Tehokas flunssantorjunta -harjoitus

Minulla ei ole ollut koko syksynä yhtään flunssaa, vaikka aika monta kertaa on uhannut. Silloin olen aina tehnyt seuraavan harjoituksen. Tehokas flunssantorjunta laskemalla huomiota alaspäin ja maahan: Istu selkä suorana, niska suorana. Tunne jalkapohjasi maassa. Voit ottaa seuraavassa hengityksen avuksi siten, että aina uloshengittäessä lasket huomiotasi alaspäin, sisäänhengittäessä huomio pysyy paikallaan tai liukuu alaspäin vähän…

Paflagonian perilliset – kirja jonka maailmaan on helppo upota

Kirja Paflagonian perilliset, Virve Sammalkorpi ja Pekka Nikrus, ilmestyi viime keväänä. Sen alkusysäyksenä ovat olleet Pekka Nikruksen lopputyövalokuvasarja ”Varjojen lapset”, joiden kehystarinan pohjalta Sammalkorpi on tarinaansa saanut alun. Kariston mainostekstissä kirjasta kerrotaan seuraavasti: Paflagonian perilliset kertoo synkänlumoavan tarinan tutkimusmatkasta kauas Luoteis-Venäjälle, Karjalaan 1800-luvun alkupuolella…. Kohtalokas tutkimusretki välittyy lukijalle nuoren Iax Agolaskyn päiväkirjamerkintöjen kautta. Retken tarkoitus on…

Ihan pihalla ja puutarhassa

Lumoudutteko te koskaan puutarhassa niin, että silmät hikoilee? Muutin marraskuussa uuteen kotiin vanhaan taloon ja puutarhaan. Tiesin toki, että vanhassa puutarhassa on piilossa yhtä sun toista ihanaa, mutta en minä sitä arvannut, että päädyn joka hetki kiittämään itseäni rohkeudesta hypätä tuntemattomaan. Olen tulossa puutarhahulluksi: tervehdin jokaista pientäkin kukkaa, olen innoissani uusista lajeista ja elvytän jalkapohjia kulkemalla…

Tahtoisin, tahtoisin

Lauantaina olin mukana avaamassa Mäntsälän Suurlavan kesäkautta. Sehän on siis SE paikka, jossa eräskin parisuhde on kasvanut elämänmittaiseen kokoonsa. Kysy vaan vanhemmiltasi (tai isovanhemmilta), missä ne parhaat puolisot valittiin näiden nuoruudessa… Juttelin tanssin tiimellyksessä mm. siitä millaisesta musiikista lavatanssikansa pitää. Koska meistä jokainen on kuitenkin oman makunsa vanki, niin onko mitään sellaista yleismaailmallista kaavaa, joka helpottaisi tanssiparin…

Tahdon tanssia kanssasi aina

  Keskellä ihmisten hälinää hiljennyn kuuntelemaan musiikkia ja katson häntä, jonka kanssa astun kohta tanssin virtaan. Musiikki houkuttaa esiin erilaisia tunteita – iloa, kaipuuta, surua, rakkautta, epätoivoakin. Annan tunteiden tulla ja mennä. Nostan vasemman käteni viejän oikean käden päälle ja annan oikean käteni painua hänen vasenta kämmentään vasten. Kun yhdessä haemme tälle parille ominaista tanssiasentoa tuskin…

Unikoulu osa 2

  Paljon on vettä virrannut Vantaassa sitten viimeisen unikoulukirjoitukseni puhtaasti siitä syystä, että ei ole ollut mitään kommentoitavaa. Homma on ollut juuri niin haastava kuin en osannut lainkaan kuvitella. Kun on noin 16 vuotta opetellut olemaan välittämättä huonoista unenlahjoista, uuden aktiivisen nukkujan rooli on ollut hankala oppia. Mitä se sitten tarkoittaa – aktiivinen nukkuja? Sitä, että…

Pelastaako unikoulu hengen?

Kunnollista-sarja etenee toiseen osaansa, jossa paneudun syvälle uneen. Tänään kysyn pelastaako unikoulu hengen ja Sinä ehkä kysyt, että mitä ihmettä tekee kuntojutut Ämmien blogissa? No hyvänen aika, eihän me olla pelkästään mielipideautomaatteja. Olemme aikuisia naisia, jotka miettivät myös omaa ja toisen hyvinvointia. Monipuolisia ihmisiä. Viikko sitten lupasin pitää unipäiväkirjaa, ja niin teinkin. Lopputulema on, että…

Pitkästä aikaa

  Ihmiselle ei tee ollenkaan hyvää olla tekemättä asioita, joita rakastaa yli kaiken. Niinpä minäkin tein eilen pitkästä aikaa sitä, jota rakastan erityisen paljon. Ystäväni Nea kutsui minut studiolleen puuhaamaan lankojen, patojen, sitruunahapon, värien ja turisemisen merkeissä. Koska viime vuosi kului lähinnä raivokkaan työnhaun merkeissä ja inspiraatio oli muutenkin hieman hukassa, eikä Kelan virkailijatkaan päätöksillään…

Nyt on kunnollista!

Nostetaanpa kissa pöydälle. Kevät on tulossa ja kaikkialla huudetaan rantakunnon perään. Jos ikää on (kuten minulla) hyvän matkaa 40+ ja naistenlehtien jokakeväinen missimallisto alkaa todella nyppiä, eikä pelkillä salaatinlehdillä eläminen nappaa, on kunnollista miettiä asioita vähän syvemmin. Tästä alkaa kirjoitussarja, jossa pohditaan liikuntaa, lepoa ja ruokaa aikuisen naisen vinkkelistä rehellistä ja karua väistämättä. Pohjustan ajatuksiani…