko siellä mitään kiveä onkaan. Tai muistelet edellistä päivää, jolloin taivalsit rakko kantapäässä viimeiset kymmenen kilometriä tekemättä numeroa aiheesta. Toinen taitaa vain haluta huomiota.

Entä, jos sinä tai joku muu seurueesta olisikin laittanut sen kiven sinne kenkään, vahingossa tai tarkoituksella? Muuttaisiko se ajattelutapaasi?

Kun yhteiskunta ei ole esteetön ja tasavertainen, kyse on kivistä, jotka olemme laittaneet toisen kenkään. Vaikka kyseessä olisi ajattelemattomuus, tilanne täytyy korjata. Ellemme halua olla sellaisia vaeltajia, jotka jättävät kanssakulkijat jälkeen tai pakottavat toisia pysymään tahdissa, vaikka se tuntuu sietämättömältä.

Mitä on mielensäpahoittaminen?

Haaleana tarjottu kahvi ja liian ohut pullanviipale ovat asioita, joista voi pahoittaa mielensä. Sorto on jotain vallan muuta ja siitä suuttuminen on oikeutettua. Tämä suuttumus on avain yhteiskunnan korjaamiseen: se auttaa meitä havainnoimaan etuoikeuksiamme ja korjaamaan yhteiskuntaa tasavertaiseksi kaikille.

En ollut sorron kohteena, kun Herra Heinämäen orkesterissa oli alkuperäiskansan pukeutumista parodioiva hahmo. Tiedättekö miksi? Koska kuulun etuoikeutettuun rodullistamattomaan väestönosaan. Tämä tarkoittaa, että kun kohtaan ihmisiä, heille ei yleensä nouse mieleen ennakkokäsityksiä siitä, millainen minä syntyperäni vuoksi olen. Kohtaan kyllä ennakkoluuloja, jotka liittyvät sukupuoleeni tai poliittiseen kantaani, mutta tässä Heinämäki-hommassa ei ollut kysymys niistä. Siksi minä en ole paras henkilö kertomaan siitä, mitä on kulttuurinen omiminen. Voin ainoastaan kertoa, että tiedän sen olevan väärin ja kehotan teitä kuuntelemaan, kun Saamelaisnuoret ry:n Petra Laiti kertoo asiasta.

Sorron ei tarvitse olla tarkoituksellista. Ajattelemattomuudesta, tietämättömyydestä, mukavuudesta tai säästösyistä harjoitettu sorto on väärin. Kyse ei ole siitä, että intiaaniparodiasta on tullut epäkorrektia, vaan se on ollut sitä aina.

Olen kirjoittanut tämän tekstin etuoikeutetusta asemastani käsin ja tunnistan asetelman ongelmallisuuden. Tämän tekstin tarkoitus on herätellä lukijoita miettimään asioita ja kuuntelemaan herkällä korvalla ihmisiä, jotka kertovat heihin kohdistuvasta sorrosta. He ovat asiantuntijoita.

Etuoikeudet ovat yhteiskunnan rakenteellinen ongelma

Etuoikeuksia on lukematon määrä: varallisuus, koulutus, toimintakyky, vammattomuus, rodullistamattomuus, sukupuoli…Päivittäisessä arjessa kyse on siitä, miten pystyy elättämään itsensä tai hyödyntämään julkisia tiloja ja palveluita. Jos haluamme kehittyä yhteiskuntana, meidän pitäisi lakata ajattelemasta, että etuoikeuksien puute voidaan ratkaista yksilötasolla.

Sen sijaan, että pidämme liikuntarajoitetta, ymmärtämisen vaikeutta tai esimerkiksi trans-tai muunsukupuolisuutta ratkaistavana kysymyksenä, meidän pitäisi nähdä tilanne toisin. Ongelma on, että yhteiskunnan tasavertainen hyödyntäminen edellyttää lukuisia etuoikeuksia ja kykyjä, joista osa on synnynnäisiä, osa kulttuurillisia ja osa hankittuja. Esimerkiksi portaat, tiettyyn sukupuoleen määrittelyä vaativat tilat sekä maksullisuus ja vaikeat opasteet ovat ne ongelmat, joihin tulee puuttua, jotta etuoikeudet menettävät merkityksensä. Hyvä uutinen on, että ne ovat korjattavissa.

Voimme luoda yhteiskunnan, jossa kaikilla on mahdollisuus liikkua esteettömästi ja turvallisesti. Kun korjaamme yhteiskuntaa tasavertaiseksi, meidän on kyseenalaistettava lukuisia asioita, joita ei yhdessä blogissa pysty edes luettelemaan. Löydämme ne yksinkertaisella tavalla: kun heräämme havainnoimaan etuoikeuksiamme, huomaamme sen, mitä meillä on ja mitä joiltakin toisilta yhteiskunnan jäseniltä puuttuu.

Meidän täytyy päättää, että jatkossa varallisuus, sukupuoli tai toimintakyky ei saa olla este tasavertaiselle osallisuudelle. Esteettömyys ja tasavertaisuus ei ole ylimääräinen etu tai lahja, josta tulee olla kiitollinen. Esteettömyyden ja tasavertaisuuden tulisi olla lähtökohta. Esteettömyyttä ja tasavertaisuutta luodaan paitsi fyysisesti rakentamalla tiloja, joihin kaikilla on mahdollisuus päästä, myös asenteellisella tasolla.

Asennemuutoksen ensimmäinen askel on, että kun joku huomauttaa hänen tasavertaisuuteensa toteutumiseen liittyvästä epäkohdasta, muiden tehtävä on kuunnella ja parhaansa mukaan auttaa epäkohdan korjaamisessa. Kuuntelemalla oppii ymmärtämään.