Ihanko oikeasti ajattelit nukkua?

smacap_Bright

Tänään on vaalipäivä. Jos se postista tullut lipare on hukkunut, löydät äänestyspaikkasi kotiosoitteella täältä. Mukaan tarvitset henkilöllisyystodistuksen.

 

Puhutaan paljon siitä, että demokratia on kuollut. Luin viimeksi eilen illalla Facebookista tutun päivityksen, jossa hän totesi, ettei kannata äänestää, koska mikään ei muutu. Mua suoraan sanoen äimistyttää tällainen asenne. Viimeisten neljän vuoden pitäisi kuitenkin kertoa jotain siitä, mitä voi lyhyessäkin ajassa muuttua kun eduskunnan valtasuhteet heilahtavat. Viimeisen hallituskauden aikana tehdyt leikkauspäätökset ovat kohdentuneet suurimmalta osin naisiin.

Toinen mua huolestuttava asia on ilmastonmuutos.  Ilmastonmuutosta ei pysäytetä yksilön teoilla, mutta näin vaalipäivän aamuna mietin tätä viime syksyistä Clonetin kirjoitusta, missä oli laskettu neljän pienen muutoksen ilmastovaikutus silloin, kun miljoona ihmistä tekee sen joka viikko. Enää se ei olekaan merkityksetöntä piiperrystä. Vähän samalla lailla toimii äänestäminen ja demokratia: yksinään mun äänellä ei ole mitään merkitystä, mutta tänä iltana päätetään siitä, millainen Suomi meillä muutamien vuosien päästä on.

Kukaan ei halua oman elämänsä huononevan. Galluppien mukaan suosiota ovat keränneet myös sellaiset tahot, joiden koko olemus perustuu uhkien ja pelkojen maalailuun. Osa uhista on keksittyjä ja osa vihollisista on tehtyjä, mutta meillä on myös ihan oikeita haasteita: ikärakenne, ilmasto, eriarvoisuus. Ongelmat ovat monimutkaisia eikä niihin ole yksinkertaisia ratkaisuja. Lisäksi meitä – kaikkia meitä – kalvaa jatkuva muutosvastarinta. Ei ihminen halua muuttua eikä luopua mistään, ja siihen pelkoon on helppo iskeä propagandalla.

 

Eduskuntavaaleissa tärkeintä on valita ensin puolueensa, koska jokaiselle ehdokkaalle annettu ääni lasketaan ensin puolueen äänenä, vasta sitten ehdokkaan äänenä. Sama koskee vaaliliittoja: jos ehdokkaasi puolue kuuluu vaaliliittoon, äänet lasketaan ensin tähän yhteiseen pottiin, josta niille lasketaan suhteellinen vertausluku.

Koska valta-osa vaalikoneista on sulaa harhaanjohtavaa huuhaata, suosittelen ainoastaan vaalikausikonetta, jonka kautta on helpointa löytää omat arvot jakava porukka.

 

Jos tässä vaiheessa urvahdat tyystin etkä jaksa enää tehdä taustoja, käy jättämässä ääni jollekulle valitsemastasi puolueesta. Tulevaisuutta ajatellen suosittelen valitsemaan nuoren, naisen tai jollain tavoin vähemmistöön kuuluvan, koska eduskuntaan olisi tärkeä saada kaikenlaisia edustajia. Käppä-äijillä on sekä rahaa, että vakiintunut äänestäjäkunta. Jos et ole tyytyväinen elämääsi ja Suomeesi, äänestämällä voit vaikuttaa siihen, kuka päättää sinunkin asioistasi.

 

Jos sinusta edelleenkin tuntuu turhalta ajatus vaivautua sinne koululle/kunnantalolle, missä tänään äänestetään, kehotan miettimään vielä tätä:

 

Jokainen meistä haluaa uskoa olevansa uniikki lumihiutale maailmankaikkeudessa. Me olemme tottuneet siihen, että maailma ympärillämme pyörii enempivähempi meidän napamme ympärillä, koska tarkkailemme sitä omasta navastamme lähtien. Mikään ei ole niin musertavaa kuin tajuta, että maailmankaikkeuden näkökulmasta olemme vain muurahaisia isossa keossa – suhteellisen merkityksettömiä, suhteellisen vähään pystyviä. Äänestäminen muistuttaa meitä ikävästi siitä, miten pientä meidän yksilöllinen valtamme yhteiskuntaan on. Mutta toisaalta: Näissä vaaleissa on 4 255 462 äänioikeutettua.

Jos äänestysaktiivisuus on 70%, se tarkoittaa sitä, että yli 1,2 miljoonaa ihmistä on saatu uskomaan, että he eivät ole osa joukkoa, joka merkitsee.

 

lataa