Älä sinä huoli, siskonen nuori!

Näin minulle aikoinaan kävi: Muistaakseni oli jännittävää olla nuori. Hyvässä ja pahassa. Eniten jännitti se, tuleeko minusta koskaan mitään. Vastaus on tämän kirjoituksen lopussa. Kirjoitin lukiosta huonot paperit, myös äidinkielestä. Opettajani sanoi, ettei ajattelukykyni riitä yhtenäisen tekstikokonaisuuden muodostamiseen. Mitä saatanaa täällä on taas sukat keittiön pöydällä!? Sanomattakin on selvää, että sillä todistuksella ei kävelty suoraan…

Hieman laajempi katsaus trendeihin

Monissa läntisissä maissa on noussut näkyviin rasistinen äärioikeisto. Suuret määrät toimettomia nuoria, etenkin miehiä, tietää yleensä sosiaalisia levottomuuksia – ilmiön tuntevat esimerkiksi kaikki kehitysmaissa toimivat järjestöt. Nuorisotyöttömyydestä ja sen riskeistä raportoi mm. ILO (International Labour Organisation).