Raisa Omaheimo: Sydän

Raisa Omaheimon esikoisromaani Sydän otti multa kaksi lukukertaa, ennenkuin pystyn sanomaan siitä oikein mitään järkevää. Kirjan voi myös kuunnella esim. Bookbeatista. Osin tämä vaati uudelleen lukemista siksi, että ensimmäisellä kerralla luin kirjan turhan nopeasti. Osin siksi, että kirja resonoi niin vahvasti, että siitä puhuminen hetsiltään tuntui todella hankalalta.

sydan2
Anu Välitalon maalaus ”Runo heistä liikkeessä” Kirjoittaja yhdisti tämän maalauksen kirjaan ja halusi tämän tekstin kuvituskuvaksi.

 

Kirjan kerronta antaa kerrankin aisteille purtavaa. Se sisältää myös hurmaavia lauseita, jotka itsessään ovat runoja. Kuten: Kaikki on tylppää. Sydän on monella tapaa erilainen romaani, mutta myös, koska se on kirjoitettu kinesteettisen ihmisen näkökulmasta. 

Kirja alkaa takakannen lupaamalla kohtauksella: nainen heittää sydämensä kotikadulle, koska se on erosta sairastunut ja pumppaa häneen vain mustaa tuskaa. Kun kirjan lähtökohta on surrealistinen, on hämmentävää miten todelta ihmissuhteiden ja erojen kuvailu tuntuu. Paljolti kyse on kerronnasta, teknisestä osaamisesta, jossa kirjoittaja on valikoinut tarinaa eteenpäin kuljettavia kohtauksia, jotka voisivat olla totta kenen tahansa meidän elämässä. Tuoreelta tuntuu myös se, että rakkauden kohteet kuvataan sen kautta, miltä he tuntuvat päähenkilön mielikuvissa ja iholla sen sijasta, että päädyttäisiin objektisoimaan rakkauden kohteita yleistysten – kuten sukupuolen, iän tai kehon muotojen – kautta. 

Kirjan parhaimpiin osioihin (seksikohtausten lisäksi) kuuluu se, miten kirjan päähenkilö kuvaa eri töitään. Siivoaminen kuvataan sekä työnä, että sen annetaan myös kertoa kirjan päähenkilön kokemasta näkymättömyydestä ja ulkopuolisuudesta:

Aamun tehtävänjaossa näytimme kaikki rumissa asuissamme samalta, olimme vähän eri pituisia, leveitä vähän eri paikoista, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Meidän tehtävämme oli poistaa näkyvistä vuodenaikojen vaihtelu: lumi, loska ja niistä sulaneet vesi ja sora ja hiekka. Meidän piti lakaista ja imuroida nurkkiin kertynyt vaatepöly ja nukka. Mutta tärkein tehtävämme oli tehdä näkymättömäksi toisten ihmisten tuottama lika. Meidän piti kerätä ja pussittaa ihmisten pudottelemat tarpeettomat tavarat: nenäliinat, kuitit, pahviset kahvikupit, möykyiksi pureskellut purukumit, käärepaperit ja parkkimaksutositteet, pyyhkiä pois irronneet hiukset, karvat, kuivunut sylki.
Näin aloitin tämän työn ja tätä jäin tekemään. Niin aloin tottua siihen ettei minulla ole kuin omat käteni ja kämmenselkiin kihonnut kirvelevä ihottuma. Tyhjä koti ja siellä vain pölyä ja tahmeutta.

Toiseen lukuun kirja meni puhtaasti henkilökohtaisista syistä, koska en saanut sovitettua loppua millään tavoin tulkintaani kirjan alkuosasta ahmittuani sen alle vuorokaudessa. Ehkä olisi ollut syytä laittaa tämä disclaimer jonnekin alkuun, mutta jos en olisi Raisan kanssa niin hyvä ystävä, en ehkä olisi jaksanut vaivautua. Nyt onneksi luin kirjan uudestaan tarpeeksi hitaasti tajutakseni, että vaikka kirjassa nimenomaisesti korostetaan sitä, kuinka erot kasaantuvat, myös rakastumiset ja ne (naiset), joita kuvittelemme olevamme, kasautuvat moniääniseksi kuoroksi. Ja kun maltoin keskittyä ja pysähtyä, kirjan loppukin alkoi kuulua samaan tarinaan. Ensilukemalta se tuntui jäävän irti enkä hahmottanut sitä, millainen matka sinne voisi viedä. Tämä kuitenkin kertoo ehkä enemmän minusta kuin kirjasta.

Kirja herättää paljon ajatuksia ja sen tulkinta – ainakin omasta mielestäni – on jätetty melko avoimeksi. Olen kirjan lukukertojen jälkeen miettinyt paljon kirjassa esiin nousseita teemoja: romanttisen rakkauden ideaalia, ihon muistia, yhteiskuntaluokkia, mielenosoittamisen suhdetta omaan elämäntilanteeseen, kehopositiivisuutta, sitä miten erot tuottavat pettymyksiä jotka saavat jotkut jäädyttämään itsensä loppuiäksi, miten valtavia odotuksia ja toiveita parisuhteisiin latautuu, miten näkymättömäksi ihmiset itsensä kokevat ilman parisuhtetta joka koetaan yhteiskuntanormaalina…. Kirjan maailma on mulle monintavoin tuttu, vaikka sen henkilöt ovatkin fiktiivisiä.

Ihana. Synkkä. Outo. Koskettava. Kaunis. Totuudellinen. Mietityttävä. Loppuratkaisun sanoma mietityttää mua edelleenkin. Nyt kun tämä on luettu, haluaisin istua tämän lukeneiden kanssa kapakassa, vanhan kirjakerhon tapaan, ja keskustella näistä kaikista kysymyksistä illan verran.

Disclaimer: Raisa on ollut ystäväni jo niin pitkään, että tämä teksti ei missään nimessä ole puhtaan neutraali. Lisäksi olemme alunperin tutustuneet kirjoitettujen blogitekstien kautta, jonka vuoksi Raisa on aina, niin kauan kuin hänet olen tuntenut, ollut minulle kirjailija.  

cof
Kumihanskat, sydän, turkoosi kahvikuppi.