Haaste tanssikouluille: Kuinka kehityn paritanssijana?

Se silmänräpäyksen mittainen hetki, kun kaksi tanssijaa astuu toisiaan kohti aikeissa uppoutua yhteiseeen tanssiin ja hakee yhteistä tanssiasentoa, välittää käsittämättömän paljon tietoa. Parin välillä liikkuu sanatonta viestintää toisiaan, musiikkia ja tilannetta kohtaan. Siinä hetkessä asuu myös tyytyväisyys ja tyytymättömyys. Havahduin tähän taannoin kun eräs viejä tahtomattaan kavahti edessäni.  Pakkohan kenenkään ei ole tanssia yhdessä, mutta sosiaalinen…

Jakamistalous on uusi musta!

  Näinä talouden ankeina aikoina ihmisten kekselijäisyys on huipussaan. Kierrättämällä jätteet mahdollisimman tarkasti säästyy sekä luonto että euroja ja yhdessä omistettujen työkalujen määrä vain lisääntyy. Uusien palveluiden rakentaminen sitoo toki pääomaa, mutta se palautuu kun uusia raaka-aineita ei tarvitse kaivaa maasta tai kasvattaa pellolla. Jakamistalous ja kiertotalous tulevat mullistamaan meidän yhteiskuntaamme yksilötasosta alkaen. Omistaminen lakkaa…

No, miltä nyt tuntuu, Aleksi Valavuori?

Hei Aleksi Valavuori, oletko koskaan kuullut Schrödingerin kissasta? Siis siitä luontokappaleesta, joka on laatikossa ja yhtä aikaa sekä kuollut, että elossa. Kannattaa googlettaa, sillä veikkaukseni on, että kun asiaa pikaisesti fysiikan tunnilla sivuttiin, et ollut hereillä.     Melko munatonta Espoo, Suomi ja joukkueurheilu lokakuussa 2016 näyttää tältä. Näyttääkö se mielestäsi hyvältä, Aleksi Valavuori? Tänne meille…

Rauhanmarssille Syyrian siviilien puolesta

”Äiti, apua!” On mahdotonta olla tuntematta syvää, hyytävää tuskaa kun ajattelee lapsia Syyriassa. Olla keskellä kauhua, jonka päättymisestä ei kukaan tiedä, mutta joka riistää ihmisiltä perheet, elinkeinon, mahdollisuuden elää millään tavoin normaalia elämää. Sota on sana, joka kylvää valkoista raivoa ympärilleen. Me emme voi vain istua kädet sylissä, meidän on pakko toimia. On osoitettava suurta humaania…

Tyttöjen päivä Ämmissä

Ämmät tukevat kansainvälistä tyttöjen päivää! Esitimme muutamalle lapselle kysymyksiä tyttöydestä. Lue eri-ikäisten lasten vastaukset #tyttöjenpäivä

Vanhemman tehtävänä on rakkaus

Väite: Mikään ihmissuhde ei ole yhtä haavoittava kuin vanhemman ja lapsen välinen suhde. Kun pieni vauva syntyy maailmaan, hän on kiintyy hoitajaansa ja oppii rakastamaan tätä koko pienellä sydämellään. Vanhemman kiintymys muokkaa lapsen minäkuvaa aikuisenakin. Mitä enemmän lasta kunnioitetaan yksilönä, sitä enemmän lapsi oppii arvostamaan itseään. Myös lapsi antaa aikuiselle suoraa palautetta tahtomattaan, pyytämättä ja…

10 syytä, miksi keski-ikäisen naisen EI pidä lukea naistenlehtiä.

Päätin eräänä keskiviikkoiltana olla lukematta erästä akkainlehden verkkojulkaisua. Klikkasin kuitenkin, enkä rehellisesti sanottuna tiedä mitä helvettiä oikein luin. Miten näin pääsi käymään??? Olinhan kuitenkin jo etukäteen miettinyt, miksi naistenlehdet pitää tavatessa valella napalmilla ja kerosiinilla ja heittää tulitikku perään! Mieti sinäkin: I. Naistenlehdet saavat sinut tuntemaan olosi rumaksi ja riittämättömäksi. Sitäkö tavoittelet? II. Ikä on…

Nainen ja auto – hyvä keino välttää pussailu

  Olen ymmärtänyt, että autot tykkäävät pussailla toisiaan etenkin silloin, kun ihmisillä olisi tavaton kiire. Pussailuhimo vain yltyy, kun kuskien pään sisäisillä valtaväylillä työ-, parisuhde- ja harrastusasiat sinkoilevat kaistalta toiselle, eikä olisi yhtään aikaa miettiä muuta liikennettä. Toistaiseksi olen saanut pidettyä oman autoni kurissa, enkä ole kuin kevyesti takapuskurilla sipaissut taakse juossutta tolppaa. Sekin tapahtui ystävän autolla (juu, olemme…