Raisa Omaheimon esikoisromaani Sydän antaa aisteille purtavaa. Se sisältää myös hurmaavia lauseita, jotka itsessään ovat runoja. Kuten: Kaikki on tylppää. Sydän on monella tapaa erilainen romaani, mutta myös, koska se on kirjoitettu kinesteettisen ihmisen näkökulmasta.
Kirja alkaa takakannen lupaamalla kohtauksella: nainen heittää sydämensä kotikadulle, koska se on erosta sairastunut ja pumppaa häneen vain mustaa tuskaa. Kun kirjan lähtökohta on surrealistinen, on hämmentävää miten todelta ihmissuhteiden ja erojen kuvailu tuntuu. Paljolti kyse on kerronnasta, teknisestä osaamisesta, jossa kirjoittaja on valikoinut tarinaa eteenpäin kuljettavia kohtauksia, jotka voisivat olla totta kenen tahansa meidän elämässä. Tuoreelta tuntuu myös se, että rakkauden kohteet kuvataan sen kautta, miltä he tuntuvat päähenkilön mielikuvissa ja iholla sen sijasta, että päädyttäisiin objektisoimaan rakkauden kohteita yleistysten – kuten sukupuolen, iän tai kehon muotojen – kautta.
