Jättäkää rauhaan edes tanssinopetus, ankeuttajat!

Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, mutta annas kun hän tulee hellänä eteesi, kumartaa, pyytää luvan ja johdattaa tanssin pyörteisiin. Siinä ei pyöri vain kellohame ja sukat, parhaimmillaan siinä kosketellaan sielun syviä vesiä. Tanssi puhuttelee meitä tavalla, johon sanat eivät useinkaan pysty. Tutkimusten valossa tiedämme yhä enemmän tanssin terveysvaikutuksista, sen toimintakykyä ylläpitävästä ja lisäävästä tehosta. Suomalainen…

En enää vaikene työttömyydestä!

Alussa oli sanattomuus. Tieto työttömyydestä oli musertava. Töiden piti jatkua, mutta hankkeen päättyessä näin ei ollutkaan. Tavaroiden pakkaaminen hävetti, viimeiset pari työpäivää työpaikalla olivat piinaa. Koin epäonnistuneeni, enkä halunnut keskustella siitä kenenkään kanssa. Piileskelin omalla työpisteelläni ja join teeni termoksesta. En halunnut kenenkään huomaavan, miten paljon töiden loppuminen kosketti. Halusin vain haihtua paikalta. Tuntui, että osaamiseni…

Me olemme petetty Y-sukupolvi

Monilla meistä on petetty olo. Ystäväpiirissäni vain harvalla on vakituinen työpaikka. Vakipaikan saaneet ovat työskennelleet samalla alalla tai samalla työnantajalla ensin pätkätöissä, jopa palkatta. Ystävistäni noin kolmannes on yrittäjiä, joista monilla on paljon velkaa ja suuri huoli tulevaisuudesta. Kuluttajien vähävaraisuus ja maatalouden kannattavuuden ongelmat ovat suurimpia kompastuskiviä. Aivan lähipiiristä löytyy kaksi yrittämisestä luopunutta, joille jäi…