Elämä on lyhyt, tanssi pitkään!

Juuri nyt, kun työpöydällä vyöryy tuhat tekeillä olevaa asiaa ja läheisten hyvinvointi on kylmänä hikenä iholla, vetäydyn illoiksi tanssimaan. Siinä ei ole järkeä ja silti siinä on kaikki järki, mitä on. Pitäisi levätä, mutta mitä on sellainen lepo, joka antaa stressin puhjeta kukkaan? Sen sijaan voin antaa hyvän musiikin johdatella itseni liikkeelle, tuntea olevani kevyt…

Elämä on yhtä ruusuilla tanssimista – piikeistä päätellen

  Naurunremakka toisensa perään täytti koko salin, kun säihkyväsilmäinen porukkamme saapui Asikkalan mainiolle tanssilavalle, Jenkkapirtille. Tiedossa oli tavallisista tansseista poiketen teemalliset Pitsien värinää -tanssit, joita oli ideoimassa pieni, mutta sitäkin innokkaampi aktiivisten lavatanssijoiden porukka. Olimme suunnitelleet asuja useita viikkoja, oli hankittu sukkanauhoja ja pitsimekkoja netistä tilaten. Oli kutsuttu kavereita mukaan, hihitetty yhdessä ja erikseen. Osa…

Jättäkää rauhaan edes tanssinopetus, ankeuttajat!

Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, mutta annas kun hän tulee hellänä eteesi, kumartaa, pyytää luvan ja johdattaa tanssin pyörteisiin. Siinä ei pyöri vain kellohame ja sukat, parhaimmillaan siinä kosketellaan sielun syviä vesiä. Tanssi puhuttelee meitä tavalla, johon sanat eivät useinkaan pysty. Tutkimusten valossa tiedämme yhä enemmän tanssin terveysvaikutuksista, sen toimintakykyä ylläpitävästä ja lisäävästä tehosta. Suomalainen…

Aika entinen ei koskaan enää palaa…

… enkä osaa olla siitä yhtään pahoillani! Karkeasti arvioiden puolet tämän maan kansalaisista on naisia ja heillä on yhtä paljon merkitystä onnellisen yhteiskunnan rakentamisessa kuin miehilläkin. Silti on asioita, joissa yhteinen hyvä ei pääse kukoistamaan vapaasti ilman sukupuolikysymystä. Yksi omaa elämääni koskettavista nyrjähdyksistä on rakas harrastukseni lavatanssit, joiden käytänteitä aika ei ole juurikaan vuosikymmenten varrella muuttanut. Tulen…

Uuden polven talkoolaiset – Soldiers of Odin

  Ihminen on laumaeläin; se saalistaa yhdessä, viihtyy yhdessä ja etsii minuuttaan suhteessa toisiin ihmisiin. Ei siis ihme, että me hankkiudumme herkästi laumoihin – huonoihinkin. Suomessa kukoistava talkookulttuuri sai aikaan maailman menestyneimmän jälleenrakennusprojektin viimeisten sotien jälkeen, kun suomalaiset rakensivat kodit evakoille, maksoivat sotakorvaukset ja saivat sotien murjoman yhteiskunnan toimimaan ennätysajassa. Ei siis ihme, että tänäkin…

Tahtoisin, tahtoisin

Lauantaina olin mukana avaamassa Mäntsälän Suurlavan kesäkautta. Sehän on siis SE paikka, jossa eräskin parisuhde on kasvanut elämänmittaiseen kokoonsa. Kysy vaan vanhemmiltasi (tai isovanhemmilta), missä ne parhaat puolisot valittiin näiden nuoruudessa… Juttelin tanssin tiimellyksessä mm. siitä millaisesta musiikista lavatanssikansa pitää. Koska meistä jokainen on kuitenkin oman makunsa vanki, niin onko mitään sellaista yleismaailmallista kaavaa, joka helpottaisi tanssiparin…

Tahdon tanssia kanssasi aina

  Keskellä ihmisten hälinää hiljennyn kuuntelemaan musiikkia ja katson häntä, jonka kanssa astun kohta tanssin virtaan. Musiikki houkuttaa esiin erilaisia tunteita – iloa, kaipuuta, surua, rakkautta, epätoivoakin. Annan tunteiden tulla ja mennä. Nostan vasemman käteni viejän oikean käden päälle ja annan oikean käteni painua hänen vasenta kämmentään vasten. Kun yhdessä haemme tälle parille ominaista tanssiasentoa tuskin…

Fanittaminen aikuisena – häpeämätön palenisti

Eka kerta Sanotaan, että ekaa kertaa ei koskaan unohda. Useimmiten se on romanttista pötyä ja jotkut ekat kerrat olisi armeliainta unohtaa. Tämän tapahtuman muistan kuitenkin elävästi, vuosikymmenestä toiseen. Uusi vuosituhat oli juuri alkanut. Istuin tylsistyneenä autossa odottamassa tulevaisuuttani radiota kuunnellen, kun se tapahtui. The Ultimate Jedi Mind Trick – Episode IV pyörähti (silloin radioissakin soi…

Nyt on kunnollista!

Nostetaanpa kissa pöydälle. Kevät on tulossa ja kaikkialla huudetaan rantakunnon perään. Jos ikää on (kuten minulla) hyvän matkaa 40+ ja naistenlehtien jokakeväinen missimallisto alkaa todella nyppiä, eikä pelkillä salaatinlehdillä eläminen nappaa, on kunnollista miettiä asioita vähän syvemmin. Tästä alkaa kirjoitussarja, jossa pohditaan liikuntaa, lepoa ja ruokaa aikuisen naisen vinkkelistä rehellistä ja karua väistämättä. Pohjustan ajatuksiani…